Tahereh Mafi – Shatter Me

”But things happen when people touch me. Strange things. Bad things. Dead things.”

Tahereh Mafi - Shatter MeTahereh Mafin esikoiskirja Shatter Me on kielellisesti huikaiseva dystopia, joka kertoo ihmisen rikkinäisyydestä ja toisen ihmisen kaipuusta.

Julietten kosketus tappaa. Kukaan ei tiedä, mistä se johtuu, mutta siitä syntyvä pelko riittää tuomitsemaan tytön alkaen vanhemmista, joiden pelko muuttuu vihaksi, jatkuen ikätovereihin, joiden käsketään vältellä häntä ja päättyen täydelliseen eristykseen ulkomaailmasta. Valtaapitävien mielessä tuhon rinnalla itää myös mahdollisuus: Juliette saa elämänsä tilaisuuden päästä yksinäisyydestään ihmisten pariin – toimimalla aseena.

Ja kuten useimmissa YA-genren edustajissa, siellä missä on teinityttöpäähenkilö, on myös potentiaalinen rakastumisen kohde. Kiintymyksen, hellyyden ja kosketuksen kaipuulla on Julietten käsissä tuhoava voima. Kosketusta vailla elänyt tyttö janoaa toisen ihmisen lämpöä ihollaan, mutta toive kulkee yhtä matkaa kiellon kanssa: haluan, että kosketat, mutta en halua, että tunnet, koska tuntoaisti on pelkkää kipua. Kosketus on välittämisen kieltä, jolta Julietten on suljettava korvansa.

Romanssin lisäksi Tahereh Mafi sisällyttää esikoiseensa nuortenkirjallisuudelle ja dystopioille tyypillisiä elementtejä, jotka takaavat sen, että lukija saa odottamansa (jollain kohtalokkaalla tavalla muista poikkeavan päähenkilön, epäoikeudenmukaisen oikeusjärjestelmän ja keinoja kaihtamattoman, vallanhimoisen johtajan, joita vastaan taistella ym.), mutta kyseenalaistaa yksittäisen teoksen omaperäisyyden. Peruselementtien säilyessä huomio kiinnittyy  erottuviin ideoihin ja niiden mielenkiintoisuuteen ja toimivuuteen, kuten haastavaan ajatukseen kosketuksella tappamisesta.

Tahereh Mafin tapauksessa kerronnan tapa ansaitsee kunniamaininnan. Mafilla on omintakeinen ääni, joka lumoaa toiset mutta varmaan myös vieraannuttaa osan lukijoista. Hän käyttää paljon yliviivauksia osoittaakseen, kuinka Juliette sensuroi itseään ja rytmittää sanoja ajatusten suuntaan, mielikuvien kaltaisiksi yhden sanan välähdyksiksi. Hänen lauseensa soljuvat runollisella nuotilla, kiertyen välillä viiltäviksi teriksi mutta yhtä lailla kauniina.

Olen ennen englanniksi lukiessani liikkunut kielen tasolla lähinnä helppo-vaikea -akselilla, mutta tämän lukukokemuksen jälkeen tiedän osaavani arvostaa sanataidetta myös muilla kielillä kuin äidinkielilläni. Vieraalla kielellä lukeminen tuntuu ensimmäisinä kertoina hankalanta, eikä kielitaito aina yksinkertaisesti riitä siihen, ainakaan nuoremman kohdeyleisön kohdalla. Englanninkielinen nuortenkirjallisuus pursuaa tällä hetkellä toinen toistaan suositumpia ja mielenkiintoisempia kirjoja, jotka ovat alkuperäiskielisinä alkaneet löytää tiensä Suomen kirjastoihin. Isot aplodit siitä kirjastoille, jotka kannustavat lukemaan myös muilla kielillä! Vielä hienompi asia olisi, jos suomalaiset kustantamot innostuisivat suomentamaan enemmän ulkomaisia hittejä. Moni yläkoululainen tai lukiolainen, jotka eivät välitä lukea englanniksi, voisi löytää lukuhalunsa laajemmasta, laadukkaasta valikoimasta. Shatter Me voisi olla yksi sellaisista kirjoista.

Varastaisinko?

××××vaatii ryöstöä

Minkä englanninkielisen nuortenkirjan näkisit mielelläsi suomennettavan?

Marissa Meyer – Cinder

”She was cyborg and she would never go to the ball.”

Marissa Meyer - CinderOtetaan klassinen prinsessasatu, lisätään scifi-elementtejä, sekoitetaan ja haudutetaan lopputulosta neljännen maailmansodan loppuun asti. Lopputulos? Marissa Meyerin supersuositun The Lunar Chronicles -kirjasarjan aloitusosa Cinder.

Cinder on dystopia, jossa maailma on järjestynyt muutamaksi mahtivaltioksi, joiden takaaman rauhan uhkana ovat kaksi asiaa: Kuuta hallitseva ilkeä ja vallanhimoinen kuningatar Levana ja maapallolla kuolettavaa vauhtia leviävä kulkutauti. On vain ajan kysymys, kumman takia maapallo luisuu sekasortoon.

Samalla Cinder on mukaelma kaikkien tuntemasta Tuhkimo-sadusta. On vanhempansa menettänyt tyttö, joka työskentelee ilkeälle äitipuolelleen ansaitakseen elätyksensä, prinssi, jonka on etsittävä itselleen morsian ja tanssiaiset, joiden jälkeen mikään ei ole ennallaan. Kirjan päähenkilö Cinder on Uuden Pekingin lahjakkain mekaanikko, joka yrittää peittää halveksintaan ja eristämiseen johtavan totuuden: hän on kyborgi, osaksi ihminen, osaksi robotti. Kun hänen sisarensa sairastuu, hän muuttuu äitipuolensa silmissä arvottomasta haitalliseksi. Muulle maailmalle hän osoittautuu vaarallisen tärkeäksi prinssi Kaihin luomiensa siteiden ja menneisyyttään koskevien salaisuuksien takia.

Sadut ja niiden uudelleenkerronta ovat yksi monista hiekkouksistani, kun valitsen luettavaa. Scifi-elementtien ujuttaminen Tuhkimoon on mielenkiintoinen idea, jota on ihasteltu ympäri maailman – ja jonka ihastelijoiden joukkoon minäkin liityn. En lue kovin paljon dystopioita, mutta Cinder satuviittauksineen vaikutti kekseliäältä lajissaan.

Cinderin kyborgius ei ole merkittävä valinta pelkästään juonen vaan myös teemojen kannalta. Samalla tavalla kuin me erottelemme ihmisiä ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen perusteella, kyborgi on leima, jolla poikkevat yksilöt erotetaan yleisesti hyväksytystä normaaliudesta. Kyborgit ovat toisen luokan kansalaisia, enemmän omaisuutta kuin yksilöitä. Mekaaniset osat ovat Cinderiä siinä missä hänen biologinen vartalonsa, mutta julkisen mielipiteen valossa hänen on peiteltävä ja hävettävä niitä.

Ihan varauksettomalle tasolle ihasteluni ei kuitenkaan yllä. Nopeat juonenkäänteet tempaisivat mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta, mutta tarinan imu laimeni hieman puolivälin yli päästyäni. Kaiken muun ohella rakkaustarina jäi osittain ohueksi ja pääparin väliltä puuttui kemiaa, vaikka heidän sanailunsa olikin söpöä. Siitä huolimatta sarjan seuraava osa Scarlet odottaa jo hyllyssä lukuvuoroaan.

Varastaisinko?

××××vaatii ryöstöä

Mitä mieltä sinä olet satujen uudelleenkerronnasta? Oletko lukenut hyviä esimerkkejä siitä?

Zoe Sugg – Girl Online + haamukirjoittajan arvoitus

”Every time you post something online you have a choice. You can either make it something that adds to the happiness levels in the world – or you can make it something that takes away from them.”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjablogi: Zoe Sugg - Girl OnlinePenny on arka ja tapaturma-altis teinityttö, joka yrittää navigoida samassa ystävien, perheenjäsenten ja ihastusten sekaisessa sosiaalisten suhteiden sokkelossa kuin muut samanikäiset. Pennyllä on kuitenkin salaisuus: hän pitää suosittua Girl Online -blogia, jossa hän jakaa kuulumisiaan ja arkipäiväisiä sattumuksia anonyymisti. Juuri kun paniikkikohtaukset ovat ottaa vallan tytön elämässä, hän pääsee New Yorkiin, jossa hän tutustuu Noahiin. Noahin seurassa Penny löytää itsevarmuutensa, mutta Noahillakin on salaisuutensa.

 

En tiedä, mistä aloittaa. Jo ennen lukemista suhtauduin kirjaan hyvin ristiriitaisesti. Olin juuri lukenut siitä kaksi hyvin erilaista arvostelua, Lukutoukan kulttuuriblogin Krista oli hyvin ihastunut Pennyn tarinaan, mutta Todella vaiheessa -blogin Reta Anna Marialle kirja oli suuri pettymys. Nämä kaksi arvostelua eivät suinkaan olleet ainoat, joiden yhteydessä olin kuullut Girl Onlinesta, sillä se aiheutti aikamosen kohun haamukirjailijaepäilysten takia. Lukeminen ei kovin kummoisesti ristiriitaista suhtautumistani auttanut. Selvittääkseni ajatuksiani päätin kirjoittaa kirjasta kahdesta erilaisesta perspektiivistä käsin: kirjana ja ilmiönä.

KIRJASTA

Ensimmäiset satakunta sivua eivät tehneet vaikutusta. Tekstistä oli karsittu amatöörimäisen vähän turhuuksia, ja Pennyn sähellys tuntui hieman päälleliimatulta, liikaa yritetyltä. Loppupuolikin kärsi epäuskottavuudesta ja ennalta-arvattavuudesta, mutten pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni sen jälkeen, kun kerronnassa päästiin New Yorkiin asti.

Höttöisyys on Girl Onlinen paras anti. Pennyn ja Noahin lomaromanssi (jotka uppoavat minuun muutenkin vaarallisen hyvin) on suloista seurattavaa ja heidän dialoginsa hymyilyttää – toinen asia mitä en fyysisesti kovin usein lukiessani tee. Luksushotelli, paljon romantisoitu New York ja 20-luvun tyyli osana kerrontaa ovat myös tyttömäisiä, unelmia kutittelevia elementtejä, joiden edessä olen yllättävän aseeton.

Girl Online ei kuitenkaan ole ollenkaan niin kevyt kirja sisällöltään kuin annan ymmärtää. Internet on osa jokaisen (teinin) arkipäivää ja niin tavanomainen ilmiö, että harva pysähtyy miettimään, kuinka raadollinen paikka se voi olla. Nuoret tietävät nykyisin aika hyvin, kuinka mitään, minkä antaa itsestään imaista bittiavaruuteen, ei saa pois. Sen sijaan Girl Onlinessa lähestytään varottavia puolia siitä näkökulmasta, kuinka naurettaviin mittasuhteisiin negatiivinen riepottelu valokeilassa voi nousta – varsinkin silloin kun riepottelijat eivät ole tarkistaneet tietojaan.

Blogikirjoitukset tekstilajina on myös kivasti otettu osaksi kerrontaa, samoin kuin tekstiviestit, jotka piristivät kirjan rakennetta.

Luen harvoin yötunneille asti, mutta tekstitaidon ylioppilaskokeen jälkeinen yö oli vähäuninen Girl Onlinen takia. Syytän koetta osittain siitä, miksi kallistuin plussan puolelle: kirjoitusten keskellä tarvitsin jotain höttöistä ja suhteellisen kevyttä luettavaa.

Näillä lausunnoilla arvioin kirjan, enkä ottanut huomioon (ainakaan tarkoituksellisesti) muita tekijöitä.

Varastaisinko?

××××vaatii ryöstöä

ILMIÖSTÄ

Olen tarkoituksella välttänyt kirjoittajan mainitsemista tänne asti. Kirjan kannessa lukee Zoe Sugg, ja sillä nimellä Girl Onlinea myös markkinoidaan. Zoe on supersuosittu vloggaaja ja, uskallan sanoa maailmanlaajuinen, ilmiö. Olen ja olen ollut jo jonkin aikaa yksi hänen Zoella-YouTube-kanavansa yli kymmenestä miljoonasta tilaajasta. Videoissaan, vlogeissaan ja blogissaan Zoe on positiivisen ja aidon tuntuinen, varmasti roolimalli monelle. Hän on monella tapaa juuri oikea ihminen käsittelemään internetin raadollisuutta. Kirjoitettuaan ryöpytyksen kohteeksi joutuneesta Pennystä hän sai aikamoisen määrän epämiellyttäviä kommentteja niskaansa. Ironista, kuten hän itsekin kirjoittaa: ”- – and the real irony in all of it, was that the main character in my book battled with nasty press and negativity so she decided to throw her laptop in her wardrobe and to shut everything out, and that’s exactly what I wanted to do.”

Miksi näin? Netissä levisi nopeasti huhu siitä, ettei Zoe itse kirjoittanut kirjaansa. Kirjan kustantanut Penguin Random House myönsi, että ”to be factually accurate you would need to say Zoe Sugg did not write the book Girl Online on her own (=ollaakseen tosiasiallisen tarkka pitäisi sanoa, ettei Zoe Sugg kirjoittanut Girl Onlinea yksin.)” Zoe itse kirjoitti asiasta Twitterissä näin: ”Of course I was going to have help from Penguin’s editorial team in telling my story, which I talked about from the beginning. Everyone needs help when they try something new. The story and the characters of Girl Online are mine. (=Totta kai olin saamassa apua tarinani kertomiseen Penguinin editointiryhmältä, mistä puhuin alusta asti. Kaikki tarvitsevat apua, kun he yrittävät jotain uutta. Girl Onlinen tarina ja hahmot ovat minun.)” 

Vieläkään ei tunnu olevan varmuutta siitä, kuinka suuri osa tarinasta on Zoen. Goodreadsissa Suggin nimen rinnalla lukee nykyään Siobhan Curham haamukirjailijana. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki kirjailijat saavat jonkin verran apua kirjansa kirjoittamiseen; kustannustoimittaja on läsnä jokaisen tarinan julkaisuprosessissa. Sitä ei pidetä haamukirjailijuuden merkkinä, eikä kustannustoimittajan nimi lue kannessa vaan kiitoksissa. En väitä tietäväni Zoen kirjoitusprojektista tarkemmin kuin kukaan muu, mutta mielestäni hän ei ansaitse tulla haukutuksi valehtelijaksi sen takia, että julkaisuprosessissa oli osallisena muitakin.

Ehkä kyseenalaisempi asia mielestäni on se, kuinka YouTube-starat tuntuvat saavan kustannussopimuksia pelkän kuuluisuutensa tähden. Kaikkien niiden kirjailijahaaveiden kanssa elävien puolesta tuntuu epäreilulta, että kustantajat tarjoavat sopimusta kuuluisuuksille, joiden lahjakkuudesta tai asiaa koskevista toiveista ei ole takeita. Toisaalta en ole niin naiivi, etten tietäisi miten markkinatalous toimii. Jollakin kustantajien on toimintansa rahoitettava. Girl Onlinea myytiin 78 109 kappaletta ensimmäisten seitsemän päivän sisällä. Kun kustantamolla on tällaisia varmasti miljoonia tuottavia kirjoja, heillä on varaa myös kustantaa teoksia, joiden menekki ei ole yhtä odotettua.

Ja totta kai se, että Girl Online on varmasti monelle ensimmäinen koskaan luettu kirja ja saattaa parhaassa tapauksessa näyttää tietä muunkin kirjallisuuden ääreen, on positiivinen asia.

Onnittelut jos jaksoit lukea tänne asti ja pahoittelut sulkujen ylikäytöstä 🙂

Internetin nurjat puolet, haamukirjailijuus, kustannusala… Sana on vapaa!

 

Ryan Graudin – The Walled City

”Run fast. Trust no one. Always carry your knife.”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjablogi: Ryan Garudin - The Walled CityMei Yeen isä myi tyttärensä prostituoiduksi Veljeskunnalle (Brotherhood) saadakseen rahaa riisiviinaan. Tytön ainoa kosketus bordellin ulkopuoliseen elämään on kalteroitu ikkuna.

Dai välittää huumeita kaupungin vaikutusvaltaisimmalle jengipomolle ja yrittää paeta menneisyyttään. Hänellä on 18 päivää aikaa suorittaa tehtävänsä ja ostaa sillä itselleen ulospääsy Hak Nam Walled Citystä.

Jin Ling on naamioitunut pojaksi säilyäkseen hengissä. Silloin kun hänen ei tarvitse paeta katujengejä, hän etsii kadonnutta siskoaan.

Hak Nam on huumejengien, prostituoitujen ja katulasten kaupunki. Sen tiheästi rakennetut, korkeat talot estävät auringon säteiden pääsemisen kapeille, aavemaisille kujille, joilla mikään laki ei ole voimassa. Armottomilla kaduilla selviämiseen on kolme sääntöä: Juokse nopeasti. Älä luota keheenkään. Pidä aina puukkoa mukanasi.

Kirjan miljöö on kiehtovan erilainen ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Se on synkkä, kova ja raaka ja kätkee suojiinsa lohduttomia kohtaloita, joita kolme vuorottelevaa näkökulmaa paljastavat yksitellen. Jokaisella on salaisuutensa muttei luottamusta paljastaa niitä toiselle.

Koukuttavasta alkuasetelmasta huolimatta kirjan ensimmäinen puolikas on hitaanpuoleinen. Loppupuoli onkin sitten täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin juonivetoista, joten vaihtelu virkisti. Graudinin tapa kirjoittaa oli paikoitellen lumoavan kaunista, mikä muodosti raadollisen vastakohdan tummille sävyille:

”But I can only look at such brokenness and feel it inside me, echoing long and far, deeper than the darkness between stars.”

The Hak Nam Walled City, tai hyvin sen kaltainen kaupunki, on oikeasti ollut olemassa. Kowloon Walled Cityn paikalla sijaitsee tänä päivänä puisto, mutta vielä reilu kymmenen vuotta sitten se oli Hongkongin erittäin tiheään asuttu kaupunginosa. Kowloonissa asui 33 000 (joidenkin arvioiden mukaan jopa 50 000) ihmistä 6,2 hehtaarin alueella. Väestötiheys neliökilometrillä oli 1,3 miljoonaa asukasta. Vertailun vuoksi: Helsingin asukastiheys on 2 495 asukasta neliökilometrillä, Pekingin noin 1 200. Niin kuin Hak Namissa, Kowloonissa aurinko ei ulottunut maanpinnalle ja laillisen järjestyksen sijasta katuja hallitsi pelon ja vahvimman oikeus.

Olin odottanut The Walled Cityltä vähän toisenlaista tarinaa, mutta tämä toimi hyvin näinkin. Kolme tähteä on vähän alakanttiin, mutta ihan neljää tähteä en halunnut antaa.

Haaste: Kurjen siivellä

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Nyt olen avannut myös Kurjen siivellä -haasteen. Mitä sinun lukuhaasteillesi kuuluu?

Anu Holopainen – Ihon alaiset

”Nukkekasvoja, animekasvoja, pelkistettyjä minimalismikasvoja tai ”kaikkea ja paljon” -karnevaalikasvoja, teemakasvoja ja -vartaloita eläimistä ja fantasiahahmoista, ulkoisen olemuksen rajana oli vain mielikuvitus.”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjblogi: Anu Holopainen - Ihon alaisetMiltä näyttäisit jos saisit itse päättää? Korjauttaisitko juuri sen piirteen joka on aina häirinnyt sinua vai pistäisitkö koko naamataulun kerralla vaihtoon? Entä jos sinulla olisi mahdollisuus muokata vartaloasi ilman fyysistä ponnistelua? Entä jos vaihtoehdot ylittäisivät villeimmätkin unelmasi?

Ihon alaiset on loistava taidonnäyte Anu Holopaiselta. Se käsittelee ulkonäköpaineita ja kauneuskirurgian eettisiä kysymyksiä viihdyttävässä ja nuoria lähellä olevassa muodossa.

Kirja koostuu ikään kuin pirstaleista, jotka ovat yhdessä moniulotteinen kokonaisuus. Tavanomaisen suoran kerronan lisäksi lukujen välistä löytyy chat-keskusteluja, bloggauksia ja tv-sarjan käsikirjoitusta – tekstilajeja, jotka ovat enemmän kuin arkipäivää nuorille. Koska pätkät ovat lyhyitä ja houkuttelevat jatkamaan, kirjan ahmaisee yhdeltä istumalta.

Jokainen osio valottaa aihetta hieman eri näkökulmasta. Jara häpeää luomukasvojaan ja odottaa pelkästään hetkeä, jolloin hän pääsee kirurgin veitsen alle. Inka ei vielä oikein tiedä, muunnellako vartaloaan vai ei. Matias inhoaa muokkauksia ja jatkaa tuhoon tuomittua taisteluaan niitä vastaan. PlastikPrincessin ikä tai rahatilanne ei riitä rintaimplantteihin, mutta hän keksii arveluttavan keinon toisensa perään kiertääkseen kummatkin ongelmat.

Vaikka Ihon alaiset sijoittuu tulevaisuuteen, jossa kauneuskirurgia on ottanut harppauksia eteenpäin ja jossa vartalon keinotekoisesta muuntelusta on tullut opinnoissa ja työelämässä etenemisen avainkysymys, sen ajankuva tulee iholle. Rasvaimu, botox ja kauneusleikkaukset ovat konkreettisia vaihtoehtoja, eivät lainkaan tuntemattomia keinoja parannella itseään. Kylie Jenner lip challengen ja fitness-innostuksen levitessä sosiaalisessa mediassa on kylmäävää ajatella kuinka potentiaalinen nouseva trendi kauneuskirurgia on.

Trendit luovat aina paineita. Jaran pelko siitä, etteivät kaverit hyväksy häntä luomuna ruumiillistuu hänen omaan ajatukseensa:

”Ei hänkään halunnut tulla nähdyksi luomujen seurassa, vaikka oli itse sellainen. Miksi hänen ystävänsä haluaisivat?”

Oman ulkonäön muuttaminen hyväksynnän hakemiseksi – onko se enemmän pelottavaa vai surullista? Kelpaamisen tunnetta ei voi yliarvioida identiteetin rakennusvaiheessa. Ulkonäkö on arka paikka monelle, koska se on jotain, mikä näkyy kaikille toisin kuin ajatukset ja sisin. Itsensä hyväksyminen prosessi, jota ei hyödytä muilta tuleva arvostelu. Jos arvostelija on tärkeä ja läheinen ihmisen, se sattuu taatusti:

”Hän haluaa minun muuttuvan erilaiseksi, paremmaksi, esteettisemmäksi. – – En suostu. Minun on kelvattava tällaisena, myös Jaralle, erityisesti hänelle. Onko hän rakastellessamme tutkaillut kasvojani, kehoani, ja harmitellut mitä kaikkea niissä pitää parannella?”

Minäkin meikkaan joka aamu, mutta se on pientä verrattuna kallon luiden sieventämiseen tai muuhun pysyvään kasvojen muotoilemiseen. Vaikka meikkaan omaksi ilokseni, sen takana on sama ajatus kuin kirurgin vastaanotolle hakeutumisessa: kaunistautuminen. Voinko siis tuomita tunnistamattomaksi muuntautumista?

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Holopaisen uusimman, vaikkei nuortenkirjoista muuten perustaisikaan. Ulkonäköön kohdistuvien paineiden alla horjumisen sanoittajana se on ainutlaatuinen.

Varastaisinko?

××××vaatii ryöstöä

Kauneuskirurgia – onko se suunta, johon ulkonäkökeskeinen kulttuurimme on ajamassa meitä? 

Follow my blog with Bloglovin

Rainbow Rowell – Fangirl

”’Why do we write fiction?’ Professor Piper asked.

Cath looked down on her notebook.

To disappear.”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjablogi: Rainbow Rowell - FangirlRainbow Rowellin Fangirl on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka ylistykselle ei näy loppua. Se on tarina fanfictionin maailmaan katoamisesta, perhesuhteista ja ensirakkaudesta.

Cath on toinen puolisko identtisten kaksosten symbioosissa, joka saa äkillisen lopun, kun hänen siskonsa Wren ilmoittaa, ettei halua enää yliopistossa samaan huoneeseen. Siinä missä Cath haluaisi vain hautautua peiton alle näppäimistö sylissään ja mielikuvitus seuranaan, hänen täytyy kohdata uusi ympäristönsä – kämppäkaveri, yliopistokurssit, ruokalassa syöminen – ilman internetin tuomaa etäisyyttä.

Uskon, että Cath on yksi syy siihen, miksi kirja on niin pidetty. Vastoin yhteiskunnan ja ehkä koulumaailmankin odotuksia hän ei ole sosiaalisesti lahjakas vaan syrjään vetäytyvä. Hän varastoi huoneeseensa proteiinipatukoita välttääkseen ruokalaan menemistä ja kaikkia siihen liittyviä kysymyksiä (missä jonotetaan, mihin istua), mikä ei ole ollenkaan niin säälittävää kuin miltä kuulostaa vaan käytöstä, johon sortuisi itsekin helposti jännittävässä tilanteessa. Muut käyvät bileissä ja juovat, Cath vyöryttää sanoja paperille sormet sauhuten. Hän tuntee olonsa yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, mutta lukija, olettaen että tämä samastuu Cathiin, on yksinäinen hänen kanssaan. Erilaisuudesta huolimatta Cath tietää hyvin vahvasti kuuluvansa kirjoittamisen maailmaan, epävarmuuden alla on tieto siitä, kuka hän on.

Suuri osa Fangirliä on kuvitteellinen kirjasarja Simon Snowsta. Kirjan maailmassa Simon on paisunut samanlaiseksi ilmiöksi kuin meidän tuntemamme Harry Potter. Kuten Harry Potterista, myös Simon Snowsta kirjoitetaan fanfictionia. Simonin osuus on ikään kuin kirja kirjan sisällä: toinen puoli paljastuu vilauksina alkuperäisestä juonesta ja toinen Cathin sanelemana versiona.

Fangirl ei ole pelkästään vetäytymistä, kirjoittamista ja fanittamista. Se on myös itsenäistymistä ja rakastamista. Ylipäätään se sanoittaa läheisyyden ja eristäytymisen kriisiä: sitä aikaa, kun perheestä irtautuminen alkaa olla väistämätöntä, mutta rinnalle tarvittaisiin joku, johon turvata. Omissa ajatuksissa on helppo kuvitella seurustelun ihanuutta ja kamaluutta, mutta kun kuvitellulla on yht’äkkiä kaksi jalkaa ja mielipiteiden muodostamiseen kykenevä suu, kaikesta ei voi enää määrätä itse. Silloin se, mikä sanallisessa muodossa kattaa vain muutaman merkin, voi fyysisessä maailmassa tuntua valtavalta liikkeeltä, askeleelta tai etäisyydeltä.

Suurta hypetystä saaneiden kirjojen lukeminen herättää aina suurta innostusta ja hieman pelkoa pettymyksestä. Fangirl on samastuttava ja ihastuttava, mutta luin sitä sen verran katkonaisesti, ettei se päässyt sytyttämään ihan lopullisesti.

Minusta tuntuu, ettei kirjoitukseni ollenkaan tee oikeutta Fangirlille, ehkä siirryn sen pariin, mitä minun oikeasti pitäisi olla tekemässä – opiskelemassa koeviikkoa varten. Siksi siirrän puheenvuoron teille: oletteko osa ilmiötä nimeltä Fangirl?

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Follow my blog with Bloglovin

Salla Simukka – Viimeiset

”Kolme neitsyttä. Kolme 18-vuotiasta kokematonta raukkaa abivuotensa syksyn alussa. Kolme täysi-ikäistä otusta, jotka kantavat harteillaan neitsyyden raskasta taakkaa. Miten kummassa näin on päässyt käymään? Heille, jotka ovat niin kauniita ja rohkeita? Ja ennen kaikkea, mitä heidän pitäisi asian hyväksi tehdä?”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjablogi: Salla Simukka - ViimeisetRauhalla on nimensä vastaisesti muutama luuranko kaapissa vauhdikkaista yläkouluvuosistaan, Venla on järjestöaktiivi, joka haluaa muuttaa maailmaa, Milja omiin ajatuksiinsa vetäytyvä lukutoukka. Kun kaikki kolme sopivat hankkiutuvansa eroon neitsyydestään jouluun mennessä, he eivät ole aivan varmoja siitä, mihin lupaus johtaa.

Salla Simukan Viimeiset käsittelee seksuaalisuutta kolmin eri silmin. Päätös hankkiutua eroon neitsyydestä johtaa tyttökolmikon samojen kysymysten äärelle, joihin samanikäiset ja nuoremmat nuoret törmäävät.

Simukka on suomalaisen nuortenkirjallisuuden kirkkaimpia nimiä. Minäkin olen tutustunut hänen ilmiöksi nousseeseen Lumikki-trilogiaansa ja Jäljellä ja Toisaalla -kirjapariin, joskin kumpikaan niistä ei voittanut minua täysin puolelleen. Viimeiset nousi lukulistalle aiheensa takia: vaikka nykynuori ei voi täysin vältellä seksuaalisuutta käsitteleviä juttuja esimerkiksi mediassa, en muista törmänneeni nuortenkirjaan, joka pyörisi näin tiiviisti aiheen ympärillä.

Viimeiset on lyhyt ja nopealukuinen paketti, eikä juurikaan harhaudu sivuraiteille. Abiturienttina vähän ihmetyttää se, etteivät tytöt juuri uhraa ajatustakaan ylioppilaskirjoituksille, mutta turhat rönsyt olisivat vain vieneet huomiota tärkeimmältä teemalta.

Rauha, Venla ja Milja ovat kertojina ihastuttavan erilaisia. Rauha on räväkkä ja alleviivaa sanomaansa usein englanninkielisillä lausahduksilla, Venlassa on naapurintyttömäisyyttä ja maanläheisyyttä, ja Milja suodattaa kirjoista imemiään vaikutteita puheeseensa. Kuten he, myös tilanteet, joihin he hyppäävät sopimuksen vuoksi, ovat erilaisia ja tuovat kukin erilaista syvyyttä seksuaalisuuden käsittelyyn. Rauha haluaa hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti – hällä väliä kenen kanssa – ja päätyy miettimään, voisiko se joku olla myös tyttö. Venla aloittaa suhteen vanhemman, naimissa olevan miehen kanssa. Milja joutuu pyristelemään omia rajojaan vastaan – onko niiden ylittäminen sen arvoista?

Perimmiltään kyse on kuitenkin samasta. Millainen minä olen ja vastaako se odotuksia? Mitä minä haluan ja mitä muut haluavat? Lyhyydestään huolimatta Viimeiset luo monipuolisen kuvan seksuaalisen identiteetin rakentamisesta. Koska kyse on aiheesta, josta puhumisen voi helposti kokea kiusalliseksi ja vaikeaksi, fiktiiviset hahmot voivat olla helpommin lähestyttäviä tilanteessa, jossa itsellään on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Simukan kirja on selvästi suunnattu tytöille (vaikka sukellus vastakkaisen sukupuolen mielenmaisemaan tuskin tekisi pojille pahaa), ja jäin miettimään, kuka kirjoittaisi vastaavan teoksen pojille.

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Mitä luulette, auttavatko tämänkaltaiset kirjat nuoria tulemaan sinuiksi itsensä, tuntemuksiensa ja epämukavuusalueidensa kanssa?