J. K. Rowling – Harry Potter -sarja

Juuri meidän valintamme, Harry, näyttävät keitä me todella olemme, paljon varmemmin kuin kykymme.

j k rowling harry potter sarja

J. K. Rowlingin seitsenosainen Harry Potter -sarja on kirjasarja, joka ei esittelyjä kaipaa. Kerrataanpa silti hieman. Sarjan aloittavassa Viisasten kivessä Harry on 11-vuotias poika, joka asuu sukulaistensa luona komerossa portaiden alla. Hänen äitinsä ja isänsä ovat kuolleet Harryn ollessa vain 1-vuotias ja siitä asti Harry on asunut Vernon-sedän, Petunia-tädin ja serkkunsa Dudleyn vastentahtoisessa ja vähättelevässä huolenpidossa, jossa tavallisuuteen pyrkiminen on kaiken tarkoitus. Täyttäessään yksitoista Harryn elämä mullistuu, kun hän saa tietää olevansa velho ja hänet kutsutaan opiskelemaan Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun.

Kukin kirja kuvaa yhtä (koulu)vuotta Harryn elämässä. Sarjassa seurataan, kuinka Harry kotiutuu Tylypahkaan, ystävystyy muiden nuorten noitien ja velhojen kanssa, opiskelee loitsuja, taikavoimia ja pimeyden voimilta suojautumista ja tutustuu velhojen lempiurheiluharrastuksen huispauksen saloihin. Rowlingin luoma maailma on hämmästyttävän monisävyinen ja laaja, kekseliäs pienimpään yksityiskohtaan asti. On eläintarhallinen taikaolentoja hevoskotkista räiskeperäisiin sisuliskoihin, Bertie Bottin joka maun rakeita ja suklaasammakoita makeannälkään, taikaministeriö poliittisine valtakamppailuineen ja pieneen kiusantekoon soveltuvia käteviä taikoja sekä ikivanhoja väkeviä loitsuja.

Monenkirjavassa taikamaailmassa on myös synkempiä sävyjä: pimeään taikuuteen hurahtaneita velhoja, kaiken ilon maailmasta imeviä ankeuttajia ja ennen kaikkea lordi Voldemort, yksi maailman väkevimmistä pimeyden velhoista, joka oli marssimassa suoraan maailmanherruuteen, kunnes hän menetti salaperäisesti voimansa yrittäessään tappaa pienen Harryn. Harrylle jäi tapahtumasta muistoksi vain salamanmuotoinen arpi  otsaansa ja maine pelastajana, poikana joka elää, mutta kaikki eivät usko, että epäonninen kirous tappoi lordi Voldemortin vaan että hän on elossa, odottamassa tilaisuutta nousta takaisin valtaan.

Seitsemän kirjaa esittelevät myös melkoisen valikoiman hahmoja, joiden kehityksen  seuraaminen kantaa läpi koko sarjan. Erottuvine ja ikimuistoisine persoonallisuuksineen ja muuttuvine ihmissuhteineen he ovat yksi suuri syy siihen, miksi sarja on niin suosittu. Tässä kohtaa on pakko mainita ainakin Harryn parhaat ystävät, kaikkien kirjanörttien esikuva Hermione ja aina sanavalmis Ron sekä hänen perheensä, johon kuuluu niin jästitavaroita keräilevä herra Weasley kuin alati keppostelevat kaksoset Fred ja George. Hahmot tuovat kirjoihin aimo annoksen huumoria, jonka olemassaolo unohtuu usein taikamaailman kuvauksen ja juonenkäänteiden rinnalla.

Harry Potter -taikaa studiokierrokselta

Nyt seuraa tunnustus. Olin pienenä ehdottomasti sitä mieltä, että Harry Potter on pelkkää huuhaata, enkä tule ikinä koskemaan hänestä kertoviin kirjoihin. Pysyin tässä uskossa, tietämättä oikein mistä koko Harry Potterissa on kyse, neljäsluokkalaiseen asti, jolloin poimin ensimmäisen Potterin käteeni kirjastoauton hyllystä. Seuraa toinen paljastus. Se ei ollut edes ensimmäinen osa. (Mitä kaikkea antaisinkaan jos olisin saanut kokea ilon lukea Potterit ensimmäistä kertaa järjestyksessä.) Päästyäni vauhtiin luin koko sarjan. Uudelleenluin sen (tällä kertaa järjestyksessä). Luin sen uudelleen vielä kerran.

Tähän vuoteen mennessä on vierähtänyt useampi vuosi siitä, kun luin Potterit edellisen kerran. Seurasin viime vuonna kateellisena, kun muut uudelleenlukivat Pottereita, mutta minulla ei ollut aikaa siihen, ja päätin, että haluan takaisin Tylypahkaan seuraavana vuonna. Lykkäsin projektia kuitenkin aika kauan, kunnes nyt syksyllä kiskaisin kaikki seitsemän osaa kuukauteen. Enkä ole katunut yhtään Potterien parissa viettämääni hetkeä. Pottereiden lukeminen on kuin kotiin olisi tullut: se saa aikaan niin lämpöisen ja rentoutuneen tunteen. Tämä on aika iso klisee, mutta Pottereiden tiivistäminen yhteen bloggaukseen on niin mahdotonta, että sallittakoon se: Pottereihin ei kyllästy, koska niistä löytää jokaisella lukukerralla lisää. Hahmoista paljastuu lisää puolia, Rowlingin tarkasti punotusta, koko sarjan läpäisevästä juonesta löytyy runsaammin yksityiskohtia ja tarinan takaa työntyy esiin enemmän temaattista sisältöä.

Potterit ovat saaneet osakseen niin paljon suitsutusta, etten tiedä, mitä enää voisin sanoa epäilijälle, joka ei ole halunnut koskea Pottereihin. Ehkä sen, että kokeile. Jollekin Potterit ovat huuhaata vielä lukemisenkin jälkeen, mutta minä olen hyvä esimerkki takinkääntäjästä tässä asiassa. Mutta vielä varoituksen sana, jos astut ensimmäistä kertaa Tylypahkan käytäville: voi olla ettet enää halua lähteä pois.

Varastaisinko?

××××× = turvatoimetkaan eivät pidättele rikokselta

Mikä Pottereista on lempparisi?

Marraskuun tunnustukset

Marraskuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Marraskuussa toivoin, että minulle olisi kuulunut muutakin kuin kiirettä. Vastasin kysymyksiin kuulumisista ”kiireitä” niin monta kertaa, että jäin ihmettelemään, milloin minulle on kuulunut muuta kuin kiirettä ja milloin kiireestä tuli luonnehdinta, joka summaa elämääni parhaiten. Aivan saman vastauksen kuulin myös useimpien kavereideni suusta toistaessani kysymyksen heille. Kiire tuntuu nielaisseen koko syksyn.

Alituinen kiire kuulostaa ahdistavalta ajatukselta ja hauskanpidon kokonaan poissulkevalta stressintäyteiseltä asialta, mutta marraskuussa monesti hauskanpito oli tekijä, joka aiheutti kiirettä muiden asioiden suhteen. Marraskuu oli ajan antamista toisille asioille, kavereille, sitsijärjestelyille, pikkujouluille, Stranger Thingsin maratoonaamiselle, joulukorttien askartelemiselle, lukemiselle, ja sen puutetta toisista asioista. Marraskuulle olin ahminut vähän liikaa kaikkea: liikaa kursseja, liikaa vastuuhommia ja liikaa menoja ajatuksenani rämpiä tämä kuukausi läpi jotenkuten ja jättää lomailu joulukuulle.

tallinna

Marraskuumuistoja: päiväreissu Tallinnaan

LUETTUA

Marraskuun lukemisia saneli pitkälle kotimaisen kirjallisuuden opintosuunnan puolelta nappaamani 1900-luvun alun kirjallisuuden kurssi, jonka lukulistalta luin melkein kaiken tarpeellisen ja muutaman ylimääräisen oman kiinnostuksen mukaan. Klassikkourakka jatkuu vielä vähän joulukuun puolelle, mutta aikamoinen projekti tämä on ollut. Viime keväänä maratoonasin 1800-luvun klassikkoja (josta tunnelmia täällä ja täällä) ja nyt alkaa olla Suomen kirjallisuushistoria läpikäytynä viimeistä viittäkymmentä vuotta lukuun ottamatta. Kurssin lukulistalla oli monta teosta Sillanpään Hurskaasta kurjuudesta Södergranin Runoihin, jotka kuuluvat ikuisuuslukulistalleni ja jotka lukemalla voi brassailla kirjallisella sivistyksellään. Nyt onkin tullut luettua kirjakaupalla teoksia, jotka olisivat varmaan ilman lievää pakkoa roikkuneet hamaan tulevaisuuteen asti jollain tbr-listalla.

Vapaa-ajan lukemisen puolella osallistuin puolivanhingossa ainakin Bookstagramissa esillä olleeseen #nonfictionnovember’iin lukemalla Roxane Gayn ylistetyn esseekokoelman Bad Feminist ja runoutta ja runouden lukemisen tapoja pohtivan Säkeilyvaaran, joka on alaotsikoltaan runouden käyttöopas. Näiden lisäksi urakoin kauan lukulistallani olleen Margaret Atwoodin Orjattaresin luetuksi – kuuntelemalla sen äänikirjana. Marraskuussa aloitin nimittäin BookBeatin koejakson ja totuttelin kuuntelemaan äänikirjoja, siitä luvassa mielipiteitä mahdollisesti myöhemmin.

Kuukauden paras lukukokemus oli ehkä Atwoodin Orjattaresi, mutta se sai kovia haastajia kotimaisen kirjallisuuden puolelta. Kirjallisuushistoria on hyvin miespainotteista, mutta lempiteoksikseni ovat nousseet naiskirjailijoiden teokset. Södergran lumosi, Jotuni oli vaikuttava lukukokemus ja Sudenmorsianta luin aivan eri tavalla ymmärtäen ja tulkiten nyt kuin ensimmäistä kertaa sitä lukiessani muutamia vuosi sitten.

marraskuun tunnustuksia2

Volter Kilpi – Batsheba

Tiiliskivestään Alastalon salissa tunnetun Volter Kilven nuoruudentuotantoon kuuluva pienoisromaani Batsheba oli kurssilukemistossa esimerkkiteoksena suomalaisesta dekadenssista.

F. E. Sillanpää – Hurskas kurjuus

Luin ensimmäistä kertaa Suomen ainoaa kirjallisuuden nobelistia, jonka tunnetuimpia teoksia on tämä suomalaisen realismin merkkiteos, torpparikysymystä ja joukkoliikkeen vetovoimaa pohtiva Hurskas kurjuus.

Maria Jotuni – Kun on tunteet (tunnustus tulossa)

Niukasta dialogimuotoisesta lyhytproosasta tunnetun Jotunin novellikokoelma Kun on tunteet kuvaa aikansa naiskohtaloita ihmissuhteiden, rakkauden puutteen, seksuaalisuuden ja naimakauppojen kautta.

Aino Kallas – Sudenmorsian (tunnustus tulossa)

Balladinomainen ja myyttejä hyödyntävä Sudenmorsian luokiteltaisiin ehkä nykypäivänä maagiseksi realismiksi, mutta ilmankin kyseistä leimaa Aino Kallaksen pienoisromaani on hieno ja monitasoinen kertomus sutena juoksevasta Aalosta.

Roxane Gay – Bad Feminist (tunnustus)

Bad Feminist on aiheiltaan laaja esseekokoelma feminismistä, rodusta, rasismista, kehonkuvasta ja populaarikulttuurin ilmiöistä.

Joel Lehtonen – Putkinotko

Joel Lehtosen tiiliskivi on yhdenpäivänromaani torpassa asustavasta Käkriäisen suurperheestä, jota kismittä suuresti se, ettei Putkinotkon asumus ole heidän omistuksessaan, minkä takia suuri osa työnteosta jää pelkäksi aikomukseksi.

Välipalana #nonfictionnovember-suosituksia Bookstagramin puolelta:

Pentti Haanpää – Noitaympyrä

Pentti Haanpään Noitaympyrä valottaa 1930-luvun tunnelmia ja ideologioiden ristiriitoja seuraamalla tukkijätkänä työskentelevää Pate Teikkaa ja hänen elämänvaiheitaan.

Elmer Diktonius – Janne Kuutio

Suomenruotsalaisen modernismin suurimpiin nimiin kuuluvan Elmer Diktoniuksen romaani Janne Kuutio on kerronnaltaan selvästi modernistinen kertomus Jannesta, joka 1900-luvun alun historian pyörityksessä päätyy niin punakaartilaiseksi, pirtutrokariksi kuin lakkorikkuriksi.

Edith Södergran – Runoja (tunnustus tulossa)

Södergran on tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita, jopa myyttinen hahmo, joka taitaa rakkausrunot sekä luontokuvat ja jonka runoutta hallitsee yksinäisyyden ja pessimismin sävyt.

Margaret Atwood – Orjattaresi (tunnustus tulossa)

Orjattaresi on kuvaus dystooppisesta yhteiskunnasta, jossa tulevaisuuden Yhdysvalloista on tullut vanhoilliskristillinen yhteiskunta, jossa osa naisista on alistettu omaisuudeksi ja synnytyskoneiksi, käveleviksi kohduiksi.

Satu Grünthal ja Kirsti Mäkinen (toim.) – Säkeilyvaara. Runouden käyttöopas (tunnustus tulossa)

Säkeilyvaara on Satu Grünthalin ja Kirsti Mäkisen toimittama kirja, jossa heidän lisäkseen runoutta ja runoja eri ajoilta sekä eri runoilijoilta pohtivat Silvia Hosseini, Vilja-Tuulia Huotarinen, Juhani Karila, Pauli Tapio ja Ilpo Tiihonen.

Lauri Viita – Betonimylläri

Lauri Viidan esikoisteoksessa Betonimylläri on loppusoinnut paikoillaan ja se on tunnettu rikkaasta kielenkäytöstään.

marraskuuntunnustuksia3

1900-luvun alun kirjallisuuden lukulista kaikessa komeudessaan

ENSI KUUSSA

Tämä tunnustus on jo nyt pitkän kuin nälkävuosi, mutta vielä joulukuun suunnitelmat tiivistetysti: ensimmäisen puolikkaan aikana paahdan 1900-luvun alun kirjallisuuden kurssilukemiston loppuun ja kiskaisen neljä tenttiä, sitten koko loppukuun käytän yksinomaan lomailuun. Amen.

Millaisen kirjakuukausi marraskuusi oli?

Roxane Gay – Bad Feminist

”How do we reconcile the imperfections of feminism with all the good it can do? In truth, feminism is flawed because it is movement powered by people and people are inherently flawed.”

roxane gay bad feminist kirja kirjablogi arvostelu

Roxane Gayn esseekokoelma Bad Feminist on noussut ilmiöksi maailmalla ja on saanut hyvän vastaanoton myös meillä. Gayn esseet pohtivat feminismiä, kritisoivat tiukasti naisia koskevia epäkohtia niin arkipäivässä kuin lainsäädännössä asti, analysoivat populaarikulttuuria ja sen ilmiöitä oivaltavasti ja pohtivat laajaa kirjoa asioita kehonkuvasta tarinoihin ja kirjoittamiseen ja seksuaalisuudesta Scrabbleen. Mukana ovat vahvasti myös rotua ja rakenteellista syrjintää koskevat kysymykset.

Aiheiden kirjo yllätti ainakin minut, joka oli osannut odottaa populaarikulttuurin analyysiä ja feministisiä teemoja, mutta ei ollut osannut varautua aihepiirien laajenemiseen. Gay osoittaa, kuinka seksismin, seksuaalisuuden, sukupuolen ja rodun kysymykset kietoutuvat kaikki yhteen, vaikka feminismi on ennen hylkinyt kysymyksiä esimerkiksi rodun ja ihonvärin vaikutuksista kokemukseen seksismistä.

Aiheiden moninaisuuden lisäksi Bad Feministissä on huomattavaa se, ettei se ei ole yksinpuhelu vaan moniääninen teos. Eikä tämä tarkoita sitä, että kaikki äänet laulaisivat samaa säveltä vaan Gay antaa mahdollisuuden myös ihmisille, joiden kanssa hän on eri mieltä. Hän ei kompastu huutokilpailuun vaan avaa dialogin esittämällä ja kommentoimalla myös ajatuksia ja tekstejä, jotka eivät jaa hänen arvomaailmaansa.

Gay analysoi esseissään monia kulttuurisia ilmiöitä sekä yksittäisiä kulttuurituotteita kuten elokuvia Piiat, 12 Years A Slave, tv-sarjoja kuten Girls ja kirjoja kuten Fifty Shades of Grey ja Nälkäpeli ja liittää analyysinsä osaksi laajempaa kulttuurikritiikkiä. Elokuvista kertovat esseet nivoutuvat kritiikiksi siitä, miten elokuvateollisuus käsittelee mustaa kokemusta. Mustista kertovat elokuvat ovat pääasiassa samaan muottiin mahtuvia selviytymistarinoita ja orjakertomuksia, joiden narratiivit on jo ammennettu tyhjiin. Kyse ei ole siitä, ettei orjatarinoita tarvitsisi enää esittää vaan siitä, ettei niitä pitäisi toistaa aina samana (usein valkoisen käsikirjoittamana ja ohjaamana) tarinana vaan laajentaa perspektiiviä toisenlaisille kuvauksille joko samasta aiheesta tai, mikä vielä radikaalimpaa ja kenties tärkeämpää, laajentaa mustista kertovien elokuvien aiheita elämän muihin ilmiöihin. Gay tuntuu olevan parhaimmillaan pohtiessaan juuri tämäntyyppisiä kysymyksiä siitä, miten kulttuurimme tuottaa ja vahvistaa malleja tiettyjen ihmisryhmien käytöksestä ja näihin suhtautumisesta ja kuinka ne toimivat myös itseään toteuttavina ennusteina.

Gay arvostelee kovin sanoin raiskauskulttuuria, lainsäädäntöä joka koskee naisen oikeutta päättää omasta kehostaan, lisääntymisoikeus- ja aborttikeskustelua USA:ssa ja asian ruotimiseen käytettyjä villeimpiä puheenvuoroja (puheen jota useimmiten johtavat miehet). En voi olla näkemättä verkkokalvoillani aiemmin tänä vuonna netissä kiertänyttä kuvaa Trumpista ja huoneellisesta miehiä tekemässä päätöksiä naisten terveydenhuollosta. En voi pukea sanoiksi sitä, kuinka turhauttavaa ja raivostuttavaa on se, että keskustelua naisten oikeudesta päättää omasta kehostaan johtavat miehet, ja se, että asiasta pitää ylipäätään keskustella.

Aloittelevana feministinä ja feminismiin ja sen ajattelumalleihin tutustuvana ihmisenä kokoelman parhainta antia minulle olivat feminismin olemusta pohtivat kirjoitukset. Gay käy sorkkaraudalla käsiksi ”oikeaoppisen feminismin” myyttiin ja hajottaa sen kappaleiksi. Feministit karttavat pinkkiä, feministit eivät valitse lapsia uran sijaan, feministit eivät meikkaa, feministit eivät voi pyytää miehiltä apua, kaikki nämä myyttiä ruokkineet käsitykset joutavat romukoppaan, yhtä lailla kuin se kuuluisin harhakäsitys siitä, että feministit vihaavat miehiä. Gay esittelee armollisemman käsityksen feminismistä, sellaisen joka erottaa feminismin ja feministit. Se ei syytä feminismiä aatteena yksittäisten henkilöiden ylilyönneistä tai näkemyseroista tai oleta, että ihmisen pitäisi olla jossain suhteessa täydellinen ollakseen feministi. Feministi voi katsoa tv-sarjaa, jonka naiskuvaus on jämähtänyt kivikaudelle tai tanssia lyriikoihin, jotka kieltävät hänen arvonsa. Feministit ovat ihmisiä.

”I embrace the label of bad feminist because I am a human. I am messy. I’m not trying to be an example. I’m not trying to be perfect. I’m not trying to say I have all the answers. I’m not trying to say I’m right. I am just trying – trying to support what I believe in, trying to do some good in this world, trying to make some noise with my writing while also being myself: a woman who loves pink and likes to get freaky and sometimes dances her ass off to music she knows, she knows, is terrible for women and who sometimes plays dumb with repairmen because it’s just easier to let them feel macho than it is to stand on the moral high ground.”

Osansa kritiikistä saavat myös muut populaarikulttuurin ilmiöt kuten musiikki, erityisesti tanssimaan innostavat hittibiisit joiden lyriikat ovat naisia halventavaa roskaa mutta jotka siitä huolimatta niin tanssittavat. Myönnän, tanssin itsekin kuvottaviin kappaleisiin (ja mikä vielä pahempaa, ajattelematta ollenkaan), hoilaan mukana asioita jotka ovat täysin arvojeni vastaisia, mutta Gay kertoo minulle että se on ihan ok, olenhan ihminen. Silti minusta löytyy ehdottomuutta: olisiko sillä enemmän muutosvoimaa jos hauskanpito ei menisi arvojen edelle, jos ei enää kuunneltaisi musiikkia joka oikeuttaa toisen iholle tulemisen väkisin, jos baarissa ei enää tanssittaisi niihin lyriikoihin, jos ei enää soitettaisi sellaista musiikkia, koska sille ei olisi tilausta. Arvosteltaisiinko sitä pelkkänä takakireytenä vai nähtäisiinkö se merkkinä siitä, että toista ei ole hyväksyttävää kohdella/toisesta ei tule puhua alempiarvoisena?

Gayn lempimääritelmän mukaan feministit ovat just women who don’t want to be treated like shit. Feminismi ei ole äärimmäisyyttä vaativa ilmiö, kaikki tai ei mitään -valintatilanne. Saa olla oma itsensä, saa olla ihminen, ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Ajatus on lohdullinen: feminismiä ei tarvitse ylisuorittaa. Ollakseen feministi ei tarvitse olla tietynlainen.

Luin Bad Feministiä odottamaani vaisummalla mielellä ja olemattomilla muistiinpanoilla, vaikka luulin että mieleni tekisi hiirenkorvittaa joka toinen sivu (ei sillä että olisin sellainen barbaari) ja nyt kiroan itseäni kun en merkinnyt muistiin niitä sivuja, joilla muistan nyt olevan hyviä oivalluksia ja selaan kirjaa niin että selkämyksestä nousee savu. Bad Feminist sisälsi paljon mielenkiintoista analyysia ja toivoisin sen päätyvän monen ihmisen luettavaksi keskustelunavaajana moniin tärkeisiin aiheisiin. Siti ihan samanlaiseen ylistyslauluun en puhkea kuin moni muu, sillä mielestäni kirjoitusten aihepiirit poukkoilivat toisinaan hieman liian lavealle kokonaisuuden keskeisistä aiheista ja välillä Gay johdatteli ajatuksiaan niin kaukaa että hukkasin lopputuloksen. Esseekokoelman ei ollut tarkoitus tai tarve olla akateemisen tarkkaa analyysia, mutta terävän analyysin rinnalla oli harmi, että välillä dialogisuuteen herättelevä keskeneräisyys jäi turhan avonaiseksi. Tästä huolimatta ja vaikka Bad Feminist ei mikään ohjekirja ole, aion omia Gayltä kolme hyvää ohjenuoraa:

  1. Olet vain ihminen
  2. Kuuntele myös niitä jotka ovat eri mieltä kanssasi
  3. Kulje silmät auki, kyseenalaista, ole tietoinen siitä millaisia käsityksiä naiseudesta/sukupuolesta/rodusta/mistä vaan populaarikulttuuri/kulttuuri/yhteskunta syöttää sinulle

”I am a bad feminist. I would rather be a bad feminist than no feminist at all.”

Loistavia bloggauksia kirjasta on esimerkiksi blogeissa Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him? ja Lukuisa, jotka nostivat kirjan lukulistalleni. Heidän postauksistaan löytyy myös linkkejä muiden bloggauksiin.

Lisää aiheesta: Laura Bates – Everyday Sexism

Helmet-lukuhaaste: 13. Kirja kertoo ”sinusta”

Varastaisinko?

×××× = vaatii ryöstöä

Kirjallinen loppuvuosi Tag

kirjatag kirjablogi

Tällä viikolla minulle valkeni, että tätä vuotta on enää alle puolitoista kuukautta jäljellä. Alle puolitoista kuukautta! Nyt on siis enää reilu kuukausi aikaa taputella vuodenvaihteessa loppuvat lukuhaasteet, kiriä lukutavoite kiinni ja miettiä, mitä kirjoja tämän vuoden tbr-listalta oikein löytyi. Pienoinen kylmä hiki nousi pintaan, kun käväisin Goodreadsin puolella ja huomasin sen edelleen näyttävän, että kirjoja on tänä vuonna luettu kyllä kokonaiset 82 kappaletta, mutta laahaan edelleen kuudesta seitsemään kirjaa lukutavoitettani jäljessä. Ja tämä kirjakaupalla jälkeen jäänti pitäisi nyt siis kiriä reilun kuukauden aikana, jotta saan tavoittelemani sata kirjaa luettua. Huhhuh.

Blogeissa (ainakin Unelmien aika, Oksan hyllyltä, Mitä luimme kerran) on kiertänyt juuri tähän tuskaani niin hyvin sopiva kirjatag, että vaikka rästibloggausten pino on Goodreadsin kirjalaskurin lisäksi toinen asia, jota ei oikein kärsiä katsoa, ajattelinpa yrittää tyynnytellä itseäni miettimällä konkreettisesti, mitä haluan tämän lukuvuoden vielä sisältävän. Tämäkin kirjatag on muuten kotoisin BookTuben puolelta ja alkuperäinen versio löytyy Ariel Bissettin kanavalta.

  1. Onko sinulla kesken kirjoja, jotka haluaisit lukea loppuun?

Tällä hetkellä minulla on aktiivisesti kesken Edith Södergranin runokokoelma Runoja (WSOY:n 12 klassikkoa -painos ❤ ) ja Satu Grünthalin ja Kirsti Mäkisen toimittama Säkeilyvaara. Runouden käyttöopas, jotka uskon saavani loppuun. Kurssilukemisen jalkoihin on jäänyt Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit, mutta toivon saavani myös sen loppuun ennen vuoden vaihtumista. Ja onhan sitten myös pari tietokirjaa, jotka ovat viime kuukaudet olleet aika vähäisellä lukemisella, mutta niiden kanssa en aio hätäillä.

  1. Onko sinulla syksyisiä kirjoja luettavaksi loppuvuodelle?

Taitaa olla jo niin myöhäistä, että pitäisi alkaa miettiä talvista lukemista… En oikeastaan tule lokeroineeksi lukemistani vuodenaikojen mukaan, mutta mikäli joku kaipaa syksyistä luettavaa, Potterit on ainoa oikea vaihtoehto.

  1. Odotatko vielä jotain loppuvuonna julkaistavaa kirjaa?

Öh, olen ollut kesästä asti niin pihalla julkaistavista kirjoista, että vaikka vielä tänä vuonna julkaistaisiin jotain, en tietäisi siitä. En tullut tänä syksynä edes tehneeksi listaa kiinnostavimmista uutuuksista, tai selailleeksi kustantajien katalogeja. Korjaan sen vääryyden paneutumalla kevään uutuuksiin heti kun ehdin!

  1. Mitkä kolme kirjaa haluaisit lukea tämän vuoden puolella?

1900-luvun alun kirjallisuuden kurssi sitoo valintojani joulukuun puoliväliin asti, mutta menin juuri Instagramiin listailemaan kirjoja, jotka haluaisin lukea niiden sijasta lisäksi. Valitaan niistä nyt Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Irène Némirovskyn Ranskalainen sarja ja Margaret Atwoodin Orjattaresi.

  1. Onko jollain kirjalla mahdollisuus yllättää ja nousta suosikiksesi?

Minulla on sen verran kovia nimiä vielä lukulistalla, että en ollenkaan hämmästyisi, jos joku niistä nousisi vuoden parhaimmistoon. Juuri nyt odotan erityisen paljon Némirovskyn Ranskalaiselta sarjalta ja pidän sormet ristissä, etteivät suuret odotukset latista itse lukukokemusta.

  1. Onko sinulla jo lukusuunnitelmia vuodelle 2018?

Ei ole, mikä on aika yllättävää, sillä rakastan listoja ja lukemisen suunnittelua. Viime vuonna minulla oli jo tähän aikaan selvä näkemys siitä, mitä haluan lukea. Ehkä panostan ensi vuonna oman hyllyni lukemattomiin, sillä niitä on kertynyt tänä vuonna ennätysmäärä. Klassikkojen lumoissa -blogissa oli myös mielenkiintoinen tietokirjahaaste, johon mietin osallistuvani.

kirjatag kirjablogi tbr

Ehkä näillä mietinnöillä lukutavoitteeni tulevaisuus alkaa taas näyttää valoisammalta. Onhan tässä vielä joululomakin aikaa, ja ajattelin viettää sen visusti nenä kiinni kirjassa. Uhoan nimittäin jo tässä vaiheessa, etten aio ottaa lomalle yhden yhtä koulutehtävää vaan hoidan kaikki kurssit kunnialla päätökseen ennen joulukuun puoliväliä.

Onko sinulla vielä lukusuunnitelmia tälle vuodelle?

Dan Brown – Alku

”Mistä me tulemme? Mihin me olemme menossa?”

dan brown alku blogi arvostelu

Harvardin yliopiston symbologian professori Robert Langdon palaa näyttämölle Dan Brownin uusimmassa romaanissa Alku. Tällä kertaa Langdon tulee vetäistyksi mukaan jännitystarinaan Barcelonassa, Bilbaon Guggenheim-museossa, jonne hän on matkustanut ottaakseen osaa julkistustilaisuuteen, jonka uhataan järkyttävän maailmamme perustuksia. Tilaisuuden arkkitehti on Langdonin ystävä, futuristi ja miljardööri Edmond Kirsch, joka on tehnyt aikamme merkittävimmän tieteellisen löydön, saanut vastauksen kysymyksiin siitä, mistä me tulemme ja minne me olemme menossa.

Sadat kutsuvieraat kihisevät jännityksestä Guggenheim-museossa ja kolme miljoonaa tiedonjanoista seuraa suoraa lähetystä, kun mittavin turvatoimin suojattu ja tarkkaan suunniteltu ilta suistuu kaaokseksi. Langdon pakenee tilaisuudesta muoseonjohtaja Ambra Vitalin kanssa selvittääkseen ja julkistaakseen Kirschin löydön, jonka salassa pitämiseksi joku on valmis tekemään mitä hyvänsä.

Brownille tuttuun tapaan luvassa on taiteen, arkkitehtuurin ja koodien sävyttämä pakomatka, jolla Langdon saa laittaa kaiken kekseliäisyytensä peliin ratkoakseen arvoituksen. Ja kuten aina ennenkin, hänen kintereillään on salaperäinen joukko vaikutusvaltaisia tahoja, jotka takaavat näyttävien toimintakohtausten luomisen ja käsipuolessa kaunis ja älykäs nainen, joka löytää pakotien silloin, kun Langdon luulee olevansa umpikujassa.

Aiempien kirjojen kohdalla toimivaksi koettuun yhtälöön on tällä kertaa haettu uusia sävyjä keikauttamalla jännärin taidekattaus uuteen uskoon. Da Vincit, Rembrandtit ja Boschit läpikotaisin tunteva Langdon on sumuveistosten, kymmenmetristen mustaleskien ja muiden nykytaideteosten keskellä trendikkäästi poissa omalta mukavuusalueeltaan. Arkkitehtuurin puolella Barcelona johdattaa Gaudín jalanjäljille:

”Kun Langdon ja Ambra seurasivat isä Beñaa kohti Sagrada Famílian kolossaalista pariovea, Langdon huomasi tavalliseen tapaan ihmettelevänsä kirkon pääsisäänkäynnin äärimmäisen eriskummallisia yksityiskohtia.
           Se on koodiseinä, hän tuumi silmäillessään pintareliefejä, jotka hallitsivat kiillotettuja, monoliittisia metallilaattoja. Niiden pinnasta kohosi yli kahdeksantuhatta kolmiulotteista pronssikirjainta. Kirjaimet etenivät vaakasuorina riveinä ja muodostivat valtavan tekstikentän käytännöllisesti katsoen ilman sanavälejä. Vaikka Langdon tiesi, että teksti oli katalaaniksi kirjoitettu kuvaus Kristuksen kärsimyksistä, se näytti pikemminkin NSA:n salakirjoitusavaimelta.
           Ei ihme, että tämä paikka innoittaa luomaan salaliittoteorioita.”

Taiteen lisäksi Alku kertoo myös teknologisista edistysaskeleista ja tekoälyn kehityksestä tuoden mieleeni Yuval Noah Hararin Homo Deuksen hahmotelmat ihmislajin kohtalosta. Tulevaisuudentutkija Kirsch vannoo tieteen nimeen ja uskoo sen hävittävän uskonnon sitä mukaa, kun tieteelliset teoriat korvaavat yliluonnollisuuteen pohjaavat uskomukset. Voiko uskonto selvitä tieteen rinnalla? Uskonto ja tiede sekä niiden yhteen sovittaminen ovat teemoja, jotka ovat läsnä monessa Brownin romaanissa ja joista Brown puhui myös vieraillessaan Suomessa.

Olin sanoa Dan Brownia salaiseksi paheekseni, mutta olen yrittänyt vältellä tuon määritelmän viljelemistä. Sen sijaan sanon, että Dan Brownin kirjat ovat aika kaukana siitä, millaista kirjallisuutta tykkään yleensä lukea, mutta niissä on aina jotain vastustamatonta. Tämäkin piti ennakkotilata, vaikka en ole aikoihin ostanut mitään kirjaa heti sen ilmestyttyä. Alku ei yltänyt ihan suosikikseni asti, mutta se on taattua Dan Brownia, nopeatempoista ja viihdyttävää.

Varastaisinko?

×××× = vaatii ryöstöä

Minkä kirjan et olisi osannut odottaa nousevan suosikkikirjojesi joukkoon?

Albert Sánchez Piñol – Kylmä iho

”Emme koskaan pääse äärettömän kauas niistä, joita vihaamme. Samalla tavalla voisi sanoa, ettemme koskaan pääse tarpeeksi lähelle niitä, joita rakastamme.”

albert sanchez pinol kylmä iho blogi arvostelu

Albert Sánchez Piñolin romaani Kylmä iho kertoo menneisyyttään pakenevasta irlantilaismiehestä, joka hankkiutuu kaukaiselle saarelle lähelle Etelämannerta sääaseman hoitajaksi. Kun hän saapuu saarelle, sääaseman hoitajan mökki ammottaa kuitenkin tyhjyyttään, eikä edellisestä sääaseman hoitajasta näy jälkeäkään. Saaren ainut toinen ihmisasukas on tolaltaan oleva majakanvartija, jonka outo ja välttelevä käytös kiusaa ja loukkaa saarelle sääaseman hoitajaksi saapuvaa miestä, joka kaikesta huolimatta kaipaisi puhetoveria.

Jo ensimmäisenä yönä käy ilmi, etteivät kertojana toimiva irlantilaismies ja majakanvartija ole saarella yksin vaan he saavat pelätä henkensä edestä outoja, verenhimoisia sammakkoeläimiä, jotka yrittävät murtautua sääaseman hoitajan mökkiin sekä majakkaan. Käytössään rajallinen määrä ammuksia miehet ryhtyvät epätoivoiseen puolustustaisteluun hävittääkseen kamalat hirviöt.

Kylmä iho päätyi luettavakseni tekstianalyysikurssin lukulistalta, ja teoksen kirjastosta lainattuani huomasin kirjan selkämyksessä leiman, joka melkein sai minut hylkäämään sen siltä seisomalta: kauhu. Tasan vuosi sitten luin edelliselle tekstianalyysikurssille Mary Shelleyn Frankensteinin, mutta aika lailla siihen jää kauhukirjallisuuden tietämykseni, sillä välttelen kaikkea pelottavaa viimeiseen asti. Kylmä iho ei kuitenkaan ollut pelottava lukukokemus siinä mielessä, että se olisi pyrkinyt säikyttelemään lukijaa, vaan kauhun elementit kietoutuivat enemmän romaanin sanomaan kuin siinä käytettyyn kuvaustapaan.

Kauhukseen ja hämmennyksekseen kertoja alkaa nimittäin tunnistaa inhimillisiä piirteitä hirviömäisissä sammakkoeläimissä, jolloin kysymys siitä, kuka on hirviö ja kuka uhri, keikahtaa päälaelleen. Missä kulkee hirviömäisyyden ja inhimillisyyden, toiseuden ja samuuden raja?

”Se sanoi minulle, että Batis, Batis Caffo, oli mennyt niin pitkälle koettaessaan päästä etäälle sammakkoeläimistä, että oli itse muuttunut kauheimmaksi mahdolliseksi kuviteltavissa olevaksi hirviöksi: sammakkoeläimeksi jonka kanssa oli mahdoton käydä minkäänlaista vuoropuhelua.”

Kylmä iho kuvaa sitä, kuinka tuntemattomuuden pelko tuo ihmisessä esiin hirviön, joka on kyvytön tunnistamaan samuutta toisessa tai omaa hirviömäisyyttään. Eristyneisyyden ja yksinäisyyden ilmapiiri, joka saarella vallitsee sekä kertojan ja majakanvartijan vaikeat välit, kertovat myös kommunikoinnin vaikeudesta ja siitä, millaisia seurauksia haluttomuudella ja/tai kyvyttömyydellä ottaa kontaktia toiseen elävään olentoon on.

Unohdettu, kaukainen saari, majakan suoma hatara turva vihollisen hyökkäyksiä vastaan ja vain ammusten loppumiseen asti mahdollinen mutta silti päättymättömältä vaikuttava vastarinta luovat sykän kehyksen ihmisyyden ja hirviömäisyyden pohdinnalle. ”Tarvitsemme hirviön, jotta tietäisimme keitä olemme. Hirviö on peili, joka näyttää meille omat pimeät puolemme”, Sánchez Piñol on todennut. Kuinka lohduttoman kuvan Kylmä iho heijastaakaan.

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Luetko kauhukirjallisuutta?

Lokakuun tunnustukset

lokakuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Lokakuussa intoilin syksyn mittaan järjestettävistä tapahtumista ja huomasin kuinka paljon saa luettua, kun ei juokse joka ilta opiskelijariennoissa. Opin katsomaan omaa äidinkieltäni aivan uudesta näkökulmasta ja vaikka se onkin kiehtovaa, olin samalla menettää uskoni sen suhteen, että tulen ikinä hallitsemaan äännevaihtelua tai verbintaivutusta. Olin järjestämällä järjestänyt aikaa osallistua lukumaratoniin, mutta jouduin viime hetkellä luopumaan siitä esseen kirjoittamisen takia. Ärsytti, mutta oli ihanaa huomata, kuinka levollista ja palkitsevaa on kirjoittaa essee tietäen, että on varannut sille koko päivän, eikä tarvitse kiirehtiä. On vapauttavaa kirjoittaa, kun paniikinsekainen kiire ei tuki ajatuksia ja oivalluksia, eikä sanamäärän kartuttaminen hiosta vaan voi rauhassa mietiskellä, spekuloida ja uppotua aiheeseen, josta kirjoittaa. Palautuspäiväsumassa oli pakko päättää, että on ihan ok vaatia itseltään vähän vähemmän.

Lokakuussa rakastin bujoilua, kirjoitin laittoman pitkiä to do -listoja ja pääsin aina välillä listan loppuun asti. Nukuin liian vähän, stressasin liian paljon ja luin Pottereita silloin, kun pystyin pitämään tauon tosielämän velvotteilta. Pyöritin pahvilaatikkokaaosta remontin keskellä, ja asuin kirjastossa kaaokselta paossa. Näin kavereita, joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan. Ostin kirjoja ja kirjamessuilin. Luin ja pohdin lukemaani kuuden kirjan ja 3 997 sivun edestä.

LUETTUA

J. K. Rowling – Harry Potter ja liekehtivä pikari

J. K. Rowling – Harry Potter ja Feeniksin kilta

J. K. Rowling – Harry Potter ja puoliverinen prinssi

J. K. Rowling – Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Ahmin Potterit kuukauden sisään, eikä yksikään velhomaailmassa vietetty hetki tunnu hukkaan heitetyltä. Edellisestä lukukerrasta on kulunut aikaa jonkin verran, mutta nyt muistan taas kirkkaasti, kuinka suuri sarjan viehätys on. Palaan Potterien tunnelmiin varmaan vielä jollakin kollektiivisella tunnustuksella sarjaryöväyksestä.

Dan Brown – Alku (tunnustus tulossa)

Uunituore Alku oli pitkästä aikaa niitä romaaneja, jotka oli pakko näpistää heti ilmestyttyään (tai oikeastaan ennakkotilata jo ennen ilmestymistä). Alku tarjosi Dan Brownille tunnusomaiseen tapaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, taidetta, arvoituksia ja uskonnon sekä tieteen kysymyksiä. Kävin myös kuuntelemassa Brownia, kun hän oli käymässä Suomessa Helsingin Kirjamessuilla.

Ray Bradbury – Fahrenheit 451 (tunnustus)

Fahrenheit 451 vankistaa asemiaan lempiklassikoideni joukossa. Olen lukenut sen kerran aikaisemmin ja syvästi vaikuttunut, ja toisella lukukerralla oli mielenkiintoista huomata, millaisiin asioihin kiinnitin tällä kertaa huomiota ja miten tulkintani teoksesta tarkentui ja muuttui. Lukekaalukekaalukekaa!

ENSI KUUSSA

Marraskuussa on onneksi vain yksi tentti (tosin harvinaisen viheliäinen sellainen), eikä yhtään esseetä kirjoitettavana. Suomalaista klassikkokirjallisuutta 1900-luvun alusta onkin sitten luettavana kymmenkunta teosta, joten ei ole vaikea arvata, millaisissa tunnelmissa kuukauteni vierähtää. Jospa saisin marraskuussa myös muutaman rehellisen kirjapostauksen ulos, rästibloggauspino on nimittäin paisunut aika merkittäviin mittoihin.

Mitä sinä luit lokakuussa?

Helsingin Kirjamessut 2017

helsingin kirjamessut 2017

Tänä vuonna olin luovuttaa messujen suhteen jo ennen kuin ne alkoivatkaan. Liian vähäiset yöunet ja täpötäysi kalenteri eivät jättäneet aikaa innostua messuista samalla tavalla kuin edellisinä vuosina, eikä messukuume noussut tavaroita pakatessa remontin tieltä tai esseitä pakertaessa palautuspäiväviidakon keskellä. Hutaisin kuitenkin suunnitelmia messuille ja hain toiveikkaasti bloggaajapassia (jonka sain, kiitos siitä Messukeskukselle), mutta messuja edeltävänä keskiviikkona mietin jo, että hyvä jos yhden päivän jaksan messuilla ja sitten täytyy levätä väsymys pois seuraavalla viikolla alkavan toisen periodin alta.

Kaikkialta muualta luettavaan messuhehkutukseen verrattuna tämä ei ole kovin riemukas tapa aloittaa messupostaus – eikä todellakaan ollut se mielentila, jossa halusin valmistautua messuihin. Onneksi torstaille oli kuitenkin sovittu kiertelyä, kirjojen hypistelyä ja kuulumisten vaihtoa kaverin kanssa, eikä kerran messuhallin hyörinää ja pyörinää tunnelmoitua ollut enää pois jäämistä. Ei vaikka vastassa oli lunta, loskaa, jäätä ja sadetta, kun astui ovesta ulos messuille mennäkseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Ruoka- ja viinimessuilla, joille en jostain syystä ole tähän mennessä eksynyt. Siellä tulikin sitten tankattua useampana päivänä, sillä alhainen verensokeri, suuri ihmisvilinä ja paljon nähtävää on huonoin mahdollinen yhdistelmä. Messujen isoin ruokaihastus oli ehdottomasti avokado-falafelrulla, joita tarjoili Leviant-niminen Middle Eastern Street Food -kioski. Nam!

Messujen ohjelmatarjonta oli laaja edellisten vuosien tapaan ja nopealla messulehden selailulla löysin paljon mielenkiintoista, mutta päädyin loppujen lopuksi kuuntelemaan vain kolmea vinkkipostauksessani mainittua ohjelmaa, enkä montaa muuta niiden lisäksi. Ainut torstaina kuuntelemani ohjelma oli Marko Annalan ja Anna-Leena Härkösen pohdinta masennuksen ja luovuuden suhteesta, perjantaina olin messuilla vain pari tuntia, enkä käynyt kuuntelemassa mitään. Sunnuntaina päädyin kuuntelemaan 12 tarinaa kirjoittamisesta -teoksen kirjoittaneiden Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen haastattelua ja Harri Hertellin ja Susinukke Kosolan pohdintaa lavarunoudesta sekä kävin kuuntelemassa, kun Marisha Rasi-Koskinen puhui romaanistaan Unohtamisen ja eksymisen kirja (hänen novellikokoelmansa Vaaleanpunainen meri teki minuun suuren vaikutuksen aiemmin tänä vuonna).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdinpä myös kuunnella, kun Sofi Oksanen haastatteli Everstinna-romaanin julkaissutta Rosa Liksomia.

Ohjelmahuiput sattuivat tänä vuonna lauantaille, kun ensin palkittiin tämän vuoden Nuori Aleksis -voittaja. Lukiolaisten valitseman kirjallisuuspalkinnon voitti Hanna Kauppinen romaanillaan Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut. Hanna istui itse samaisessa raadissa kaksi vuotta sitten samaan aikaan minun kanssani (raatikokemukseistani olen kirjoittanut täällä), joten oli ihanaa nähdä hänet samalla lavalla mutta tällä kertaa vastaanottamassa palkintoa sen myöntämisen sijaan.

helsingin kirjamessut nuori aleksis 2017

Toinen päivän kohokohdista oli ehdottomasti Dan Brownin vierailu, jota todisti kanssani 1300 muutta innokasta Brownin lukijaa. En oikein tiennyt mitä odottaa tältä kirjallisuuden maailmantähdeltä, mutta Brown osoittautui hyväksi ja hauskaksi puhujaksi, joka piti yleisön vakuuttavasti otteessaan ja jätti myös aikaa kysyä kysymyksiä. Brown puhui kasvamisestaan ristiriitaisessa mutta silti jollain tapaa sopusointuisessa ympäristössä: hänen äitinsä oli syvästi uskonnollinen ja isä matemaatikko, mutta tästä huolimatta he eivät riidelleet maailmankatsomuksiensa erilaisuudesta. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että uskonnon ja tieteen vastakkainasettelu ja yhteensovittaminen ovat kiinnostaneet Brownia aina, mikä näkyy myös hänen kirjoissaan. Hänen uusin romaaninsa Alku ei ole tästä poikkeus vaan se pohtii, Brownin lauantaisen puheen tapaan, mikä sija uskonnolle jää tieteen valloittamassa maailmassa ja selviytyvätkö jumalat tieteen edistyksestä. Mikäli Brownin lukijatapamaanin kiinnostaa enemmän, Bibbidi Bobbidi Book -blogin Laura on kirjoittanut siitä hienon jutun.

dan brown suomessa helsingin kirjamessut 2017

Dan Brownia on vaikea syrjäyttää kohokohdan paikalta, mutta messuissa parasta ovat ihmiset (ei sillä että Brown olisi avaruusolento vaan tarkoitan niitä joiden kanssa tutustuu, hengailee ja juttelee). Enpä olisi uskonut kolme vuotta sitten ensimmäistä kertaa messuilla käydessäni vain siskoni seuranani, että muutaman vuoden päästä tuttuja löytyy joka kulman takaa. Tänä vuonna oli ihanaa törmäillä jos kehenkin tuttuun, vaihtaa ajatuksia ja kierrellä yhdessä. Erityiskiitokset seurasta Katrille (bookishteaparty), Rosalle (Lukulahnan luola), Handelle (Tuntematon lukija), Jassulle (Hurja Hassu Lukija), Lotalle (Hogwarts Library), Hennalle (Carry On Reading), Lauralle (Mitä luimme kerran) ja Hannalle (Sivujen välissä). Ihania kirjaihmisiä kukin oman loistavan bloginsa takaa ❤

helsingin kirjamessut 2017

Jos sitten päästäisiin niihin kirjoihin, sillä tietääkseni olin, kröhm, kirjamessuilla. Huikeaa ajatella, että kirjat on se tekijä, joka toi yli 84 000 ihmistä yhteen neljän päivän aikana. Kirjoja pursuavien myyntipöytien äärellä on kirjavarkaiden pidettävä näppinsä visusti kurissa, ettei kotiin tarvitse mennä kuorma-autolla, ja aika hyvin ratikkatason kantamuksissa pysyinkin. Joululahjat tuli hankittua messuilta helposti (jes!) ja sainpahan omaan hyllynkiin napattua täytettä ihan niin kuin se sitä tarvitsisi. Kahden euron kirjoista, joista niin moni kantoi säkkikaupalla luettavaa, ei tarttunut matkaani mitään, mutta nautin tänä vuonna suuresti antikvariaattien kiertämisestä ja tutkimisesta, ja kotiutin Binet’n HHhH:n (jota en voinut jättää tämän hehkutuksen jälkeen), Econ Ruusun nimen (josta tulee joululomaprojektini) ja Joycen Taiteilijan omakuvan nuoruuden vuosilta (koska en Odysseuksella uskalla aloittaa). Akateemisen osastolla täydensin tiiliskivivarastojani ja 12 klassikkoa -painosten kokoelmaani Linnan Täällä pohjantähden alla -teoksella (toinen joululomalukeminen koska en usko että yksi tiiliskivi on tarpeeksi).

Miten näitä messuja summaisin? Aina niin virkistävää kirjapöhinää, intohimoista suhtautumista kirjallisuuteen, ihania ihmisiä, kutkuttavia kirjalöytöjä, hyvää ruokaa, iloisia yllätyksiä, ruuhkaa ja syväluotaavia keskusteluja ajankohtaisista ja universaaleista aiheista (sekä räplyriikan analyysiä 😉 ). Ja tietenkin parhaimmat yöunet aikoihin, sillä satuin nukkumaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yli kaksitoista tuntia. Vaikka neljän päivän messurupeama on varsin rankka ja paluu arkeen hieman nihkeä, messukuplasta saa säilöttyä kummaa energiaa ja iloa, joiden avulla jaksaa toivottavasti odottaa vuoden seuraavia messuja.

Mikä oli messujen kohokohta sinun mielestäsi?

 

Messulippujen voittaja

helsingin kirjamessut

Kirjamessulippujen arvonta on nyt suoritettu ja 78 osanottajan joukosta onnetar suosi Marikaa. Paljon onnea voittajalle ja hauskoja messuja kaikille viikonloppuna Messukeskukseen päätyville!

Helsingin Kirjamessut 2017: vinkkejä ja lippuarvonta

kirjamessut 2017 lippuarvonta

Niin se vain on, että Helsingin Kirjamessut lähestyvät hurjaa vauhtia ja on aika virittäytyä messutunnelmiin. Viime vuonna messuilin ensimmäistä kertaa bloggaajana ja ilokseni sain tänä vuonnakin bloggaajapassin, mikä tarkoittaa sitä että messuiltua tulee taas kaikkien neljän päivän edestä. Poimin messulehdestä muutaman menovinkin kaikenlaisen kiinnostavan ohjelman joukosta, mutta erityisesti haluan jättää messuviikonloppuna tilaa spontaaniudelle: kirjahyllyjen välissä seikkailulle, bloggaajakollegoiden ja muiden tuttujen näkemiselle ja miksei jopa joululahjojen ostamiselle (jos sitä kerrankin olisi niiden kanssa ajoissa).

TORSTAI 26.10.

12.00 KirjaKallion paneeli: Suomi täytti 100 vuotta, mitä tapahtuu bileiden jälkeen? (KirjaKallio)

12.30 Kääntäjäkeskustelu (Mika Waltari)

14.00 Iltasatuja kapinallisille tytöille (Magia)

17.30 Klassikkokirjallisuuden muodonmuutos – Kalevala ja Franz Kafkan Linna (Kirjakahvila)

18.30 Kirja erikoisena esineenä (Katri Vala)

PERJANTAI 27.10.

12.00 KirjaKallion paneeli: Netissä on kaikki, mihin tarvitaan kirjaa (KirjaKallio)

13.00 Virginia Woolf – päiväkirjat 1-5 (Mika Waltari)

16.30 Toinen tuntematon (Minna Canth)

LAUANTAI 28.10.

12.00 Nuori Aleksis -palkinnon jako (Eino Leino)

13.00 Jaana Kapari-Jatta: Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto (Magia)

14.00 Dan Brown (ennakkoilmoittautuminen)

SUNNUNTAI 29.10.

10.00 Runosunnuntai: runousaamiainen (Olohuone)

11.00 Eksymisen ja unohtamisen kirja (Kullervo)

11.30 Suomen Kirjailijaliitto esittää: 1500-luvun nuoret (Takauma)

15.00 HS Esikoiset lavalla (Aleksis Kivi)

LIPPUARVONTA

Jos sinulta vielä puuttuu lippu, mutta messuille olisi päästävä, naputtele itsesi osallistumaan arvontaan kommenttilaatikossa. Arvon kaksi yhden päivän lippua messuhulinaan. Jätäthän kommenttisi mukana toimivan sähköpostiosoitteen, sillä lähetän liput sähköpostilla. Arvontaan voi osallistua viikon ajan ja se päättyy 22.10. klo 23.59. Onnea arvontaan kaikille!