Syyskuun tunnustukset

syyskuun tunnustuksia

Olen ajatellut syyskuuta enemmän loppukesänä kuin alkusyksynä, puhunut kuluvasta hetkestä vielä kesänä vaikka kalenterin mukaan olisi pitänyt puhua jo syksystä. Lähestyvä syksy sai minut tarttumaan viimeisiin hetkiin karata kirjan kanssa rantakallioille lukemaan, tai vain kuuntelemaan aaltoja, ja nauttimaan harvinaisemmaksi käyvästä valosta ja hetken hiljaisuudesta. Se vei takaisin luentosaleihin ja yliopiston kirjaston kotoisiin soppiin, kokosi lukulistalleni kirjallisuudentutkimuksen suuria nimiä Barthesista Genetteen ja tarjosi elämäni parhaita luentoja silloin, kun yliopistorutiiniin sovittautuminen tuntui hankalalta.

Syyskuu on ollut tasapainoilun ja yhteensovittamisen kuukausi, johon olen pitkästä aikaa onnistunut ujuttamaan säännöllisen bloggauksen. Alkukuusta niputin yhteen koottuja arvioita kirjoista, joista en ole ehtinyt kirjoittamaan kunnon arvioita mutta jotka halusin nostaa esille, ja juhlin blogisynttäreitä, ja loppukuuta kohden purin ajatuksiani  siitä, millaista on lukea oman mukavuusalueensa ulkopuolelta Lidia Yuknavitchin The Book of Joanista kirjoittaessani ja kävin viimein läpi kustantajien katalogeja poimien talteen syksyn kiinnostavimpia uutuuksia.

Lukemisen kannalta syyskuu osoittautui hyvin hankalaksi kuukaudeksi, sillä sille ei tahtonut löytyä aikaa ja silloin kun olisi löytynyt, ajatukseni harhailivat liikaa, enkä oikein pystynyt keskittymään. Siksi syyskuun lukusaldoni on varsin maltillinen ja Goodreadsin lukutavoitekin huitelee ennätykselliset 13 kirjaa jäljessä, mitä olen kyllä tullut kompensoineeksi repsahtamalla useisiin kirjahankintoihin juuri näin kirjamessujen alla… Luettavista kirjoista ei muutenkaan ole pulaa, sillä kirjastosta on lainassa vaikka mitä mielenkiintoista ja bookstagramissa törmää jatkuvasti mielenkiintoisiin kirjoihin. Toissapäivänä kävin myös haistelemassa kotimaisen YA-kirjallisuuden tuulia Hel-YA! -tapahtumassa ja tulin siihen tulokseen, että sivistyksessäni on isoja aukkoja kyseisen lajin kohdalla. Innostavin syyskuussa alkanut lukuprojekti on kuitenkin ehdottomasti Lauran (@mitaluimmekerran) ja Miran (@ireadlikephoeberuns) aloittama #everydayiswomensdayreadingchallenge, jossa on tarkoituksena lukea naisten kirjoittamia klassikoita. Lisätietoa haasteesta löytyy Instagramista haastetägin alta ja Lauran blogista, johon hän kokosi myös pitkän listan haasteeseen sopivia kirjoja. Minulla on osittain haastetta, osittain kursseja varten kesken sekä Ann Radcliffen Udolpho että Daphne du Maurierin Rebecca, jotka toivottavasti saan luettua lokakuun aikana.

hel-ya!

LUETUT

Liv Strömquist – Kielletty hedelmä 

Lidia Yuknavitch – The Book of Joan

Susinukke Kosola – Varisto

Johanna Rojola (toim.) – Suffragettien city

Holly Bourne – How hard can love be? (lisätty myöhemmin, tämä oli jäänyt pois tilastoistani ja alkuperäisestä bloggauksesta)

Kaksi sarjakuvaa, yksi runoteos ja yksi romaani – onpa epätyypillinen genrejakauma! Kuukauden kärkikastia ovat ehdottomasti kaksi lukujumin karkottajaa, jotka kuluneelle kuukaudelle varsin poikkeuksellisesti ahmin melkein yhdeltä istumalta ja jotka itse asiassa kummatkin ovat ainakin osittaisia uudelleenlukuja: Liv Strömquistin Kielletty hedelmä, sarjakuva-albumi joka tarkastelee”sen jota tapaamme sanoa naisen sukuelimeksi” kulttuurihistoriaa, oli aivan yhtä loistava kuin muistin ja toivottavasti pääsee tunnustetuksi kirjavarkaudeksi pian tänne blogin puolelle. Susinukke Kosolan Varisto ampaisi lempirunokokoelmieni joukkoon nyt kun viimeinkin tartuin siihen lukeakseni sen loppuun siitä, mihin se keväällä jäi. Siitä toivon ehtiväni kirjoittaa kokonaisen tunnustuksen vielä tämän viikon aikana. Myöskään Suffragettien city tai The Book of Joan eivät olleet hullumpia lukukokemuksia, edellinen ruotsalaisen sarjakuvataiteilijakollektiivin albumi patriarkaatille irvailevia sarjakuvia ja jälkimmäinen dystopia tulevaisuuden maailmasta, jossa ihmisistä on tullut uusi sukupuoleton laji, joka ei kykene lisääntymään.

Mitä sinä aiot lukea lokakuussa?

Syksyn 2018 kiinnostavimmat uutuuskirjat

Syksy on vihdoin täällä kellastuvine lehtineen, raikkaine sadesäineen ja yliopistorutiineineen. Varma syksyn merkki on myös vuoden toisen puolikkaan uutuuskirjojen ilmestyminen kirjakauppojen hyllyille ja kirjablogien arvosteluihin. Uutuuskirjasatoa täällä blogimaailmassa sekä Instagramin puolella jo hieman haistelleena innostuin kokoamaan listan kymmenestä kirjauutuudesta, joita odotan tältä syksyltä eniten. Moni näistä onkin jo ehtinyt ilmestyä ja valmiita hurmaamaan lukijansa.

Yuval Noah Harari – 21 oppituntia maailman tilasta. Sapiens– ja Homo Deus -teoksillaan myyntilistojen kärkeen noussut Harari palaa estradille menneisyyden ruotimisen ja tulevaisuuden tavoittelun sijaan nykyhetken ilmiöitä tarkastellen. Bazar, elokuu 2018

Minna Rytisalo – Rouva C. Rytisalon esikoisteos Lempi hurmasi pari vuotta sitten ja vielä suuremmin odotuksin suhtaudun tähän toiseen romaaniin, joka kertoo Minna Canthista. Gummerus, syyskuu 2018

umami

Laia Jufresa – Umami. Umami on meksikolaiskirjailija Laia Jufresan romaani, joka kertoo surusta ja menetyksestä, arjen kauneudesta ja tavallisten ovien takana eletystä tavallisesta elämästä sekä mausta, jonka kuvaamiseen kieli ei riitä. Fabriikki Kustannus, lokakuu 2018

Yoko Tawada – Muistelmat lumessa. Muistelmat lumessa on kertomus kolmesta sukupolvesta lahjakkaita kirjailijoita – jotka sattuvat olemaan jääkarhuja. Fabriikki Kustannus

Jennifer Mathieu – Näpit irti! Jennifer Mathieun romaanissa tytöt kyllästyvät koulussa kokemaansa ahdisteluun ja syrjintään ja ryhtyvät vastarintaan. Otava, lokakuu 2018

naiset joita ajattelen öisin

Mia Kankimäki – Naiset joita ajattelen öisin. Kankimäki lähtee runollisen nimen omaavassa teoksessaan naistutkimusmatkailijoiden jalanjäljille niin Afrikan savanneille kuin renessanssitaiteen Italiaan. Otava, syyskuu 2018

Aki Ollikainen – Pastoraali. Pakahduttavan kauniista kielestään tunnetun Aki Ollikaisen kolmannessa romaanissa ovat vastakkain kesäyön unelman maalaisidylli ja pimeän tullen esiin uskaltautuvat petoeläimet. Siltala, syyskuu 2018

neuvostoihmisen loppu

Svetlana Aleksijevits – Neuvostoihmisen loppu. Sodalla ei ole naisen kasvoja -teoksen jälkeen kaikki Aleksijetvitsin teokset ovat lukulistallani, niin myös tämä, joka kertoo kommunismin tuhosta niiden ihmisten näkökulmasta, jotka todistivat Neuvostoliiton raunioista nousseen Venäjän syntymää. Tammi, elokuu 2018

Stina Saari – Änimling. Stina Saaren esikoisrunokokoelmassa käydään kuunylisessä ja maanalisessa ja katsotaan kohti sotaa ja seksuaalista väkivaltaa kysyen, mitä väkivalta tekee. Teos, syyskuu 2018

Tommi Kinnunen – Pintti. Sekä Neljäntienristeys että Lopotti ovat olleet minulle tärkeitä kirjoja ja sen takia on ilmiselvää, että myös lasitehtaan varjossa kasvaneesta perheestä kertova Pintti on lukulistallani. WSOY, elokuu 2018

Mitä syksyn uutuuskirjaa sinä odotat eniten?

 

Kirjavarkaan tunnustuksia 3v!

blogisynttärit

Aivan tarkka en ole ajoituksen kanssa, mutta näihin aikoihin kolme vuotta sitten loin Kirjavarkaan tunnustuksia jakaakseni lukukokemukseni ja pohtiakseni niitä hieman tarkemmin tekstin muodossa sekä kertoakseni hyvistä kirjoista, joita haluaisin muidenkin lukevan. Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista kirjavarkautta ja muuta pikkurikosta: milloin saaliina on ollut antiikin aikainen klassikko, milloin hypetetty uutuuskirja, milloin olen kirjamatkaillut Japaniin tai Zimbabween asti ja milloin näpistellyt myös ihan kotikulmilla.

Luettujen taltioiminen blogimuotoon on tehnyt lukemisesta entistäkin tärkeämmän harrastuksen, koska se on luonut aiemmin aika yksinäisen harrastuksen ympärille yhteisön, jonka kanssa on ihana keskustella kirjoista, sekä syventänyt lukukokemuksia kannustaessaan pohtimaan luettua ja erittelemään mieluisia ja vähemmän mieluisia piirteitä kirjallisuudessa. On ihanaa, kun kirjamuistot säilyvät, eikä koko lukuhistoria ole haalistuvien muistikuvien varassa, vaan voi yllättyä vanhaa bloggausta lukiessaan siitä, kuinka suuria tunteita joku kauan sitten luettu kirja on herättänyt lukuhetkellä.

Tänä vuonna, erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana, minulla on ollut vaikeuksia löytää aikaa laittomuuksille, mutta nyt takaisin kirjavarkauksien tunnustamisen makuun päästessäni huomaan, kuinka paljon olen kaivannut sitä. Luen paljon intensiivisemmin ja tarkkaavaisemmin silloin kun tiedän haluavani kirjoittaa lukemastani, ja saan siitä siten paljon enemmän irti. Kirjojen herättämien ajatusten pyörittely kirjoittamalla, luovuudella leikkiminen kirjakuvilla ja keskustelun käyminen kirjayhteisössä ovat osia tästä mahtavasta harrastuksesta, jota en halua kadottaa kiireiden jalkoihin.

P8103229

Kolmen vuoden jälkeen tuntui myös siltä, että on aika raikastaa blogin ilmettä vähän reippaammalla otteella, koska pieni syy blogin hiljaiseloon on ollut myös se, etten ole ollut täysin tytyväinen sen ulkonäköön. Nyt kirjakätköni on entistä ehompi (kurkkaa täältä jos et tiedä mitä tarkoitan) ja sormeni syyhyävät päästä täyttämään sitä uusilla kirjallisuusrikoksilla. Aina säännöllisin väliajoin tekee tosiaan hyvää ottaa askel taaksepäin ja katsoa mihin asti on tultu, mitä on saatu tehtyä ja mikä tarvitsee muutosta. Vanhoja postauksia selatessa on mukava huomata, kuinka paljon on muuttunut parempaan suuntaan sitten ensimmäisistä postausräpellyksistä: viimeisen vuoden aikana erityisesti bookstagramista on tullut kiva jatke blogille ja kirjakuvien napsimisesta yhä tärkeämpää oheistoimintaa postausten kirjoittamiselle.

Täällä sitä siis ollaan vielä kolmen vuoden jälkeen, tietokoneruudun takana ja kädet näppäimistöllä, huojuva pino tunnustettavia kirjavarkauksia vieressä, sormenjälkiä kirjablogimaailman syövereissä. Kiitos kaikille lukijoille siitä, että olette olleet osa näitä vuosia! ❤

Kirjat joista halusin kirjoittaa

Eli miniarvioita alkuvuoden luetuista

Jos alkuvuoden bloggaustahdistani pitäisi vetää johtopäätöksiä, voisi luulla, etten ole tehnyt montaakaan tunnustamisen arvoista kirjavarkauttaa koko vuonna. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa ollenkaan – sen sain huomata, kun kävin läpi kuukausittaisia koottuja tunnustuksiani löytääkseni ne helmet, joista en ehtinyt kirjoittaa, mutta jotka ehdottomasti tarvitsevat enemmän huomiota kuin yhden ohimenevän maininnan. Tätä postausta varten raotan siis alkuvuoden lukupäiväkirjaani, joka monilta osin on kovin aukkoinen ja hatarien muistiinpanojen varassa, toisaalta osittain tallennettu tenttivastauksina ja luentopäiväkirjoina sinne sun tänne. Nyt on siis vihdoin aika päästä yli miniarvioita kohtaan kokemastani kammosta (olen niitä tyyppejä, joille tiivistäminen tuottaa toisinaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia) ja esitellä viisi alkuvuonna kolahtanutta teosta, joista haluan jättää jäljen myös digitaaliseen lukupäiväkirjaani.

miniarvioita: Sinisalo, Bourne, Rasi-Koskinen, Beard, Jahina

Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi

”Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.”

Luin romaanin realismin ja fantasian välistä suhdetta tarkastelevaa luentoa varten ja millaiseksi realismin ja fantasian väliseksi leikiksi se paljastuikaan! Ennen päivänlaskua ei voi on kertomus Mikaelista, joka löytää kaupunkiin eksyneen peikonpoikasen ja pakottavassa tarpeessaan omistaa tuo kiehtova, villi otus hän ottaa sen hoiviinsa ja vie kotiinsa. Mikaelin ja peikon välille kasvaa inhimillisyyden ja eläimellisyyden välisiä rajoja koetteleva suhde, jonka takia Mikaelin elämä ei ole ennallaan.

Romaanin maailmassa peikko on myöhäinen lajilöytö, yhtä tosi eläinlaji kuin karhu mytologisine asemineen kaikkineen. Peikon olemassaolo todistetaan kiehtovasti erilaisilla intertekstuaalisilla viitteillä, lainauksilla tunnetuista teoksista, tieteellisestä tutkimuksesta ja taruista, jotka jatkavat toden ja keksityn välistä leikkiä. Mikaelin ja peikon välisen suhteen kuvaus tekee loistavalla tavalla konkreettiseksi kahden olennon väliseen suhteeseen liittyvät valtakysymykset ja erityisesti rakkaussuhteisiin liittyvän omistushalun. Suhteiden valta- ja omistusulottuvuuksien kuvaus ei rajoitu pelkästään ihmisen ja eläimen välisen suhteen kuvaukseen vaan on kiinnostavasti läsnä myös romaanissa kuvatuissa ihmissuhteissa sekä ihmisen suhteessa luontoon. Erittäin iso suositus tälle!

Holly Bourne – Am I Normal Yet?

“Everyone’s on the cliff edge of normal. Everyone finds life an utter nightmare sometimes, and there’s no ’normal’ way of dealing with it… There is no normal, Evelyn.” 

Mitä tulee YA-kirjallisuuteen, Holly Bournen nimi on ollut pinnalla jo jonkin aikaa, ja hänen Normaali-trilogiansa on kerännyt hurjasti ylistyssanoja. Vaikka vähänlaisesti tulee luettua YA:ta nykyään, en minäkään voinut ohittaa tätä ilmiötä. Am I Normal Yet? (suomennettuna Oonko ihan normaali?) kertoo 16-vuotiaasta Eviestä, jonka hartain toive on olla normaali teini-ikäinen: saada kavereita, käydä bileissä ja tapailla poikia. Normaaliuden tiellä sattuu vain olemaan pakko-oireinen häiriö, terapia, pitkä parantumisprosessi ja häpeä, jota Evie tuntee mielenterveydestään ja joka estää häntä kertomasta asiasta edes läheisimmille ystävilleen. Mielenterveyden sijaan vanhojenpiikojen kerhon perustaneet tytöt puhuvat paljon feminismistä – ja vähän myös pojista, sillä ihmissuhteet ovat hankala juttu varsinkin teini-ikäisenä. Monet ovat ihastelleet Bournen ennakkoluulotonta ja raikasta tapaa käsitellä mielenterveysongelmia ja feminismiä osana nuorten elämää ja siihen joukkoon yhdyn minäkin. Pitäisikin jatkaa sarjan parissa!

Marisha Rasi-Koskinen – Eksymisen ja unohtamisen kirja

”Sillä jokaisessa ihmisessä on kaikki mitä hän on kantanut sisällään, joka ainoa keskustelu ja kosketus, jokaiset kasvot jotka on nähnyt, jokainen peili josta on heijastunut, jokainen sana, jokainen uni, jokainen kyynel, ne kaikki ovat siellä sisällä. Ne ovat kehossa, muistoina joista vain osalle on olemassa sanoja. Ei ihme jos joskus itketti ilman syytä.”

Tämä runollisen nimen omaava kirja on niitä, joista tekee mieli alleviivata joka toinen lause. Ihastuin Rasi-Koskisen kirjoitustapaan lukiessani hänen novellikokoelmaansa Vaaleanpunainen meri, josta kirjoitin esimerkiksi näin: ”Novellit ovat täynnä tummia sävyjä, säröisiä hetkiä ja hitaasti valkenevia totuuksia, joiden äärelle päästään vasta muutaman harhareitin kautta. Ja kaikki tämä tarjoillaan kauniilla, aistivoimaisella kielellä.” Aivan samaa voin sanoa myös tästä romaanin muotoon puetusta tarinasta: kauniita lauseita jotka paljastavat raakoja totuuksia, vietteleviä ja johdattelevia virkkeitä, petollisia sanoja.

Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo Juliasta, joka lähtee vanhempiensa kanssa retkelle, huviretkelle huolimatta siitä että matkaa on taitettava huomaamatta ja hämärässä, Martinasta, joka on tehnyt virheen, jota ei voi enää korjata ja Janista, joka viedään eräleirille hankkimaan ystäviä, vaikka hän välittää enemmän numeroista kuin ihmisistä. Kolme yhteenkietoutuvaa tarinaa koskevat muistamisen, unohtamisen ja keksimisen rajapintoja, kertovat ajasta ja sen hajoamisesta.

miniarvioita: Ennen päivänlaskua ei voi, Am I Normal Yet?, Eksymisen ja unohtamisen kirja, Women & Power, Suleika avaa silmänsä

Mary Beard – Women & Power. A Manifesto

“We have to be more reflective about what power is, what it is for, and how it is measured. To put it another way, if women are not perceived to be fully within the structures of power, surely it is power that we need to redefine rather than women?” 

Jos minun pitäisi sanoa, mihin tänä vuonna lukemistani teoksista viittaan kavereitteni kanssa jutellessa eniten, kärkipaikasta Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunteen kanssa kilpailisi Mary Beardin Women & Power, pieni, (minun kappaleeni tapauksessa) läpikotaisin post it -laputettu kirjanen naisten suhteesta valtaan ja siitä, miten miehisenä asiana valta on nähty läpi vuosisatojen ja miten se on konkretisoitunut sekä naisten vaientamisena kokonaan että osoittamalla vihamielisyyttä ääntään käyttäviä naisia kohtaan. Beard lähtee liikkeelle Homeroksen Odysseiasta, jossa Telemakhos osoittaakseen tulleensa miehen ikään vaientaa äitinsä, ja päätyy Twitterissä naisia trollaaviin misogynisteihin. Kokoaan isompi kirja tarjoaa monia ahaa-elämyksiä tutkiessaan syitä, joiden takia naisen julkista tilaa rajoitetaan yhä, ja suosittelen sitä erityisesti kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita feminismistä.

Guzel Jahina – Suleika avaa silmänsä

”Ympärillä olevat ihmiset olivat nääntyneitä, viettivät päivät päästään kuiskutellen ja hiljaa itkien, mitäpä muuta he olivat kuin vainajia? Tämä kylmä ja ahdas paikka, kosteutta tihkuvat kiviseinät, syvällä maan alla ilman ainuttakaan auringon sädettä – mikä muu tämä on kuin hautakammio? Vain silloin kun Suleika pujotteli sellin nurkkaan tarpeilleen, suuren ja kaikuvan peltiämpärin luo, ja tunsi miten häpeä polttaa poskia, silloin hän vakuuttui, että on yhä elossa. Kuolleet eivät tunne häpeää.”

Suleika avaa silmänsä kertoo neuvostovallan hirmuteosta, kansanvihollisiksi tuomitsemansa kansanosan pakkosiirroista Siperiaan, hyvin inhimillisin kasvoin keskittyen kotoaan irti repäistyyn, häpeän ja vaimon ahtaan roolin hallitsemaan Suleikaan, josta karaistuu itsenäinen nainen, ja sodasta ja kunniasta haaveilevaan aatteen mieheen Ignatoviin, josta vastenmielinen tehtävä siirtolaisten komendanttina tuo esiin niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviä piirteitä. Moniäänisyydessään ja tarkassa psykologisessa kuvauksessaan romaani on tummista sävyistä huolimatta ilmava ja valloittava, eikä se sorru puolueellisuuteen tai kiihkoiluun. Luin romaanin eräälle viime kevään kurssille varsin nopeaan tahtiin, mutta lukuaikataulun niukkuus ei estänyt minua nauttimasta tästä venäläisen nykykirjallisuuden helmestä.

Huh! Vielä kaksi rästibloggausta on tulossa, nimittäin laittoman pitkään luonnoksissa lojunut kokopitkä tunnustus Maryam Abdulkarimin ja Eveliina Talvitien Noin 10 myyttiä feminismistä -teoksesta sekä lisää Liv Strömquist -hehkutusta Kielletty hedelmä -sarjakuva-albumin kanssa. Sitten voin vihdoin jättää alkuvuoden lukemiset rauhaan ja kaavailla tunnustuksia tuoreemmista rikkeistä.

Tykkäätkö kirjoittaa miniarvioita?

Elokuun tunnustukset

heinäkuun tunnustukset

Hankalamman heinäkuun jälkeen olen elokuussa omistautunut pienille suurille päätöksille, kirjoittanut suuntaviivoja syksylle, pohtinut sitä mihin todella haluan käyttää aikaani. Olen opetellut tunnistamaan väsymyksen ja hidastamaan tahtia, kääntänyt ajatuksiani siihen suuntaan ettei aina täydy tai tarvitse vaan voi vain olla ja saanut siinä sivussa lisää tilaa asioille, joihin suhtaudun intohimoisesti. Elokuu on monen pienen mutta suureksi kasvavan muutoksen tekemisen kuukausi – ja näiden pienten juttujen takia olen ollut enemmän sinut itseni kanssa kuin pitkään aikaan. Olen nauttinut luovuudesta, jolle olen pitkästä aikaa järjestänyt ajan ja tilan toteutua, muistin kuinka paljon rakastan kirjoista kirjoittamista.

Ja sitähän minä olen tälläkin hetkellä tekemässä, vaikka aika pienessä mittakaavassa, menneen kuukauden luettuja listaillen. Vanhoja kunnon tunnustuksia kirjoitin heinäkuun aikana kahdesta hienosta kirjasta, jotka saivat minut näkemään menneisyyteen eri tavalla kuin aikaisemmin: Elisabeth Åsbrinkin 1947. Mistä historiamme alkaa? oli kiinnostava läpileikkaus toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen ja silloin istutettuihin ituihin, jotka kasvoivat nykyisyydeksi, Svetlana Aleksijevitsin Sodalla ei ole naisen kasvoja koskettava kuvaus puna-armeijassa taistelleista naisista.

LUETUT

Tai oikeastaan lukemattomuus, kymmenen kirjan takaa-ajomatka vuoden lukutavoitteeseen ja unohtuneet kesälukusuunnitelmat.

kuukauden luetut

Melba Escobar – Kauneussalonki

Gilgamesh

Kesä ja dekkarit kuuluvat monen mielestä erottamattomina yhteen ja vaikka todella vähän tulee genreä luettua, nappasin minäkin kesäluettavakseni yhden lajin edustajan, kolumbialaisen Melba Escobarin Kauneussalongin, jota lukiessani mielenkiintoni kohdistui kyllä enemmän naisen sosiaalisen aseman kuvaamiseen kolumbialaisessa yhteiskunnassa kuin varsinaiseen jännärijuoneen. Gilgamesh oli minun ja ystäväni kesälukuprojekti, joka venyi aivan kesän viimeisille hetkille asti, sellainen eepos jota ei varmaan ilman yhteistä ponnistusta olisi tullut luetuksi, mutta joka osoittautui paljon kiinnostavammaksi lukukokemukseksi kuin osasin odottaa.

Oliko heinäkuu antoisa lukukuukausi sinulle?

 

Asioita joita odotan syksyltä

kirjabloggaajan syksy

Olen ollut hyvin tiukka sen suhteen, että pidän blogini sisällön yksinomaan kirjajutuissa, mutta viime viikkoina olen ehtinyt innostumaan lähestyvästä syksystä enemmän kuin tekemään selvää kirjastolainapinostani. Siispä ajattelin kirjoitella tällä kertaa jotain vähän erilaista, nimittäin koota listaksi se asiat, joita odotan tulevilta kuukausilta. Sen verran olen vielä kiinni kesässä, että en ole vielä ottanut selvää syksyn kirjauutuuksista, joita alkaa jo putkahdella kirjakauppoihin varmana merkkinä kesän loppumisesta. Ja kuitenkin niin pitkälle olen mennyt syksyfiilistelyissäni, ettei aamu ala ilman teekupillista – eikä tämäkään postaus valmistu ilman sellaista. Teekupillinen ja kutkuttava kirjauutuus, siinäpä vielä yksi tuokiokuva jonka perään haikailla näin loppukesästä, jolloin odotan muun muassa näitä asioita:

paluuta yliopistoon

Opiskelurutiinista hyvin poikkeva kesätyörytmi on nyt tehnyt tehtävänsä ja kaipaan takaisin luentosaleihin, akateemisten tekstien pariin ja esseekirjoittamisen maailmaan. On ollut virkistävää vaihtelua (tai uuvuttavan läkähdyttävää lämpömittariin katsoessa) viettää suurin osa kesästä ulkona, mutta työpäivien ihmisvilinässä kirjaston syrjäinen (ja ilmastoitu!) nurkka vanhojen kirjojen keskellä kuulostaa houkuttelevalta lomakohteelta. Aloitan syksyllä myös sukupuolentutkimuksen opinnot, mistä olen superinnoissani!

aikaa laittaa ruokaa

Olen ollut hirveän laiska laittamaan ruokaa kesällä, mikä näkyy sekä ruokaan käytetyssä rahassa että repsahtaneissa syömistottumuksissa. Yhdentoista tunnin työpäiviin on varsin hankala mahduttaa aikaa ruoanlaitolle mikäli haluaa nukkua kunnon yöunet, ja varsin usein vapaapäiviäkään ei ole tehnyt mieli viettää keittiössä… En malta odottaa sitä, että kokkaamiselle jää enemmän aikaa, eikä ruoanlaitto tarkoita eväiden pakkaamista ja sen pohtimista, mitä ehtii syödä sen ja sen mittaisilla tauoilla ja miten saa pidettyä itsensä kylläisenä iltaan asti. Olen miettinyt myös vegaanihaasteeseen osallistumista, sillä yhä kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen ja vegaanireseptien kokeilu tuntuvat tällä hetkellä erityisen houkuttelevilta vaihtoehdoilta sekä todella tärkeiltä toimenpiteiltä.

kirjabloggaajan syksy

viileneviä säitä, sateen ääntä ja koti-iltoja

Pahimmat helteet ovat vihdoin ohi, mutta silti joka viikko luvataan uusia lämpöaaltoja. Kylmänkirpeän ilman raikkaus ja sateen tuoksu, niitä on tänä kesänä kaivattu, joten tervetuloa syksyiset kelit! Harmaat ja sateiset illat on niin mukava viettää kotona vaihtoehtoisen kuuman juotavan ja kirjan kanssa, ai että odotan niitä kovasti. (Ja sitä saa mitä tilaa: juuri kun kirjoitin tätä taivas aukeni ja nyt tulee vettä kuin saavista kaatamalla. Vihdoin.)

kaivatun harrastuksen pariin palaamista

Uskottelen itselleni aina, että kunhan tentit ovat ohi/luennot loppuvat keväältä/teen pelkästään töitä/koulu alkaa syksyllä minulla on enemmän aikaa lukemiselle ja bloggaamiselle. Joka kerta yliarvioin luppoajan määrän sitten kun, eikä vuorokauteen ilmesty lisää tunteja. Mitä pidemmälle kesä on edennyt, sitä enemmän olen kaivannut kirjoista kirjottamista ja netin kirjayhteisöä sekä intoillut säännöllisen bloggaamisen pariin palaamisesta ja bookstagramissa aktivoitumisesta. Koska aikaa ei noin vain ilmesty lisää vaan sen jakamisesta tärkeille asioille pitää itse huolehtia, olen päättänyt sopia itseni kanssa viikottaiset kirjoitustreffit, jolloin pääsen kirjoittamaan blogijuttuja ja kuvailemaan kirjakuvia. Olen innoissani kerännyt listaa postausideoista sekä viettänyt hurjasti aikaa Instagramissa muihin bookstagrammaajiin tutustuessa ja toivon niin kovasti, että säännöllisen ajan järjestäminen tälle harrastukselle estää sen hukkumisen kaiken muun tekemisen alle.

kirjamessuja

Enää kaksi kuukautta kirjamessuihin! Nyt voi siis jo loistavasti aloittaa messuintoilun: kaikki ne ihmiset, kaikki ne kirjat ja kirjakeskustelut, kaikki se ruoka! Juuri ennen kirjamessuja lopetan myös ”kesä”työni, joten messut ovat myös kauan kaivatun loman kohokohta sekä täysipainoiseen opiskeluun siirtymisen merkki. Mietin myös varaslähdön ottamista kirjatapahtumiin ja Hel-YA!-lippujen ostoa, koska kirjakeskustelulle ei ikinä voi altistua liikaa.

Ihan vielä en ole valmis hyvästelmään kesää, mutta hiljaa intoilen jo kaikesta kivasta, mitä vuodenajan vaihtuminen tuo mukanaan. Nyt on kuitenkin vielä aikaa nauttia viimeisistä kesäpäivistä, ohuella takilla pärjäämisestä, auringonpaisteessa istuskelusta ja luettavien valitsemisesta kurssilukemisen puuttuessa.

Mitä sinä odotat syksyltä?

Heinäkuun tunnustukset

Heinäkuu oli yhtä pitkää kuumaa kesää, joka väritti rusketusrajat iholle ja tuoksui tropiikilta iltamyöhään asti, mutta ei antanut yhdenkään potentiaalisen sadepilven ripsauttaa paljon toivottua vettä. Se oli kiireisiä, hikisiä päiviä ja niille vastapainoksi sängyssä vietettyjä väsyneitä, laiskottelevia tunteja. Heinäkuu oli parhaimmillaan Suomenlinnan rantakallioilla istuskeltuna, maailmanpyörän kyydistä katseltuna ja ystävien kanssa nautittujen viinilasillisten maisteluna. Se hiivitytti tulevan syksyn jo huoleksi paahtaviin päiviin ja harjoitutti sitten eskapismia katoamalla kuulokkeet korvilla tai kirjan sivuilla vietettyihin hetkiin, mutta vilkutti mennessään ratkaisuja herättämiinsä kysymyksiin. Ja niin, väläyttihän se jo ideaa siitä, mitä joskus ehkä kutsun kandidaatin tutkielmakseni.

heinäkuu

LUETUT

Elisabeth Åsbrink – 1947. Mistä historiamme alkaa?

Rosa Meriläinen ja Saara Särmä – Anna mennä. Opas hauskempaan elämään

Cristina Sandu – Valas nimeltä Goliat

F. Scott Fitzgerald – Kultahattu

Jukka Behm – Pehmolelutyttö

Svetlana Aleksijevits – Sodalla ei ole naisen kasvoja

Heinäkuun lukutaktiikkani oli niinkin häikäisevä kuin kertarysäyksellä kannesta kanteen ja pitkiä aikoja ilman sivuakaan. Kevyen kesälukemisen määritelmä täyttyy jonkin ohjelmointivian takia tietokirjallisuudella (tai jollain sinnepäin olevalla) aivan kuten toissakesänä: Åsbrinkin 1947. Mistä historiamme alkaa? avaa aikajanaksi toisen maailmansodan jälkeiset tapahtumat fasistien rivien kokoamisesta Toisen sukupuolen kirjoittamiseen ja selittää sitä, miten tuona vuonna laskettiin perusta meidän tuntemallemme maailmalle. Meriläisen ja Särmän Anna mennä. Opas hauskempaan elämään keskustelee kehtaamisesta ja häpeästä, yhteiskunnasta ja normeista, työstä ja kodista sekä feminismistä – muun muassa. Aleksijevitsin Sodalla ei ole naisen kasvoja on raastava ja rehellinen moniääninen kuoro naisista ehkä miehisimmässä kaikista mahdollisista maailmoista, sodassa. Kaunokirjallisuus jää näiden, etenkin viimeisimmäksi mainitun, jalkoihin. Fitzgeraldin klassikolle en vain lämpene edelleenkään ja Behmin Pehmolelutytön kertojanäänessä on jotain, mikä hankaa. Näitä kirkkaampana mieleen jää Sandun Valas nimeltä Goliat, kertomus Ceausescun Romaniasta, koti-ikävästä ja perheestä usean kotimaan välissä.

heinäkuun tunnustukset

Elokuulta odotan työpäivien lyhenemistä, varovaista kandiin mahdollisesti päätyvien kirjojen maistelua vaikka yritän vielä nauttia lukuvapaudesta, sellaisten ystävien näkemistä joiden kanssa yhteydenpito ei ole ollut ahkerinta ja hiljalleen hiipuvan kesän kauniita hetkiä.

Mitä sinun kesääsi kuuluu?

Kesäkuun tunnustukset

ananda devi näistä raunioista

Suurin osa kesäkuusta kului töissä tai vapaapäivistä muussa kuin kirjaseurassa nauttien, enkä nyt jälkeenpäin miettiessä ole ihan varma, mihin kokonainen kuukausi hujahti, mutta tässä sitä ollaan jo heinäkuun puolella. En tämän kuukauden luettuja miettiessäni ajatellut, että mennyt kuukausi on lukemisten suhteen ollut mitenkään kummoinen, mutta olen silti aika yllättynyt siitä, kuinka olematon kahden kirjan lukusaldoni on. Eipä taida tämä tahti tietää kovin hyvää kunnianhimoisille kesälukusuunnitelmilleni

LUETUT

Maryan Abdulkarim & Eveliina Talvitie – Noin 10 myyttiä feminismistä (tunnustus)

Ananda Devi – Näistä raunioista (tunnustus)

Ayobami Adebayo – Älä mene pois (lisätty jälkeenpäin, oli unohtunut listauksesta)

Sen verran voin sanoa kuitenkin, että kesäkuun luetuissa laatu korvasi määrän, sillä kumpikin lukemistani oli selkeä neljän tähden kirja. Noin 10 myyttiä feminismistä oli asiapitoinen mutta viihdyttävä dialogimuotoinen katsaus feminismiin liittyviin harhaluuloihin sekä yritys purkaa niitä. Kokopitkä tunnustus siitä odottaa vielä loppuun kirjoittamista luonnoksissa. Ananda Devin Näistä raunioista -pienoisromaanista sain sentään kirjoitettua ensimmäisen kokopitkän tunnustuksen pitkään aikaan. Kertomus neljästä Mauritiuksen turistisaaren tulevaisuudettomalla varjopuolella asuvasta nuoresta oli intensiivisin lukukokemukseni vähään aikaan.

Heinäkuussa ajattelin käydä kesälukulistani kimppuun ja nauttia vapaudesta valita luettavaa oman mielen mukaan. Olen jotenkin kummallisesti onnistunut tekemään selvää kirjastolainapinostani, joten jospa viimein pääsisin myös hyllynlämmittäjälistaa lyhentämään.

Mitä sinä olet lukenut kesällä?

Kesän lukusuunnitelmia

kesälukuvinkkejä

Kesäkuu on vasta alkanut, mutta minusta tuntuu siltä, että puolet kesästä olisi jo ohi. Syytän huippulämmintä toukokuuta tästä, aivan kuin kesän parhaimmat päivät olisivat jo menneet ja suurempien suunnitelmien laatiminen tässä vaiheessa kesää jo turhaa mutta eipäs olekaan – nyt on juuri hyvä aika siihen. Instagramissa näkemistäni postauksista inspiroituneena olen parina viime pävinä mietiskellyt kesälukuprojekteja ja kirjoja, jotka haluaisin lukea nyt kun opiskelut eivät ole sekoittamassa lukulistaani.

Irène Némirovsky – Ranskalainen sarja

Tämä on pitänyt kärkisijoja tbr:ssäni siitä asti, kun näin kirjan pohjalta tehdyn elokuvan joskus viime vuonna ja se on ollut minulla lainassa kirjastostakin jo varmaan melkein vuoden päivät (loistava osoitus siitä miten epäloogisesti tbr toimii). Ihan vähän ehdin aloittaa pääsiäisen aikoihin, mutta se oli silloin tuhoon tuomittu yritys. Jos viimein nyt kesällä!

F. Scott Fitzgerald – Kultahattu

En tiedä yhtään mistä tämä yllätysnimi listalleni tulee, mutta jostain syystä tekee hirveästi mieli uudelleenlukea tämä klassikko nyt. Olen lukenut sen vuosia sitten, mutta silloin se ei tehnyt kummoistakaan vaikutusta. Elättelen toivoa, että ehkä toisella lukukerralla ymmärtäisin, miksi sitä pidetään niin hienona.

J. R. R. Tolkien – Taru Sormusten herrasta – trilogia

Minulla on tapana valita aina lomille jotain pitkää ja raskasta luettavaa, joku iso lukuprojekti, jota en välttämättä jaksaisi pitää yllä kurssien lukulistojen ohella. TSH sattuu sijaitsemaan varsin korkealla häpeälistallani kirjoista, joita en ole lukenut, koska olen epäonnistuneesti aloittanut sen ensimmäisen osan jollakin kesälomallani muistaakseni yläkoulussa, enkä koskaan saanut sitä loppuun, vaikka en oikeastaan ikinä jätä kirjoja kesken. Jospa nyt olisi se aika, kun Frodon ja kumppaneiden seikkailut nappaavat enemmän (ja ehkä trilogian lukemisella julkisesti uhottuani en enää kehtaa olla lukematta sitä).

Liv Strömquist – Nousu ja tuho

Olen tänä vuonna lukenut Strömquistiltä Prinssi Charlesin tunne ja Kielletty hedelmä -sarjakuvat, jotka ovat kumpikin kärkikastia tämän vuoden luettujen joukossa. En millään malttaisi odottaa tämän pariin pääsemistä! Vakaana aikomuksenani on myös hankkia kaikki kolme omaan hyllyyn.

Lucia Berlin – Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Siivoojan käsikirjan saama ylistys ei ole ottanut loppuakseen – kuten ei myöskään sen varausjono kirjastossa. Niinpä marssin ensimmäisen palkkapäivän jälkeen kirjakauppaan kotiuttamaan tämän kehutun yksilön, jotten olisi aivan ulkona tästä(kin) ilmiöstä.

Umberto Eco – Ruusun nimi

Ruusun nimi on keikkunut lukulistallani jo kauan ja törmään siihen varsin usein myös opinnoissani, joten nyt olisi korkea aika korjata yksi aukko kirjallisessa sivistyksessäni. Taisin myös valita tämän yhdeksi Hyllynlämmittäjä-haasteen kirjaksi, joita olen muuten tähän mennessä lukenut pyöreät nolla kappaletta.

kesälukuvinkkejä

Svetlana Aleksijevitš – Sodalla ei ole naisen kasvoja

Kesälukusuunnitelmani eivät tähänkään mennessä vaikuta mitenkään erityisen keveiltä, eikä tämä varmasti kevennä niitä yhtään. Mutta minkäs teet kun tämän Nobel-voittajan tuotanto kiinnostaa tällä hetkellä niin paljon.

Jeffrey Eugenides – Middlesex

Tarkistamatta alkuvuodesta tekemiäni Hyllynlämmittäjä-valintojani luulen, että myös Middlesex löytyy siltä listalta. Paksuutensa puolesta sekin vaikuttaa loistavalta lomalukemiselta. Ja kyllä, ajattelin suorittaa kesän hauistreenit yksinomaan tiiliskivikirjoja nostelemalla.

Emma Cline – Tytöt

Tämä on yksi niistä lukuisista kirjoista, jotka ovat nousseet lukulistalleni Sivumennen-podcastin kautta ja olen suunnitellut sen lukemista varsin ahkeraan tänä keväänä ehtimättä kuitenkaan toteuttaa aikomusta.

Elena Ferrante – Loistava ystävä

Napoli-sarja on Siivoojan käsikirjan ohella toinen kirjailmiö, josta kuulen jatkuvasti suitsutusta. Olen hiplaillut sitä kirjakaupassa useampaankin kertaan, mutta tähän asti olen onnistunut hillitsemään itseni – mitä olen sitten katunut, kun vähän myöhemmin on iskenyt hirveä hinku lukea Ferrantea. Tänä kesänä!

Rosa Meriläinen ja Saara Särmä – Anna mennä. Opas hauskempaan elämään

Anna mennä on jäänyt mieleeni Mitä luimme kerran -blogin Lauran bloggauksesta, jonka jälkeen ajattelin, että minun on pakko hankkia sen käsiini, koska se vaikutti juuri sellaiselta lukemiselta, jota siinä hetkessä tarvitsin. Myöhemmin olen lukenut myös kriittisempiä arvioita kirjasta, mutta mielenkiintoni ei ole laantunut.

Nyt vaan kaikki aurinkoiset päivät, jolloin voi mennä lukemaan rannalle tai puistoon tai ihan vaan tuohon lähikallioille, tänne heti kiitos. Tai no, ehkä en jätä lukusuunnitelmiani sääolojen varaan vaan varustaudun henkisesti lukemaan kesäkirjojakin peiton alla sateen ropistessa ikkunaan ihan samalla tavalla kuin kaikkina muinakin vuodenaikoina.

Oletko tehnyt lukusuunnitelmia kesäksi?

 

Huhti- ja toukokuun tunnustukset

toukokuun tunnustukset

Viimeeksi kun kirjoitin lumet olivat vielä maassa, kurssien lopputyöt kaukaisia tavoitteita ja kesäloma (lue: kesätyöt) vielä kaukaisempi utopia. Tänä vuonna kevät ei ollut tulla ollenkaan, mutta kesä tulikin sitten kertarysäyksellä. Vähän samoin kävi kurssien palautuspäivien suhteen: ensin ne eivät ottaneet lähestyäkseen millään ja kaatuivat sitten kaikki päälle yhtä aikaa niin kuin ainoa oikea tapa selviytyä taas yhdestä opiskeluvuodesta ilmeisesti on. Nyt elokuiselta tuntuvasta helleputkesta nauttiessani ja iloitessani kaikkien kurssisuoritusten hoitamisen jälkeen avautuneesta vapaudesta käyttää vapaapäivät juuri siihen mihin haluan huhtikuu tuntuu tapahtuneen ikuisuus sitten ja toukokuu kokonaan välistä jääneeltä.

Kovin hiljaista on ollut myös blogin puolella, mutta se ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, kevät ei ole aiemminkaan ollut aktiivisinta bloggausaikaa minulle. Vähän harmittaa se, että blogihiljaisuus tarkoittaa myös sitä, että lukupäiväkirjaani jää isoja aukkoja ja muistikuvani lukemisistani jäävät kovin puutteellisiksi. Kun aikaa bloggaamiselle ei ole ollut, olen hyvin harvan kirjan kohdalla jaksanut motivoida itseäni kirjoittamaan muistiinpanoja lukiessani, vaikka lukiessa syntyvien ajatusten ylöskirjaamisen ja myöhemmin bloggauksen kirjoittamisen kautta syntyvä vuoropuhelu kirjan kanssa on lukemisen palkitsevimpia osuuksia. Arvatenkin myös rästibloggausten kirjoittaminen ei niin kovin tuoreiden muistikuvien ja olemattomien muistiinpanojen varassa on perin hankalaa, joten tämän kevään lukemiset jäävät hyvin pitkälti listausten ja hajamainintojen varaan. Ennen tätä blogia kirjoitin kaikista lukemistani kirjoista lyhyet luonnehdinnat päiväkirjaani ja nyt olen alkanut kaipaamaan samanlaisten pienten huomioiden muistamista kuin millaisia minulla on tallessa blogia edeltävältä ajalta. Ehkä pitää vaihtaa sellaisiin, kun ajatus kokonaisen bloggauksen kirjoittamisesta on tuntunut liian työläältä ja aikaavievältä viime aikoina.

HUHTIKUUN LUETUT

Leena Krohn – Tainaron

Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi

Tomi Kontio – Taivaan latvassa

Eeva-Liisa Manner – Tämä matka

Huhtikuu ei ollut kovin hyvä lukukuukausi, enkä lukenut sen aikana yhtään kurssilukemistojen ulkopuolista kirjaa. Vähän lukuaikani käytin pääasiassa kotimaisen kirjallisuushistorian kurssin kirjojen paahtamiseen, jotta sain sen tentittyä pois alta. Kuukauden luetuista suosikkini oli ehdottomasti Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, joka jätti pohtimaan vallankäyttöä niin kahden ihmisen kuin ihmisen ja eläimen välisissä suhteissa sekä tapoja käyttää intertekstuaalisuutta. Lempiaiheitani huhtikuussa oli fantasian ja realismin välinen suhde, jota Sinisalon kirjan lisäksi pohdin Krohnin Tainaronin kannalta jopa tentissä asti. Kahdesta lukemastani runokirjasta Tomi Kontion Taivaan latvassa kohosi suosikikseni, se lojuu vieläkin kirjastolainapinossani odottamassa uutta lukukertaa, jota ei säätelisi tiukka aikataulu.

huhtikuun luetut

TOUKOKUUN LUETUT

Marjaneh Bakhtiari – Mistään kotoisin

Guzel Jahina – Suleika avaa silmänsä

Shirley Jackson – Linna on aina ollut kotimme

Ulla Donner – Spleenish

Enni Vanhatapio – Absentia

Brian K. Vaughan – Paper Girls, Vol. 1

Toukokuun alussa ahmin viimeiset kurssilukemiset kasvavalla kiireellä (500-sivuinen Suleika avaa silmänsä oli lopulta pakko sulattaa vähän päälle vuorokaudessa) ja havahduin sitten siihen tosiasiaan, että kyllä, kirjoja voi valita luettavakseen myös ihan sen perusteella, mitä huvittaisi lukea juuri siinä hetkessä. Luettujen perusteella se, mikä kuun loppupuolella on huvittanut, on kirjastolainapinon lyhentäminen ja kilpajuoksu palautuspäiviä vastaan erityisesti uutuuskirjojen kohdalla. Monta hyvissä ajoin varattua kevään uutuuskirjaa jouduin haikeasti ja kertaakaan kansia avaamatta palauttamaan kirjastoon, mutta nyt olen yrittänyt ottaa uutuuskirjavajettani hieman kiinni.

Minulle todella epätyypillistä valintaa, Shirley Jacksonin goottilaista klassikkoa luin vielä tiukasti kirjallisuustietelijäasetus päällä, eikä ollut ollenkaan hullumpi lukukokemus (ja -tapa) se, ja Enni Vanhatapion Absentian kanssa kului yksi aurinkoinen iltapäivä trauman ja menettämisen teemoja pohtiessa. Toukokuun luettuihin sisältyy myös kaksi sarjakuvaa, joten siihen kirjallisuudenlajiin tutustumiseni sujuu hitaasti mutta varmasti. Ulla Donnerin Spleenishin ironia poiki hyviä ja hauskoja oivalluksia tämän ajan ihmisistä ja elämänasenteesta ja Paper Girls puolestaan takasi Stranger Things -fiilikset, joskaan en ihan aina pysynyt juonenkäänteissä mukana. Täytyy muistaa myös antaa iso suositus Guzel Jahinan romaanille, jonka kuvaus Siperiaan karkotetuista teki vaikutuksen kiireisestä lukuvauhdista huolimatta.

Mitä sinä olet lukenut viime aikoina?