Maaliskuun tunnustukset

Tuttuun tapaan näin kuun aluksi on luvassa yhteenvetoa edellisen kuunkierron kirjavarkauksista ja kuulumisista – eli siis koottuja selityksiä siitä, miksi blogissa on ollut näin hiljaista. Sen enempää jaarittelematta voin tiivistää poissaoloni syyt seuraaviin kuviin:

Edinburgh1

ja

Marbella1

Maaliskuussa pääsin reissuilun makuun ensin muutaman päivän pyrähdyksellä Edinburghissa ja sitten vähän pidemmällä minilomalla Marbellassa. Edinburgh valloitti sydämeni täysin: niin kauniita rakennuksia ja ihana tunnelma, loistavia (ilmaisia!) museoita ja jopa paljon kaivattuja pilkahduksia aurinkoa. Edinburghiin on kyllä pakko päästä uudestaan, niin paljon jäi vielä näkemättä. Ja niin paljon kirjoja jäi ostamatta! Matkaseuranani olleen siskoni olisi ehkä pitänyt osata aistia vaaran merkit päästäessään minut nelikerroksiseen kirjakauppaan sen tosiasian kanssa, ettei aivan täyteen käsimatkatavaralaukkuuni tulisi mahtumaan yhden yhtä kirjaa. Kyllä sattui sieluun siellä notkuvien kirjahyllyjen keskellä käveleminen kun tiesi, ettei voisi adoptoida yhtäkään, vaikka kirjat miten huusivat, että ”ota minut, ota minut”. (Ja nyt pliis kertokaa, että kirjat huutelevat teille samalla tavalla tai joudun vielä tarkastuttamaan pääkoppani.)

Edinburgh2

Myös Marbellan-matka kuuluu kiistatta lempireissujeni kategoriaan loistavan matkaseuran, hyvän ruoan ja ihanien muistojen takia, vaikka Costa del Solillakin teki välillä mieli turvautua perisuomalaiseen kesävarustukseen eli toppatakkiin ja kumisaappaisiin. Sään puolesta ja huolimatta varalähdöistänikin kevääseen maaliskuu oli kyllä  loputtomalta tuntuvan talven ja loskassa lukemattomat kerrat kastuneiden kenkien mutta myös hurjan kauniiden päivien kuukausi.

Marbella2

Yksi maaliskuun kantavista teemoista on ollut feminismi ja sen pohtiminen – aina ruotsien suullisessa kokeessa asti. Aihepiiri hiipi puolivahingossa myös maaliskuussa lukemieni kirjojen yhdistäväksi tekijäksi: tietokirjallisuuden puolella luettavaksi lähtevät kirjat valikoituivat automaattisesti aiheen piiristä, koska se nyt vain sattui kiinnostamaan eniten, ja nyt listaa kuukauden luetuista tehdessäni huomaan, että myös kaikki kaunokirjallisuuden puolelle kuuluvat kirjavalinnat olivat naisten kirjoittamia kirjoja, ja niissä myös pohditaan enemmän tai vähemmän naiseutta, sukupuolirooleja ja feminismiä. Ei ollenkaan hullumpi lukukuukausi siis.

Rästibloggausten määrää en uskalla tässä vaiheessa edes laskea ja mietinkin, että pinoa edes jollain tavalla purkaakseni saatan päätyä kirjoittamaan miniarviokokoelman maaliskuun kirjavarkauksista, vaikka yleensä yritän vältellä niitä mahdollisuuksien mukaan. Nyt ei vaan aika tunnu millään riittävän kunnollisen tunnustuksen kirjoittamiseen. No, katsotaan jos vuorokauteen ilmestyisikin lisää tunteja nyt kun aamut ja illat ovat jo huomattavan valoisia.

Maaliskuun tunnutukset

Holly Bourne – Am I Normal Yet? 

Liv Strömqvist – Kielletty hedelmä

Anja Kauranen – Sonja O. kävi täällä

Mary Beard – Women and Power. A manifesto

Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo – Vihan ja inhon internet

Annika Idström – Veljeni Sebastian

Huhtikuu näyttää ainakin maaliskuuhun verrattuna ihanan avaralta kuukaudelta, tosin tavoitteeni tulevalle muutamalle viikolle ovat pitkälti sellaisia, että ne eivät kalenteria katsomalla näy. Mahdollisimman paljon kurssien lopputöitä pois alta ennen toukokuuta, kirjastolainojen pinon poislukemista, aikaa kavereille – näillä kohti jo alkanutta kuukautta.

Joko olet saanut tarpeeksesi lumesta vai vieläkö valkoinen maa jaksaa ilahduttaa?

R. J. Palacio – Auggie & minä – kolme Ihme-tarinaa

”Ei ole olemassa sääntökirjaa, jossa olisi käyttäytymisohjeet kaikkiin mahdollisiin elämässä vastaan tuleviin tilanteisiin. Siksi minä sanon aina, että on aina paras harhautua hyvyyden puolelle. Se on se salaisuus. Jos et tiedä mitä tehdä, ole ystävällinen. Silloin ei voi tehdä väärin.”

r j palacio auggie ja minä kolme ihme-tarinaa blogi arvostelu

R. J. Palacion Ihme on ollut yksi viime vuosien puhutuimmista (varhais)nuortenkirjoista. Sen tarina kasvoiltaan epämuodostuneesta 10-vuotiaasta Auggiesta ja Auggien sopeutumisesta tavalliseen kouluun on valloittanut niin kirjojen kuin aiemmin tänä vuonna ilmestyneen elokuvan muodossa. Jos et vielä ole tutustunut Auggieen, bloggaukseni Ihmeestä löytyy täältä.

Auggie ja minä – kolme Ihme-tarinaa ei ole varsinainen jatko-osa suureen suosioon nousseelle Ihmeelle. Sen sijaan se sisältää kolme lyhyempää kertomusta, joissa ääneen pääsee kolme Auggien ensimmäistä kouluvuotta läheltä tai etäämmältä seurannutta ihmistä. Kaikki tarinat kertovat kyllä jollain tavalla Auggiesta, mutta jokaisen tarinan keskiössä on silti kukin kertoja ja hänen elämässään tapahtuvat asiat.

”Okei, okei, okei. Minä tiedän, minä tiedän, minä tiedän. En ole ollut kiltti August Pullmanille! Onpa kamalaa. Ei maailma siihen kaadu! Lopetetaan tämä pelleily, jooko? Maailma on valtavan suuri paikka, eivätkä kaikki ole kivoja kaikille. Niin se vain menee.”

Ensimmäisen puheenvuoron saa Auggieta kiusannut Julian, jota suututtaa hirveästi se, että Auggie Pullmanin tulo kouluun ravisutti luokan hierarkiaa ja tiputti hänet suosituimman pojan tittelin haltijasta hylkiöksi. Mutta mikä oikeastaan sai Julianin vihaamaan Auggieta niin paljon heti ensinäkemällä? Julianin osuus kertoo siitä, kuinka pelko on usein vihan alkusyy ja miten vanhempien esimerkki vaikuttaa lapsen käytökseen.

”Meillä oli loppujen lopuksi tosi hauskaa Zackin luona. Alexkin tuli, ja me kolme pelasimme palloa eturappusten edessä. Ihan kuin ennen vanhaan – paitsi ettei Auggie ollut meidän kanssamme. Mutta se oli kivaa. Kukaan ei tuijottanut meitä. Kenellekään ei tullut epämukava olo. Ketään ei pelottanut. Zackin ja Alexin kanssa oli helppo hengailla. Juuri silloin minä tajusin, miksi he eivät henganneet meidän kanssamme. Auggien ystävänä vain oli joskus vaikea olla.”

Toisena vuorossa on Christopher, joka on tuntenut Auggien kahden päivän vanhasta asti ja on siten Auggien vanhin ystävä. Chrisille Auggien erilaiset kasvot ovat aivan normaali asia, mutta kasvaessaan hän on oppinut katsomaan parasta ystäväänsä myös ulkopuolisten oudoksuvin silmin. Chrisin tarina kertoo muun muassa ystävyyden hiipumisesta ja siitä, kuinka helppoa on mukautua muiden mielipiteisiin.

”Homman nimi on, etten halunnut kenenkään näkevän, kun puhuin hänelle. Jotkut tytöt, kuten Savannan ryhmäläiset, olivat alkaneet mennä poikien puolelle, ja minä halusin tosissani pysytellä neutraalina, koska en halunnut kenenkään heistä suuttuvan minulle. Toivon edelleen, että pääsisin jonain päivänä itsekin siihen ryhmään, joten en halunnut joutua kahnaukseen heidän kanssaan.”

Charlotte puolestaan on hiljaisen hyväksyjän tyyppiä, joka on itse mukava kiusatu(i)lle, muttei kehtaa osoittaa tukeaan heille julkisesti. Charlotte käy vuoden aikana läpi isoja mullistuksia kaveripiirissään, mikä vetää hänen huomiotaan paljolti pois Auggiesta ja opettaa hänelle lukuisia asioita ystävyydestä.

Auggie ja minä on monella tapaa kirja ystävyydestä: erilaisista ystävyyssuhteista, syntyvistä ja hiipuvista ystävyyksistä, kaveriporukoiden dynamiikasta ja ylipäätään toisten ihmisten kohtaamisesta. Kuten Ihme, Auggie ja minä on kertomus ystävällisyyden ja empatian tärkeydestä niissäkin tilanteissa, jotka ovat yllättäviä, vaikeita tai jollain muulla tapaa epämukavia. Se, miten kolmen tarinan kokoelma täydentää Ihmeen kertojanäkökulmia, tuo hienosti esiin sen, kuinka oman elämämme päähenkilöinä harvoin tiedämme, minkälaisia asioita elämämme sivuhenkilöt käyvät läpi. Mitkä asiat ovat heille arkoja, millaisia vaikeita tilanteita he yrittävät ratkaista, miten me olemme heille samalla lailla sivuhenkilöitä kuin he meille. Juuri sen takia empatia ja ystävällisyys ovat niin tärkeitä.

Jos siis pidit Ihmeestä ja jäit haluamaan lisää tai miettimään sen sivuhenkilöiden tarinoita ja ajatusmaailmoja, suosittelen lämpimästi kartuttamaan tietämystä tämän opuksen kanssa!

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Kirjan vuoksi ja Kieltenopen kotiblogi

Varastaisinko?

×××× vaatii ryöstöä

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Onko Ihme sinulle tuttu kirjana tai elokuvana?

Helmikuun tunnustukset

Aina kun ruudun ulkopuolisessa elämässä lisääntyvät kierrokset, blogi hiljenee. Yleensä se tapahtuu juuri silloin, kun ehtii iloita siitä, kuinka paljon aikaa on pystynyt järjestämään bloggaamiselle, ja innostua siitä, kuinka mielenkiintoisia kirjoja sekä luku- että bloggauspino on pullollaan. Niin kävi tälläkin kertaa. Joulukuussa alkanut bloggausflow tyrehtyi aika tylysti helmikuun puolivälissä täpötäyteen kalenteriin, vaikka miten olen yrittänyt luvata itselleni järjestää aikaa tälle rakkaalle harrastukselle kiireisimpienkin aikojen lomaan. Mutta kun ei niin ei. Aina ei ehdi, aina ei jaksa, aina ei pysty. Eikä aina tarvitsekaan – yritän lisätä sen tuohon kolmen ein mantraan, jolla olen yrittänyt organisoida ja priorisoida viimeisten viikkojen paisuneita to do -listoja.

Kuten helmikuun blogihiljaisuudesta (ja edellä olevasta alustuksesta) voi jo päätellä, viime kuussa huomioni vei kaikki muu paitsi bloggaaminen ja lukeminen – mitä nyt ehdin emännöidä ystävänpäivän lukumaratonia ja maratoonata siinä sivussa itsekin tuhatkunta sivua. Vuodenvaihteessa ajattelin, että luvassa on rauhallinen kevät(talvi), jonka aikana ehdin lueskella kaikkea kivaa ja nauttia kauniista talvipäivistä velvoitteinani vain se, että pystyn panostamaan opiskeluun ja paneutumaan ainoana uutena asiana puheenjohtajan tehtäviin. No, puheenjohtajan tehtäviin on kyllä syvennytty ja päädyinpä takaisin sitsikokkailun ihmeelliseen maailmaankin, vaikka viime kerralla vannoin jo, että ei ikinä enää. (Mutta ei se mitään, en varmaan osaisi käydä sitseillä enää vain sitsaamassa kuitenkaan.) Kurssityöt sen sijaan ovat joutuneet hieman venytyksen ja lykkäämisen kohteeksi, kun työn alla on ollut hakemus toisensa perään (ja niitäkään en uskonut tarvitsevani kirjoittaa yhtäkään tänä keväänä mutta never say never tässäkään asiassa). Niille kyllä löytyy aikansa, niin kuin kaikille muille velvotteillekin, mutta ei juuri nyt, kun pelivaraa on vielä ja pitää hieman haukkoa happea, jotta jaksaa taas.

helmikuun tunnustukset

Menin jo sanomaan, ettei helmikuu ole ollut lukukuukausi, mutta joudun ottamaan sanojani takaisin. Kahdenkymmenen kirjastolainan (ja toisen samanmoisen varausmäärän) kanssa pallotellessa ja kurssien lukulistojen (osoitan syyttävällä sormellani taas kotimaisen kirjallisuushistorian kurssia) perässä raahautuen tuntuu siltä, ettei saa mitään luetuksi, vaikka koko ajan on jotain kesken. Kevään uutuudet ovat turhaan saaneet huudella huomiotani lainapinosta, kun lukuaika supistui loppukuuta kohti metromatkojen ylellisyydeksi ja muitakin lukusuunnitelmia tuli laiminlyötyä aika huolella, mutta sen sijaan, että miettii, mitä kaikkea ei ehtinyt lukea, pitää kai keskittyä siihen, mitä oikein tuli luettua.

Marisha Rasi-Koskinen – Eksymisen ja unohtamisen kirja (tunnustus tulossa)

Timo K. Mukka – Maa on syntinen laulu

Liv Strömqvist – Prinssi Charlesin tunne (tunnustustus tulossa)

Pirkko Saisio – Elämänmeno

Elena Favilli & Francesca Cavallo – Iltasatuja kapinallisille tytöille (tunnustus)

R. J. Palacio – Auggie ja minä. Kolme Ihme-tarinaa (tunnustus tulossa)

Gaël Faye – Pienen pieni maa (tunnustus tulossa)

Laura Bates – Girl Up

Arto Melleri – Schlaageriseppele

Maaliskuu on jo hyvässä vauhdissa, eikä tule tuomaan helpotusta muihin kiireisiini, mutta bloggausjonossa on monta niin kiinnostavaa kirjaa, joista palan halusta kirjoittaa, että pidän kaikki sormet ristissä, että pääsen niiden pariin mahdollisimman pian. Bloggauspinosta löytyy niin Liv Strömqvistin huippuhyviä sarjakuvia, ihanan paljon nuortenkirjallisuutta kuin muita sykähdyttäneitä lukukokemuksia viime kuukausien ajalta. Lukupinon puolella taklattavana ovat loput suomalaisista klassikoista, jotka kirjallisuuden opiskelijoiden oletetaan lukevan, sekä paljon mielenkiintoista uutta kirjallisuutta.

Mitä sinun kevääseesi kuuluu?

 

Elena Favilli & Francesca Cavallo – Iltasatuja kapinallisille tytöille

”Tyttöjen on tärkeää ymmärtää, millaisia esteitä heidän tiellään yhä edelleen on. Täsmälleen yhtä tärkeää on tietää, että nuo esteet eivät ole ylitsepääsemättömiä. Esteet voi paitsi voittaa, niitä voi myös raivata pois tieltä jälkipolvia varten, niin kuin tämän kirjan suurnaiset ovat tehneet.”

favilli cavallo iltasatuja kapinallisille tytöille blogi arvostelu

Yksi viime vuoden suurimmista hiteistä kirjamaailmassa oli kiistatta Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille, joka kertoo sadan menestyksekkään naisen tarinan. Nyt ei siis ole kyseessä keksityt prinsessat ja kuviteltujen urotöiden fiktiiviset tekijät vaan oikeasti eläneet tai yhä elävät naiset ja tytöt, jotka ovat olleet suunnannäyttäjiä ja arvostettuja alallaan. Heitä ovat niin aktivistit, tieteilijät, kuningattaret, urheilijat kuin taiteilijatkin. Mukana on sekä nimiä, jotka kaikki tuntevat kuten Elizabeth I tai Malala Yousafsai sekä vähän tuntemattomampia kuuluisuuksia kuten Michaela DePrince ja Maria Reiche.

Kirjan idea on aivan loistava: tarjota lapsille (nimestä päätellen erityisesti tytöille mutta yhtä hyvin myös muille sukupuolille) perinteisten prinssin rohkeuden varaan laskevien prinsessasatujen sijaan esimerkkejä naisista ja tytöistä, jotka ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä ja saavuttaneet jotain huikeaa. He ovat rohkeita, älykkäitä ja toimijoita. Kirjan viesti onkin, että sinäkin voit olla mitä haluat ja tulla miksi haluat. Vaikka Suomessa, jossa moni lasikatto on rikottu muun muassa sillä, että meillä on ollut naispresidentti, usein puhutaan jo toteutuneen tasa-arvon puolesta, ei yksikään kerta kannustusta tavoitella unelmiaan ole liikaa.

Tytöt ja naiset, jotka kyseenalaistavat odotuksia sukupuolelleen tyypillisestä käytöksestä ja hakeutuvat esimerkiksi perinteisesti miesvaltaisille aloille, kohtaavat yhä ennakkoluuloja, vähättelyä ja vastustusta. Myös monet kirjan naisista ovat kokeneet väheksyntää ja joitakin on jopa yritetty pyyhkiä pois historiasta. Esimerkiksi kaikkea tietotekniikkaan liittyvää on totuttu pitämään hyvin miehisenä alana, mutta ensimmäisen tietokoneohjelman kirjoittanut oli itse asiassa nainen, Ada Lovelace. Kirjan naisia yhdistää myös se, etteivät he lannistuneet vaan vähät välittivät epäilijöistä ja uskoivat omiin kykyihinsä ja unelmiinsa.

”Olipa kerran aika, jolloin miehet ajattelivat, että naiset olivat maailmassa pelkästään palvellakseen heitä. He ajattelivat, että naisten kuului laittaa ruokaa, siivota ja hoitaa lapsia eikä huolehtia mistään muusta. Heidän mielestään naisen kuului pukeutua ’naisellisiin vaatteisiin’ – eli pitkiin mekkoihin ja tiukalle nyöritettyihin korsetteihin. Mitä siitä, että niissä naiset pystyivät hädin tuskin liikkumaan tai edes hengittämään – pääasia, että he näyttivät näteiltä. – – Mutta Kate oli sitä mieltä, että naisilla piti olla samat vapaudet kuin miehilläkin: vapaus sanoa mitä ajatteli, äänestää ketä halusi ja pukeutua mukaviin vaatteisiin.”

Näin kerrotaan esimerkiksi Kate Sheppardista, jonka keräämään vetoomuksen myötä naiset saivat ensimmäisenä maailmassa äänioikeuden Uudessa-Seelannissa. Vaikka kirja asettaa naiset valokeilaan, parissa kohtaa se hieman horjuu näkökulman valinnassa: esimerkiksi Kleopatrasta kerrotaan suhteessa aikansa vaikutusvaltaisiin miehiin, joiden kanssa hänellä oli suhde, sen sijaan että olisi kerrottu, kuinka sivistynyt hän oli tai millainen hän oli hallitsijana. Räikein esimerkki on ehkä kuitenkin Serena ja Venus Williamsin tarina, joka alkaa tacomyyjä Raulista, miehestä joka myi tacoja tyttöjen harjoituskentän laidalla, ja päättyy siihen, kuinka ylpeitä tacomies ja tyttöjen isä olivat Serenan ja Venuksen menestyksestä. Jaa kenen olisi pitänytkään olla ylpeä itsestään?

Kirjassa on myös upeita kuvituksia kymmeniltä eri naistaiteilijoilta, mikä korostaa feminististä sanomaa. Sivun kokoisen kuvan vieressä on sivun mittainen lyhyt kertomus kulloisestakin merkkinaisesta, hänen elämästään ja saavutuksistaan. Lastenkirjalle (ja satukirjalle erityisesti) ominaisella tavalla elämäkerrat on sovitettu pientenkin lukijoiden ja kuulijoiden korviin sopivaksi sadun tekstilajiksi. Vanhempien lukijoiden mielestä tekstien tyylilaji voi kuulostaa väliin hieman sievistelevältä, mutta kirjan ensisijaisen kohderyhmä selittää kerrontavalintoja – tosin tekstiin mahtuu myös muutama käsite, kuten fasismi, joita voi olla vaikea selittää pienimmille lukijoille.

Kirja on saanut myös kritiikkiä erityisesti nimestään. Miksi kertomukset olisi suunnattu pelkästään tytöille? Ymmärrän niiden esimerkkiarvon erityisesti tytöille, jotka voivat kohdata kaikenlaisia sukupuoleensa kohdistettuja ennakkoluuloja, mutta kirjan sanoma on tärkeä kaikille sukupuolesta riippumatta. Myös pojille, jotta hekin oppivat katsomaan maailmaa sillä tavalla, ettei sukupuoli määrittele kenenkään kykyjä tai pätevyyttä. Ja miksi erityisen kapinallisille? Eikö 2010-luvulla voisi jo ajatella, että on normi pyrkiä kohti omia unelmiaan miettimättä, olenko sopiva tähän tai tuohon, koska olen nainen/mies/muunsukupuolinen? Tai ehkä se on vain utopiani.

Hyvistä tarkoitusperistään huolimatta kirja tuntuu kuitenkin tarjoilevan käsitystä, että menestynyt nainen on poikkeustapaus. Jos et usko, mieti tätä: kukaan ei ole tuntenut tarvetta kirjoittaa tällaista kirjaa miesesimerkeistä, koska heitä on historiankirjoituksemme pullollaan. Ja tätä: tämän kirjan ilmestyminen on saanut monet suitsuttamaan, että vihdoinkin kerrotaan tällaisia aiemmin niin marginaalisia kertomuksia naisista menestyjinä, toimijoina ja muutoksen tuojina. Ja kyllä, elämme vuotta 2018. Ja jos ajatusta menestyvistä naisista poikkeustapauksina viedään vielä pidemmälle, rivien välistä välittyy ajatus, että naisen täytyy saavuttaa arvostusta jollakin miesten arvostamalla/dominoimalla alalla ollakseen menestynyt. Tokihan kirjaan on otettu mukaan perinteisesti naisvaltaisiksi aloiksi miellettyjen ammattien menestyjiä, mutta pääpaino on siinä, että sinäkin, tyttö, voit menestyä tässä miehisessä maailmassa/ammatissa. Ja älkää nyt käsittäkö minua väärin, ajatus on toki itsessään tärkeä. Mitä luimme kerran -blogin Laura pohti kuitenkin oivaltavasti, että kun sanotaan tyttökin voi olla, vahvistetaan (ehkä huomaamatta ja tahattomasti) käsitystä, että kyseessä oleva ammatti/saavutus/asia kuuluu lähtökohtaisesti miehille.

Ajatus ”minä voin olla tätä” on hieno ja tärkeä, mutta sen usein implisiittiseksi jäävä jatko ”vaikka se (oli sitten kyseessä ura, luonteenpiirre, elämäntyyli tai ihan mitä tahansa) on miehille/naisille/muille/valkoisille/mustille/jne ominaisempaa/tarkoitettu” luo harmittavasti käsitystä, että näin on ja tulee olemaan. No joo, kyllähän asiat vielä tässä maailmassa ovat niin, että tietyt ammatit ovat korostetun mies- tai naisvaltaisia, ja se on pakko tiedostaa, mikäli asiaa haluaa muuttaa.  Mutta kuten eräs David Hume jo 1700-luvulla totesi: se, miten asiat nyt ovat, ei tarkoita sitä, miten niiden pitäisi olla. Menestyneen naisen kohteleminen poikkeuksena tuntuu ikävästi vahvistavan mantraa poikkeus vahvistaa säännön (tässä tapauksessa sitä että miehet ovat menestyjiä ja toimijoita), mutta tuntuva muutos vaatii poikkeusten käsittämistä normina. Toivottavasti, toivottavasti, tämä kirja pääsee tavoitteeseensa eli rohkaisee lapsia – ja miksei muitakin – olemaan välittämättä ennakkoluuloista ja olemaan ennakkoluulottomia keksiessään ja tavoitellessaan unelmiaan.

Kritiikistä huolimatta sanon silti, että kirjan esimerkkien arvo on huomattava. Vaikka sadut olisivat kaivanneet hieman terävöittämistä, Iltasatuja kapinallisille tytöille toi tietoisuuteeni monta upeaa naista joka puolelta maapalloa. En välttämättä olisi kuullut heidän tarinoitaan ja tiennyt arvostaa heidän tekojaan ilman tätä kirjaa. Ostin tämän kirjan ihanan idean innostamana 11-vuotiaalle pikkusiskolleni joululahjaksi, ja vaikkei hän ole yhtä innokas lukija kuin isosiskonsa, Iltasatuja kapinallisille tytöille näytti uppoavan kiitettävällä innolla. Ja on hän saanut lainaillakin sitä suuntaan jos toiseenkin (myös minulle). Näkisin, että tämä kirja on hedelmällinen keskustelunaloitus niin tasa-arvosta, tyttöjen ja naisten oikeuksista, maailman muuttumisesta kuin vielä tarvittavasta muutoksesta. Nämä yllä olevat varaukset huomioon otettuina voisin suositella kirjaa laajalle lukijakunnalle.

Kirjalle on tulossa myös jatko-osa myöhemmin tänä vuonna. Jään odottamaan mielenkiinnolla, miten se on vastannut kritiikkiin sekä myös sitä, keitä on valikoitu täydentämään merkkinaisten kaanonia.

Jos Tuhkimo olisi mies ja lisää kirjasta täällä.

Kirjasta on kirjoitettu mukavasti, esimerkiksi näissä blogeissa: Bibbidi Bobbidi Book, Lukujonossa, Luetaanko tämä?, Lumiomena, Yöpöydän kirjat, Hannan kirjokansi, Amman kirjablogi, Kirjojen keskellä, Lukuneuvoja, Pieni kirjasto, Oi mutsi mutsi, Mitä luimme kerran

Mitä mieltä sinä olet tästä hittikirjasta?

 

Ystävänpäivän lukumaratonin koonti

YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON

Ystävänpäivästä on jo ehtinyt vierähtää tovi, mutta vielä on mahdollista päästä maratontunnelmiin, sillä tässä tulee maratonin koontipostaus!

Lukumaraton tuntuu sujuneen varsin leppoisissa tunnelmissa, mikä on aivan mahtavaa, sillä sehän on lukumaratonin idea: järjestää aikaa harrastukselle joka on kivaa ja rentouttavaa. Maratonilla luettiin kirjallisuutta laidasta laitaan, kaunokirjallisuutta, tietokirjallisuutta, runoja, novelleja, nuortenkirjallisuutta, lastenkirjallisuutta, sarjakuvia… Sivuja kertyi niin itsekseen kuin ääneen lukemalla sekä äänikirjoja kuuntelemalla, mikä osoittaa hyvin sen, ettei lukeminen ole sidoksissa yhteen muotoon tai lajiin. Maratoonaajien ikähaarukkakin vaihteli melkein vauvasta vaariin. Huippua!

Ja nyt, *rumpujen pärinää* kaiken luetun yhteenlaskettu määrä: 9 298 sivua ja 11 tuntia ja 45 minuuttia äänikirjaa. Näillä lukemilla kelpaa jäädä odottelemaan seuraavaa lukumaratonia! Kiitos kaikille osallistujille ja hengessä mukana olleille, toivottavasti maratoonataan taas pian!

MUKANA OLIVAT (linkit vievät maratonpostaukseen tai maratoonarin sometilille)

Aukeamia / La Plume

Carry On Reading / Henna

Eniten minua kiinnostaa tie / Suketus

Expelliarmus / Niina

Kaikkia värejä / Meri

Kirjastolaisen kirjahyllystä / Emmi Lainio

Kirjavarkaan tunnustuksia / Kirjavaras

Kosminen K / Heidi

Kuutar lukee / Kuutar

@MariaKuutti / Maria Kuutti ja 6v tytär ja 9v poika

Millamr

Mitä luimme kerran / Laura

Narseskan kirjahylly / narseska

Sivujen välissä / Hanna

Suudelmia ja sukkanauhoja / Riikka

Unelmien aika / Katriina

Ystävyyden vuosipäivä

Yöpöydän kirjat / Niina Tolonen

 

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä)

YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON

VALMISTAUTUMINEN LUKUMARATONIIN

Innokkaimmat aloittivat maratoninsa jo eilen, mutta itse vietin eilisen toisen taiteenlajin eli teatterin parissa, joten maratonpäiväkseni valikoitui sunnuntai. Maratonille ehtii muuten vielä ilmoittautua ja osallistua oikein hyvin, sillä se kestää aina keskiviikkoon asti. Minulla tämä osuu aivan loistavaan ajankohtaan, koska olin ehtinyt lukea tällä viikolla vaivaiset viisikymmentä sivua, kunnes eilen junassa lämmittelyn Timo K. Mukan Maa on syntinen laulun (jonka piti olla maratonini avauskirja) melkein kannesta kanteen. Tällä maratonilla on tarkoitus kiriä kurssilukemisia kiinni ja lukea todella pitkästä aikaa juuri sitä, mitä itse haluan.

Maratonpinostani löytyy vähän kaikenlaista vaihtoehtoa. Sattumalta värikoodattu näihin tartun ensin -osio pinostani sisältää Pirkko Saision Elämänmenon, joka on ainut opiskelun motivoima kirja, R. J. Palacion Ihme-teoksen sisarkirjan Auggie ja minä: kolme Ihme-tarinaa, Liv Strömqvistin Prinssi Charlesin tunne -sarjakuva-albumin, joka on lähdössä jo uudelleenlukuun sekä pikkusiskoltani lainaamani Iltasatuja kapinallisille tytöille -hittikirjan. Niiden lisäksi pinooni ovat ängenneet Gaël Fayen Pienen pieni maailma, joka on yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista, Han Kangin Ihmisen teot täydentääkseen uutuuskirjavalikoimaa sekä Irene Némirovskyn Ranskalainen sarja, jonka lukemista olen odottanut malttamattomasti syksystä asti (joten tietenkään en ole avannutkaan sitä). Voi kunpa vuorokaudessa olisi niin paljon tunteja, että ehtisin lukea nämä kaikki!

Ystävänpäivän lukumaraton

Nyt pitää hoitaa vielä muutama asia ennen kuin pääsen lukemisen kimppuun, mutta pian, pian! Lukumaratonini edistymistä voi seurata tietysti täällä blogissa mutta myös Twitterissä @kirjavarkaan. Instagramiinkin saattaa joku kuva ilmestyä, mutta siitä en uskalla luvata mitään. 😀

LUKUMARATON

12.04

Nyt on aika aloittaa maraton! Jee! Kurssilukemiston velvoittamana aloitan Pirkko Saision Elämänmenolla.

13.39

Aloitin Elämänmenon hieman vastahakoisesti, ajatellen lukevani velvollisuudentunnosta itseni ensin takaisin aikatauluun kirjallisuushistorian kurssilla ja miettien kaihoisasti vapaavalintaisten kirjojen pinoa, jonka kokosin maratonia varten, mutta olenkin tykästynyt paljon Saision tapaan kirjoittaa. Lukumaratonini on alkanut verkkaisesti hyviä muistiinpanoja kirjoittaen, mutta olen päässyt hyvään vauhtiin ensimmäisen kirjan kanssa.

Sivuja luettu 55

14.53

Pyykinpesu, somen seuraaminen ja muistiinpanojen kirjoittaminen ovat hillinneet lukutahtiani, mutta ensimmäinen sata sivua on tullut luettua nyt, kun maratonia on takana kolme tuntia. Seuraavaksi aion pitää muutaman tunnin tauon somesta ja jatkaa lukemista pienen naposteltavan kanssa.

Sivuja luettu 100

16.55

Ensimmäinen kirja luettu! Ja jee, olen kirinyt itseni ajan tasalle kirjallisuushistorian kurssin kanssa! Seuraavaksi tekee mieli jotain hyvin helppolukuista, joten taudan napata pinosta luettavakseni Iltasatuja kapinallisille tytöille.

Sivuja luettu 229

18.27

Iltasatuja kapinallisille tytöille oli juuri sitä, mitä tarvitsin tähän väliin: jotain nopealukuista joka herättää kuitenkin ajatuksia ja innostaa lukemaan. Nyt on korkea aika pitää nopea ruokatauko! Yleensä satsaan maratonpäivien syömiseen kunnolla, teen ruokaa ja ostan herkkuja, mutta tämä maraton on kyllä mennyt todella kevyillä eväillä. No, joskus näinkin.

Sivuja luettu 430

20.58

Kolmanneksi maratonkirjakseni valikoitui suunnitelmien mukaan Liv Strömqvistin sarjakuva Prinssi Charlesin tunne, jonka luin pari kuukautta sitten, mutta josta en harmikseni tehnyt minkäänlaisia muistiinpanoja. Nyt se virhe on korjattu! Prinssi Charlesin tunnetta lukiessani en vilkuillut kelloa enkä laskenut sivumääriä tai miettinyt muistiinpanojen kirjoittamisen nielaisemaa aikaa vaan luin ja pohdin sydämeni kyllyydestä. Saavutin siis loistavan lukuflow’n antaessani reilusti aikaa tälle loistavalle sarjakuvalle. Toivottavasti ehdin blogata siitä pian!

Sivuja luettu 562

23.18

Olen seurannut lukusuunnitelmiani varsin mallikkaasti, sillä neljänneksi aloitin R. J. Palacion Auggien & minän ja se on edennyt mukavasti melkein puoliväliin. Mukavaa lukemista, johon on mukava päättää tämä päivä. Tosin saatan vielä nipistää aikaa yhdelle Black Mirror -jaksolle kämppisteni seurassa… Huomenna aamulla jatkan vielä maratoonaamista ennen luentoa!

Sivuja luettu 691

8.07

Taas mennään! Mietin muutaman hetken herättyäni, että pitäisikö jäädä sittenkin vielä nukkumaan, mutta houkutus lukea voitti. Yritän jatkaan Auggieta & minua vielä mahdollisimman pitkälle.

Sivuja luettu 760

9.32

Neljäs maratonkirja luettu ja vielä on kaksi ja puoli tuntia maratonia jäljellä! Vaikka pitkä lista muita tehtäviä asioita odottaa, en millään malttaisi lopettaa lukemista vielä. Ehkä voin tämän aamupäivän pyhittää vielä lukemiselle ja paiskia muita töitä sitten sen jälkeen.

Sivuja luettu 896

12.00

Lukumaratonin viimeiset minuutit kuluvat ja luento kutsuu. Luin viimeiset sivuni metrossa, enkä malttaisi jättää Pienen pientä maailmaa kesken, mutta nyt on pakko keskittyä välillä muihin asioihin. Palaan maratoniin vielä tänään (toivottavasti) koontipostauksessa.

Sivuja luettu 1 000

LUKUMARATONIN KOONTI

Lukumaratonin koonti

Eilinen oli aikas tuloksekas lukupäivä, mitä nyt minun olisi pitänyt myös ehtiä väsätä hakemusta vaihtoon, kirjoittaa luentopäiväkirjaa ja tehdä ruotsin läksyjä. Mutta kerrankos sitä pitää päivän jolloin ei tee muuta kuin lue! Sainpahan sentään luettua itseni ajan tasalle kirjallisuushistorian kurssilla ja muutaman muun lukuvuoroaan odottaneen kirjan pois päiväjärjestyksestä.

Tulin lukeneeksi monipuolisesti romaaneja, sarjakuvaa ja lastenkirjan, ja erityisesti tällä maratonilla nautin muistiinpanojen tekemisestä lukemisen lomassa. Kuten yleensä maratoneilla, onnistuin myös lukuvalinnoissani, sillä mitään lukemastani en olisi malttanut jättää kesken, kun olin sen aloittanut. Laadullisesti huippuhyvä maratoni osoittautui myös määrällisesti varsin tehokkaaksi, sillä aivan huomaamattani luin itselleni uuden ennätyksen, tasan tuhat sivua! Maratonille lähdettäessä en edes tullut ajatelleeksi sivumäärätavoitteita, joten uusi ennätys tuli iloisena yllätyksenä. Parasta tässä maratonissa oli kuitenkin hyvä lukuflow, jonka valtaan pääsin viimeistään Prinssi Charlesin tunteen kohdalla.

Onnea kaikille maratoninsa jo suorittaneille ja tsemppiä vielä maratoonaaville! Koko maratonin koontia on luvassa torstaina, joten pysykää kuulolla siihen asti.

Tykkäätkö sinä lukumaratoonata?

Tammikuun tunnustukset

tammikuun luetut

Vuoteni vaihtui kaukana arjesta ja kylmästä ikuisuudelta tuntuva aika sitten. Tammikuu on ollut arkeen palaamisen ja uusiin haasteisiin tarttumisen aikaa. Hyvään vauhtiin ehtineillä kursseilla (joita ei kuitenkaan, luojan kiitos, ollut kuin viisi vaikka jo kuutta kirosin) olen muun muassa pohtinut realismin ja realistisen kirjallisuuden käsitteitä, puntaroinut kielen ja ulkomaailman suhdetta ja yrittänyt saada virkamiesruotsiani järjestykseen. Koulutöiden kylkiäisiksi otin vastaan ainejärjestöni puheenjohtajan tehtävät, koska liian helpollahan itseään ei saa päästää. Uuden bullet journalin piirustelu, kavereiden näkeminen ja Black Mirrorin maratoonaaminen pitivät hyvin huolta vapaa-aikani käyttämisestä, joten sivujen kertyminen jäi opiskelua varten luettujen ulkopuolella varsin vaatimattomaksi – sen sijaan olen yllättänyt itsenikin bloggaamalla ahkerasti.

Tammikuu oli pitkästä aikaa hyvä bloggauskuukausi. Aika nihkeän syksyn ja vielä nihkeämmän sitä edeltäneen kesän jälkeen olen saanut runoiltua kymmenen postausta, mihin en voisi olla tyytyväisempi. Olen kirjoittanut siitä, mitä lukeminen minulle merkitsee, muistellut ja vetänyt yhteen viime vuotta, suunnitellut tämän vuoden lukemisia ja koonnut hyllynlämmittäjäpinoani sekä tehnyt katsauksen kevään kiinnostavimpiin uutuuskirjoihin. Vanhoja kunnon kirjavarkauksiakin olen tunnustanut neljä kappaletta, ja kaikki niistä edustavat sattumalta vanhempaa tai vielä vanhempaa kirjallisuutta: bloggausvuorossa ovat olleet suomalaisista klassikoista Aino Kallaksen lumoava, balladinomainen Sudenmorsian, Maria Jotunin novellikokoelma Kun on tunteet ja Väinö Linnan klassikkohaasteeseen kiskaistu Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Suomalaisia klassikoita täydensi yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksista, dystopiakirjallisuuden moderni klassikko (jep, tämäkään ei sitä määritelmää väistä) Margaret Atwoodin Orjattaresi. Rästibloggausten pino on vieläkin laittoman pitkä, ja alan menettää uskoni siihen, että olisin enää ikinä ajan tasalla tunnustusten suhteen, mutta intoa riittää nyt kaivella vähän vanhempiakin rikoksia.

vierge moderne

Edith Södergran ❤

Klassikkopainotteisuus ei häviä mihinkään, kun tarkastelen tammikuun luettujen listaa. Luin tammikuussa seitsemän kirjaa, joista vain yksi ei ollut suomalainen tai klassikko, ja senkin aivan vuoden ensimmäisinä päivinä reissukirjana lentokentillä. Olin lukevinani jotain muutakin, mutta nähtävästi olen ollut jumissa 50-60-lukujen Suomessa. Erityisesti Linnan tuotannon kulutus on ollut aika ansiokasta, halusin nimittäin lukea TPA:n pois alta ennen kuin Tuntematon sotilas tuli vastaan kotimaisen kirjallisuuden kurssilla. Erityismaininnan tämän kuukauden luetuista ansaitsee vahvasti alkanut runovuosi, sillä kaksi lukemistani teoksista olivat runokokoelmia ja kumpikin nousee kuukauden parhaimmistoon.

S. K. Tremayne – Jääkaksoset

Paavo Haavikko – Talvipalatsi

Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 2 (tunnustus)

Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 3 (tunnustus)

Väinö Linna – Tuntematon sotilas (tunnustus vuodelta 2016)

Marja-Liisa Vartio – Hänen olivat linnut

Pentti Saarikoski – Mitä tapahtuu todella?

Helmikuun lukemistossa on luvassa aimo annos suomalaista uudempaa klassikkokirjallisuutta ja niiden lisäksi monen monta kiinnostavaa uutuuskirjaa polttelee jo kirjahyllyssä. Kirjastolainojeni määrät ovat räjähtäneet käsiin aivan täysin muutaman viime viikon aikana… Helmikuussa koittaa myös emännöimäni Ystävänpäivän lukumaraton, johon ehtii vielä mainiosti ilmoittautua. Tässä on vielä loistavasti aikaa hioa maratonpinoa, joskin pelkään sen kallistuvan 1900-luvun loppupuolen kirjallisuuden kurssin lukupinon taklaamiseen.

Miten sinun vuotesi on alkanut?

Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 1-3 (Klassikkohaaste osa 6)

”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.”

väinö linna täällä pohjantähden alla kirja blogi arvostelu

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia on sekä yhden perheen sukukronikka että läpileikkaus Suomen historiasta 70 vuoden ajalta. Se kertoo Pentinkulman hämäläiskylän asukkaiden vaiheista ja erityisesti Koskelan perheen elosta 1880-luvulta 1950-luvulle läpi sortokausien, itsenäistymisen, sisällissodan, äärioikeiston nousun ja toisen maailmansodan.

Trilogia lähtee liikkeelle vuodesta 1884 – ja kuten moni sellainen, joka ei ikinä ole Linnaan koskenutkaan, tietää – suosta, kuokasta ja Jussista. Silloin Jussista, pappilan vuosimiehestä tulee torppari, kun hän saa rovastilta luvan pystyttää torpan ja ottaa suon ylös viljelysmaaksi. Trilogian ensimmäinen osa seuraa lähinnä Jussin taivalta torpparina. Se kertoo hänen suunnitelmistaan raivata torppa ja laajentaa sitä, raskaasta työnteosta ja raatamisesta, joka rikkoo selän muttei lannista hänen sitkeyttään tai ahkeruuttaan, sekä torpparin ainaisesta nöyryydestä herroja kohtaan. Jussi on malliesimerkki viimeiseksi mainitusta: hän ei sano vastaan, vaikka pappila ottaa omistusoikeutensa valtuuttama takaisin haltuunsa maan, jonka torppari on muokannut tuotteliaaksi ja turvaksi itselleen.

Toista maata on Jussin poika Akseli Koskela, jossa rehottaa torppareiden ja tilallisten välille kasvatetusta juovasta itänyt epäoikeudenmukaisuuden tunne. Ensimmäisen kirjan puolella viritelty rakkaustarina Akselin ja Elinan välillä sekä torpan sukupolvenvaihdos nostavat Akselin trilogian toisen osan päähenkilöksi, jonka kautta kuvataan kahtiajakautuneen kansan tulenaran tilanteen leimahtamista sisällissodaksi ja sisällissodan jälkeen kytemään jääneen vihan purkautumista vankileireinä ja jatkuvana epäluulona toisella tapaa ajattelevia kohtaan. Kolmannessa osassa Akselin pojat aikuistuvat ja näkökulma siirtyy erityisesti Vilhoon, Tuntemattomassa sotilaassakin vänrikki Koskelana tunnettuun Koskelan poikaan, jonka vuoro on kokea Lapuan liikkeen nousu sekä toisen maailmansodan sivussa käydyt talvisota sekä jatkosota.

Kuvaan tässä trilogian pääpiirteisiä tapahtumia helposti lähestyttävällä tavalla, jota moni muukin on hyödyntänyt ennen minua: kuvaamalla Koskelan suvun vaiheita ja sen kietoutumista Suomen historiaan. Täällä Pohjantähden alla ei kuitenkaan rajoitu kuvaamaan vain yhtä perhettä vaan muodostaa miljöönään toimivasta Pentinkulmasta ikään kuin pienoismaailman, jossa tavataan jos jonkinlaista ihmistä: on kieliriidasta ja suojeluskunta-aatteesta kiinnostuneet pappilan ja kartanon väki, työläisten oikeuksien puolesta jatkuvasti ääntä pitävä räätäli Halme, Koskelat hyvin tunteva Kivivuoren perhe, Leppäsen niin ja näin elämässä roikkuvat tapaukset, yksinäisyyteen pakeneva ja kylähullun mainetta osakseen saava Susi-Kustaa sekä Suur-Suomesta haaveileva kansakoulun opettaja Rautajärvi – esimerkiksi. Henkilöhahmojen kirjo onkin yksi trilogian parhaita puolia. Linnan tarkka ihmiskuvaus ja vuosikymmenet läpäisevä kertomus, joka mahdollistaa hahmojen seuraamisen lähes heidän koko elämänkaarensa ajan, saa kiintymään henkilöihin syvästi.

Vaikka trilogiassa on paljon myös naishahmoja, ja osa heistä ovat hyvin tunnettuja ja hyvinkin tärkeässä roolissa, minulle jäi tunne, että he jäivät loppujen lopuksi mieshahmojen jalkoihin ja yksiulotteisemmin kuvatuiksi. Tämä on varsin intuitiivinen päätelmä, joka ei perustu sen tarkempaan analyysiin, mutta seuraavalla lukukerralla (jos/kun sellainen tulee) olisi mielenkiintoista tarkastella naishahmojen kuvausta lähemmin ja esimerkiksi sitä, ottaako kertoja tai joku henkilöhahmoista jonkinlaista moralisoivaa roolia kuvatessaan Aunen varsin silmiinpistävää seksuaalista aktiivisuutta. Päällimmäisenä ajatuksena Linna tuntuu kovin perinteiseltä sukupuoliroolien kuvaajalta, joka vahvistaa lähes myyttistä käsitystä suomalaisesta miehestä, joka ei puhu eikä pussaa, mutta hyvin koskettava on esimerkiksi Akselin vankileiriltä hyvästiksi lähettämä kirje, jossa näkyy herkkyyttä, jota hän ei aivan kehtaa pukea sanoiksi:

”Sinulle minun ei tarvitte sanoo mitään, kun me tiemme toisemme. On turha puhua semmosesta mikä ei sanomisesta muutu. Kyllä kai niissä kymmenessä vuodessa minun puoleltani oli paljon pahaakin, mutta minä uskon sinun tietävän minun oikeen luontoni.”

Kuten Linnan toisessa kuuluisassa romaanissa Tuntemattomassa sotilaassa, Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa yhdistyy yleinen ja yksityinen näkökulma: toisaalla jylläävät Eurooppaa ja Suomea muuttaneet aatteet ja tapahtumaketjut, toisaalla torppari kuokkii maata ja haaveilee suopalstan muokkaamisesta viljelymaaksi. Täällä Pohjantähden alla on oiva esimerkki historiankirjoituksesta kaunokirjallisessa muodossa: siitä kuinka historia saa kasvot ja tunteet ja elämän asettuessaan romaanihenkilöiden maailmaan. Lukuhetkeni kuluivatkin varsin sopivalla ajoituksella joulukuussa 2017 ja tammikuussa 2018, kun itsenäisyyden juhlinta kääntyi sisällissodan satavuotismuisteluksi.

Täällä Pohjantähden alla on laaja niin sivumääränsä, henkilöhahmojensa, kattamansa aikavälin kuin tapahtumien määränsä puolesta ja se hakee vertaistaan niin suomalaisten historiallisten romaanien kuin klassikkoteosten joukossa. Trilogia on kerronnaltaan hyvin perinteinen ja konstailematon, mutta koskettaa lukijasukupolvea toisensa jälkeen kirjoittamalla auki Suomen historiaa hävinneiden näkökulmasta ja luomalla monia unohtumattomia henkilöhahmoja.

Vaikka pääsin jo sanomaan, että valitsin lukuhetkeni varsin sopivasti, otan sanojani sen verran takaisin, että lukemisen aikatauluttaminen ei onnistunut ollenkaan yhtä hyvin. Ensimmäisen osan luin Thaimaan auringon alla vailla huolta lukutahdistani ja nautin lukemisesta eniten, mutta toisen osan jälkimmäisen puoliskon ja viimeisen osan lukemisen jätin niin viime tinkaan, että lopulta hurjastelin niiden läpi harmittavan nopeaan tahtiin. Täällä Pohjantähden alla on massiivisuudessan kirja, joka olisi ansainnut ja tarvinnut hieman inhimillisemmän aikataulun: enemmän uppoutumista ja vähemmän jäljelläolevan sivumäärän laskemista. Ehkä siksi lukukokemukseni lopahti vaatimattomamman arvion puolelle huolimatta kaikista niistä kehuista, jotka innostivat minua lukemaan kirjan. Luin myös viime vuonna muutaman muun kuvauksen samoista ajoista kirjallisuushistorian kurssilla, joten olisin ehkä tehnyt viisaammin, jos olisin antanut torppari- ja sisällissotakertomuksille pienen hengähdystaon ennen seuraavaan tarttumista. Trilogian ansioita en silti kiistä: kirjana Täällä Pohjantähden alla on varmaan vähintään neljän tähden kirja, mutta koska arvostelulinjani on tähänkin asti ollut hyvin subjektiivinen ja lukukokemukseen pohjaava tunnearvio, tiputan tämänkertaista arviotani hieman.

Osallistuin Täällä Pohjantähden alla -trilogialla Klassikkohaasteen kuudenteen kierrokseen, josta voit lukea lisää täällä. Edellisellä kierroksella luin Victor Hugon Kurjat, joka oli lumoava lukukokemus.

Kirjasta on kirjoitettu myös ainakin näissä blogeissa: Kirsin Book Club, Sallan lukupäiväkirja, Kirjahamsterin lukuvinkit, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjaneidon tornihuone, Kirjakaapin kummitus, Jokken kirjanurkka

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Oletko lukenut Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa tai nähnyt siitä tehtyjä muita sovituksia? Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, mitä ajattelet Linnan naiskuvauksesta.

Miksi luen

miksi luen miksi lukeminen on tärkeää

Luen koko ajan valtavia määriä kirjallisuutta. Se ei tule yllätyksenä kenellekään, joka on seurannut blogiani tai tuntee minut kirjavarkaan identiteetin ulkopuolella. Kirjojen ahmiminen käy niin luonnostaan ja ajattelematta, että jään harvoin miettimään, miksi oikeastaan luen. Miksi lukeminen on niin tärkeää minulle? Vuodenvaihteessa mietin, että kirjabloggausten lisäksi olisi mukavaa pohtia lukemista ja siihen liittyviä asioita täällä blogissa myös yleisemmällä tasolla, ja sillä kimmokkeella päädyin pohtimaan suhdettani lukemiseen.

Olen toki tietoinen lukemisen hyvistä vaikutuksista ja siitä, miksi sitä pidetään niin tärkeänä (ja sitähän se on). En kuitenkaan ikinä tartu kirjaan sillä ajatuksella, että laajennetaanpas nyt vähän sanavarastoa tai huolehditaanpas siitä, että kielelliset taitoni ovat sillä tasolla, että pystyn kirjoittamaan työhakemuksen. Nämä ovat tärkeitä syitä lukea, mutta ne eivät saa minua suhtautumaan innolla huoneeni nurkassa pölyttyviin kirjapinoihin. Minulle lukemisen hyödyt ovat ekstraa, pikemminkin tuloksen sivutuote kuin tekemisen liikkeellepaneva voima.

Voisin kuitata koko kysymyksen sanomalla, että lukemisesta on tullut elämäntapa. Satun vain tekemään sitä aamupalapöydässä, metrossa, odottaessani jotain, ennen nukkumaanmenoa. Se on tapa viettää aikaa ja harrastus, joka lipsahti identiteetin rakennuksen raaka-aineiksi ja tässä sitä nyt ollaan, lukijana, kroonisena kirjallisuuden kuluttajana. Kun en lue, tunnen oloni vähemmän itsekseni: identifioidun lukijaksi niin vahvasti, että pidemmän lukutauon iskiessä tuntuu, että osa minusta on kateissa. Jäljellä oleva osa osaa kyllä ottaa siitä kaiken ilon irti ja järjestää muuta tekemistä ja menemistä ja ajateltavaa, mutta aina kirjojen pariin palatessani tunnen astuvani takaisin johonkin lämpimään, rauhaisaan ja kotoisaan paikkaan.

Lukeminen on rauhoittumista ja rentoutumista. Silloin kun elämää vaivaavat epävarmuus ja stressi, kirjoihin uppoutuminen on eskapistisempaa. Ei se silti mitään jatkuvaa todellisuuden välttelyä ole vaan pikemminkin hengähdystaukojen ottamista ja ehkä myös asioiden laittamista oikeisiin mittasuhteisiin. Fiktionaalisten henkilöiden ongelmiin pystyy hukuttamaan omat murheensa, mutta kirjat eivät osaa ratkaista ongelmia tai tehdä päätöksiä. Neuvoja ja lohdutusta ne toki tarjoavat.

Toisinaan lukeminen on myös palautuspäivien ja kurssien lukulistojen kanssa kamppailua. Kirjallisuuden opiskelijana osa lukemisistani määräytyy opintosuunnitelman mukaan ja silloin lukemistani kannustavat myös kurssiaikataulut. Opiskellessani luen analyyttisemmin ja huolellisemmin, oppiakseni käsittelemään lukemaani kirjallisuustieteen keinoin. Pyörittelen eri tulkintamahdollisuuksia mielessäni, sovellan luentojen aiheita, elän ahaa-elämyksistä ja siitä tunteesta, kun vaikealta tai hämmentävältä tuntunut kertomus keriytyykin auki. Kirjallisuuden opiskelu on ihanaa.

miksi luen miksi lukeminen on tärkeää

Luen saadakseni tietoa minua kiinnostavista asioista, ymmärtääkseni ilmiöitä, jotka mahtuvat käsitteen ’maailma’ alle ja katsoakseni omaa napaani pidemmälle. En usko, että on parempaa tapaa päästä toisen pään sisään kuin lukeminen. Lukiessa seuraa väistämättä jonkun toisen ajatuksenkulkua, jolloin on pakko katsoa maailmaa muistakin kuin omasta näkökulmasta – ja se jos mikä on yllättävän terveellistä.

Vielä viisi vuotta sitten en olisi osannut ajatella, että lukeminen ja lukijayhteisöön kuuluminen tuo elämääni näin paljon ihmisiä. Ensimmäiset kaverit lukemisen kautta sain Nuori Aleksis -loppuraadista, jossa minä ja neljä muuta silloista lukiolaista perkasimme vuoden 2014 kirjasatoa. Varsinkin blogimaailma on tuonut kirjojen ja lukuharrastuksen yhdistämät ihmiset osaksi elämääni. Kirjabloggaaminen ja bloggaajayhteisöön kuuluminen edellyttävät tietenkin lukemista ja vaikka blogiharrastus on puhtaasti lukemisen mukanaan tuoma ja innoittama asia, nyt bloggaaminen motivoi lukemista ja on muuttanutkin lukutottumuksiani. Blogien kautta olen osallistunut lukuhaasteisiin ja -maratoneille, ja kiitos bloggaajien kirjasuositusten ja -keskustelujen, suorastaan hukun mielenkiintoisiin kirjoihin.

Harva asia saa minut yhtä innostuneeksi kuin se, että saan puhua kirjasta, josta pidän todella paljon, eivätkä läheiseni säästy hehkutukselta, jos käsiini on sattunut jokin poikkeuksellinen kirjatapaus. Kirjakeskustelujen huippuhetkiä ovat ne, kun onnistuu suosittelemaan kaverille kirjaa, johon hänkin tykästyy. Haluan jakaa intohimoani lukemiseen ja hyviin kirjoihin ja paljolti siitä syystä tämä blogikin on olemassa.

Maailmasta ei luettava lukemalla lopu. Sillä aikaa, kun lukee yhden kirjan, kuulee viidestä muusta kiinnostavasta kirjasta, jotka haluaa heti lisätä lukulistalle. Maailmassa on vaan niin paljon hyviä kirjoja! Sen takia en ole lopettamassa lukemista niin pitkään kuin kirja pysyy kädessäni.

Rakastan tarinoita, rakastan sitä, kuinka lukemalla löytää erilaisia ja yllättäviäkin tapoja katsoa ja jäsentää maailmaa. Rakastan lukuflowta, joka kuljettaa täysin eri maailmoihin ja eri ihmisten pään sisään. Luen haastaakseni omaa ajattelutapaani ja ymmärtääkseni kirjallisuutta syvällisemmin. Luen, koska en parempaa tiedä.

EDIT: Tästä postauksesta tulikin varsin sopiva merkkipaalu, sillä se on blogihistoriani 200. postaus

Miksi sinä luet?

Ystävänpäivän lukumaraton: ilmoittaudu mukaan!

YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON

On taas aika raivata kalenterista kahdenkymmenenneljän tunnin aukko, pinota kunnianhimoinen maratonkirjapino ja asettautua lähtövalmiiksi lukunurkkaukseen – on nimittäin aika ilmoittautua alkuvuoden odotetuimpaan lukutapahtumaan! Kirjabloggaajien perinteinen Ystävänpäivän lukumaraton koittaa 10.-14.2.2018. Maratonin edellisiä kierroksia ovat vetäneet Emmi Villasukkamurmelin kirjablogista, Niina T. Yöpyödän kirjoista ja Tuntemattoman lukijan Hande, minä olen nyt ensimmäistä kertaa lukumaratonin puikoissa.

Lukumaratoneista on tullut kirjablogimaailmassa varsin yleinen tapa, mutta tässä vielä kertauksen vuoksi: lukumaraton on 24 tunnin mittainen ponnistus, jonka aikana on tarkoitus lukea niin paljon kuin vain pystyy ja muulta elämältä ehtii. Tänä vuonna ystävänpäivä ajoittuu keskiviikoksi, mutta koska arkipäivän viettäminen lukien saattaa tuottaa hankaluuksia, maratonin voi halutessaan viettää jo vaikka edeltävänä viikonloppuna. Tänä vuonna on siis valittavissa ruhtinaalliset viisi mahdollista maratonpäivää, joista toivottavasti löytyy sopiva päivä mahdollisimman monelle. Maratonpäivissä on aina ihan omanlaisensa tunnelma, kun lukuhirmut kautta maan ottavat osaa koitokseen, minkä takia ne innostavat mukaan kerta toisensa jälkeen.

Tässä vielä tarkemmat säännöt ja ohjeet:

  • Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään. Laita kommenttiin mukaan blogisi osoite tai Twitter/Instagram-käyttäjäsi, mikäli haluat, että myös muut voivat seurata maratonisi edistymistä.
  • Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan tahansa, myös ensimmäistä päivää edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu jollekin varsinaisista maratonpäivistä. Voit esimerkiksi aloittaa jo 9.2.2018 klo 12:00, jolloin maraton loppuu osaltasi 10.2.2017 klo 12:00. HUOMIO: maraton ei kestä yhden henkilön osalta viittä päivää, vaan saat valita parhaiten itsellesi sopivan 24 tunnin jakson maratonin ajankohdalta
  • Ruoka-, lepo- ja muita taukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
  • Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koontipostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Maratonpostauksissa saa käyttää tämän postauksen kuvaa! Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä.
  • Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteella tai tiiliskiven kokoista klassikkoa kotisohvalla, kaikki lasketaan mukaan.
  • Lukumaratonin edistymistä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton

Tervetuloa mukaan olitpa sitten ensikertalainen tai konkari!

MUKANA MARATONILLA OVAT

La plume / Aukeamia

Henna / Carry On Reading

Suketus / Eniten minua kiinnostaa tie

Niina / Expelliarmus

Meri / Kaikkia värejä

Veera / IG @kirjahullu

Heli / IG @kirjakolo

Emmi Lainio / Kirjastolaisen kirjahyllystä

Kirjavaras / Kirjavarkaan tunnustuksia

Heidi / Kosminen K

Kuutar / Kuutar lukee

Narseska / Narseskan kirjanurkkaus

Maria Kuutti / Twitter

Aleksandra / IG @morethanjustbook

Voikku / Rapatessa roiskuu / IG

Hanna / Sivujen välissä

Riikka / Suudelmia ja sukkanauhoja

Hande / Tuntematon lukija

Unelmani / Unelmaani

Katriina / Unelmien aika

Ystavyydenvuosipaiva / Ystävyyden vuosipäivä / IG

Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat