Laurent Binet – Kuka murhasi Roland Barthesin?

”Kuvitellaanpa sellainen kielen funktio, jonka avulla voitaisiin paljon laajemmin taivuttaa kuka tahansa tekemään mitä tahansa missä tilanteessa tahansa. – – Se joka sellaisen funktion keksisi ja osaisi käyttää, olisi käytännössä maailman valtias. Hänen valtansa olisi rajaton. Hän voisi valituttaa itsensä kaikissa vaaleissa, nostattaa väkijoukot kapinaan, käynnistää vallankumouksia, hurmata kaikki naiset, myydä kaikki mahdolliset tuotteet, rakentaa valtakuntia, huijata koko maapalloa ja saada kaiken haluamansa missä tilanteessa tahansa.”

laurent binet kuka murhasi roland barthesin blogi arvostelu

Laurent Binet’n toinen romaani Kuka murhasi Roland Barthesin? on hulvaton rikosromaaniparodia, joka pilailee ranskalaisintelligentsian kustannuksella. Umberto Econ Ruusun nimeen ja Dan Brownin Da Vinci -koodiin verrattu romaani sisältää aimo annoksen vähän kaikkea: vähintään joka ikisen salapoliisitarinakliseen, kertauskurssin kielitieteen historiasta, ranskalaisesta älymystöstä lainattuja henkilöhahmoja Foucaltista Derridaan, koomisen etsiväkaksikon ja metatason viittauksia romaanin luonteeseen ja konventioihin. Vähemmästäkin menisi jo pää pyörälle, mutta yhtään vähempää en Binet’ltä odottanutkaan.

Luin vähän aikaa sitten Binet’n esikoisteoksen HHhH:n, joka kyseenalaisti historiallisen romaanin lajipiirteitä ja ylipäätään historiasta kirjoittamisen tapoja. Innostuin kirjasta kovasti, ja odotin malttamattomasti pääsyä Kuka murhasi Roland Barthesin? pariin, koska sen lähtöasetelma kuulosti vielä paremmalta kuin HHhH:n.

Kielitieteilijä Roland Barthes jää pakettiauton alle tullessaan liikelounaalta presidentiksi pyrkivän François Miterrandin luota. Barthesilla on onnettomuuden tapahtuessa mukanaan vielä julkaisematon käsikirjoitus kielen seitsemännestä funktiosta, joka on niin mahtava, että sen hallitsija saa kenet tahansa tekemään mitä tahansa. Tapaus jättää suomennoksen nimen ilmaiseman kysymyksen ilmaan: kuka murhasi Roland Barthesin? Ja kuka vei äärimmäisen paljon valtaa kantajalleen suovan käsikirjoituksen?

Murhaa ryhtyy selvittelemään ”abstrahointikyvyltään selvästi rajalliseksi” luonnehdittu ja älykköjä sekä vasemmistolaisia syvästi halveksiva komisario Bayard, joka tarvitsee oppaakseen kielitieteen kiemuroihin jonkun alaa tuntevan. Homman ottaa vastentahtoisesti vastaan yliopistossa semiotiikkaa opettava Simon Herzog, ja siitä lähtien kaksikko saa metsästää johtolankoja, väistellä luoteja, törmätä salaisiin agentteihin ja jahdata epäiltyjä ympäri maailmaa. Meno käy sen verran railakkaaksi, että jopa Simon itse alkaa epäillä olevansa romaanihenkilö. Oivalluksesta alkaa taistelu romaanihenkilön ja kirjailijan välillä, mikä iskee kutkuttavasti silmää Barthesin tunnetulle esseelle Tekijän kuolema.

”Perääntyessään Simon miettii: jos oletetaan, että hän todella on romaanihenkilö (oletusta tukevat tilanne, naamiot, hyökkääjien vahvasti pittoreskit aseet: sellainen romaani ei arkailisi käyttää kliseitä, hän ajattelee), millaisessa vaarassa hän oikeasti on? Romaani ei ole unta: romaanissa voi kuolla. Tosin yleensä päähenkilöä ei tapeta paitsi ehkä tarinan lopussa.”

Murhaajan ja kielen seitsemännen funktion selvittämiseksi Binet marssittaa Bayardin ja Herzogin luokse lukuisia kuuluisia tieteilijöitä Kristevasta Jakobsoniin ja Ecoon. En  ikinä naura lukiessani, mutta Binet’n namedroppailulle hymähtelin vähän väliä. Kuka murhasi Roland Barthesin? on ehdottomasti kirja, joka avautuu sitä paremmin, mitä enemmän on perehtynyt Barthesin aikalaisiin ja heidän teorioihinsa. Siinä mielessä luin romaanin loistavaan aikaan: vielä vuosi sitten en olisi ymmärtänyt viittauksista montaakaan, mutta ensimmäisenä vuotenani yliopistolla kävin aika tehokkaasti läpi monet kirjassa esiintyvät teoreetikot. Jollain kieroutuneella tavalla oli vapauttavaa pystyä juuri ennen yliopistolle palaamista piruilemaan Binet’n kanssa henkilöille, joiden ajatuksia pänttäsin viime vuoden kursseilla.

Kuka murhasi Roland Barthesin? kurottelee niin moneen suuntaan, että se on kokonaisuutena lähes hengästyttävä. Yliampuva ja räävitön, moniaineksinen lähes sekavuuteen asti – niitäkin varmasti, mutta minulle lukuhetkellä kiehtova, hauska ja oivaltava teos, joka pisti pääni pyörälle. Nautin.

laurent binet kuka murhasi roland barthesin

Helmet-lukuhaaste: 24. Kirjassa selvitetään rikos

Varastaisinko?

×××× = vaatii ryöstöä

Mitä on lukulistallasi juuri nyt?

Elokuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Elokuu oli kesäkuukausista ehdottomasti lempparini. Se tuntui sujahtavan ohi vielä nopeammin kuin menneen vuoden muut kuukaudet, mutta samalla elokuun alusta tuntuu olevan ikuisuus. Silloin olin vielä täyspäiväisesti töissä ja yliopistoarki tuntui kaukaiselta ajatukselta; nyt on tulevan syksyn opinnot suunniteltu, kurssit valittu ja orientaatioviikko vietetty, tosin tuutorina tällä kertaa. Ja mahtuihan näiden ääripäiden väliin vielä parin viikon kaivattu loma, jonka aikana ehdin käymään teatterissa peräti kolmesti, matkaamaan päiväreissulle Porvooseen ihastelemaan vanhaa kaupunkia ja uaseasti Suomenlinnaan katselemaan merta, tapaamaan kavereita, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, kokemaan Helsingin Taiteiden yön ensimmäistä kertaa ja lukumaratoonaamaan miltei tuhat sivua. Muun muassa.

elokuun tunnustukset2

Parhaan kesäpäivän yhtälö: Suomenlinna, kaveri ja lukeminen

Kuten viime vuonna, blogini täytti vuosia juuri orientaatioviikon aikana, enkä siltä kiireeltä ennättänyt merkkipäivää sen pahemmin viettää. Nyttemmin pienenä synttärilahjana blogille ja merkkipaaluna itselleni päivitin blogini osoitteen muotoon kirjavarkaantunnustuksia.com. Vanhalla osoitteellakin pääsee vielä perille, mutta näyttäähän tuo uusi hienolta ;). Lisää synttäritunnelmia löytyy täältä.

LUETTUA

Elokuu ei ollut parasta lukuaikaa, mutta sillä oli ehdoton kohokohta: ainut lukumaraton, johon ehdin kesän aikana osallistua. Kuukauden lukemiseni ovatkin hyvin pitkälti sen varassa, mitä ehdin maratonpäivän aikana kahlaamaan, mutta on niihin eksynyt pari muutakin teosta.

elokuun tunnustukset

Klaus Brax – Unhoon jääneiden huuto

Herätelläkseni itseäni takaisin kirjallisuustieteen pariin nappasin luettavakseni Braxin postmodernia historiallista romaania käsittelevän tutkimuksen, joka osittain oli minulle jo tuttu kurssin pohjalta mutta josta löytyi mielenkiintoista asiaa ja pohdittavaa myös kirjana. Kirja käsittelee muun muassa Toni Morrisonin, A. S. Byattin ja Umberto Econ tuotantoa, joten vahva suositus historiallisista romaaneista kiinnostuneille!

Benjamin Alire Saénz – Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe (tunnustus tulossa)

Maratonille valmistautuessani pidin ohjenuoranani sitä, etten valitse englanninkielistä luettavaa, sillä vaikka luen englantia sujuvasti, se on hitaampaa kuin äidinkielellä lukeminen. Ja kuinkas sitten kävikään, lähdin heti kättelyssä lukemaan englanniksi. Tämä nimenomainen opus oli kuitenkin nopealukuisuudessaan sopivaa maratonluettavaa.

Chinua Achebe – Kaikki hajoaa (tunnustus tulossa)

Kaikki hajoaa on toinen maratonkirja, kauan lukulistalla roikkunut tapaus, jonka hankin omaan hyllyyni asti odottamaan lukuvuoroa. Lisää tästä täysimittaisessa tunnustuksessa, jonka saan toivottavasti askarreltua kasaan ensi viikon aikana.

Laurent Binet – Kuka murhasi Roland Barthesin? (tunnustus tulossa)

Luin Binet’n toisen kirjan HHhH:n vähän aikaa sitten, ja heti siitä blogattua teki mieli aloittaa hyllyssä valmiina odottanut Kuka murhasi Roland Barthesin? Viihdyin tämän seurassa äärettömän hyvin, enkä vähiten siksi, että se marssitti eteeni romaanihenkilöinä kaikki tieteilijät, joiden teorioita pänttäsin viime vuoden luennoilla.

Edith Södergran – Hiljainen puutarha

Runot olivat taas jäädä paitsioon, mutta sainpas luettua vähän Södergrania. Hiljainen puutarha ei ehkä ole lempirunokokoelmani, mutta kyllä sieltä löytyi useampia muistiin kirjoitettavia yksilöitä.

 

ENSI KUUSSA

Yliopisto kutsuu, opiskelut painavat päälle, lukuvauhti kiihtyy ainakin pakollisten kirjojen verran. Ilmat ovat jo kylmenemään päin, joten eiköhän olisi aika käärityä vilttiin, sytyttää pari kynttilää ja napata kirja kainaloon – oli se sitten syksyn uutuusromaani, tekstianalyysikurssille luettava Fahrenheit 451 tai sivuaineopintojen vaatima Suomen kielen äänne- ja muoto-oppi.

Oletko innoissasi syksyn saapumisesta?

Kirjavarkaan tunnustuksia 2v!

blogisynttärit

Mitä kaikkea mahtuu kahteen vuoteen? Noin 150 kirjavarkautta, miltei sata tunnustusta isomman ja pienemmän luokan rikoksista, joista yhdeksän ovat olleet sellaisia aarteita, etteivät turvatoimetkaan olisi voineet pidätellä rikokselta. Tulevien näpistysten suunnittelua ja menneiden pohtimista. Kahdet kirjamessut, kolme lukumaratonia, lukuhaasteita, kirjatageja ja lukuisiin bloggaajakollegoihin tutustumista.

Helsinkiin muutto, pääkaupungin kirjakauppa- ja antikvariaattitarjontaan tutustumista sillä vakavalla seurauksella, että oman hyllyn lukemattomien kirjojen määrä kasvaa uhkaavasti. Uusia ystäviä, jotka suhtautuvat lukemiseen yhtä intohimoisesti kuin minä. Ensimmäinen vuosi kirjallisuuden opiskelua, joka on tuonut uutta näkökulmaa ja syvyyttä lukemiseen ja toivottavasti myös bloggaukseen.

Kaksi vuotta on jo kaksi vuotta siinä mielessä, että se on kohtalaisen pitkä aika. Toisaalta se on vasta kaksi vuotta, sillä tuntuu, että olisin tehnyt tätä paljon pidempään. Tuntuivat menneet kaksi vuotta sitten kuinka lyhyeltä tai pitkältä, ne ovat olleet antoisaa aikaa.

Kiitos siitä kuuluu teille, lukijat ❤

Paul Auster – 4 3 2 1

”Kuvitella miten asiat voisivat olla eri lailla, vaikka hän itse olisi sama. Sama poika, mutta eri talossa, jonka takapihalla oli eri puu. Sama poika, jolla oli eri vanhemmat. Sama poika, jolla oli samat vanhemmat mutta joilla oli eri ammatti kuin nyt. — Kyllä, kaikki oli mahdollista, ja vaikka asiat menivät tietyllä tavalla, siitä ei seurannut, etteivätkö ne voisi mennä toisella tavalla. Kaikki voisi olla toisin.”

paul auster 4 3 2 1 kirjablogi arvostelu

Paul Austerin reippaasti yli tuhatsivuinen romaani 4 3 2 1 kertoo sattuman vaikutuksista ja rinnakkaisista maailmoista. Sen keskiössä on Archibald Isaac Ferguson, joka syntyy vanhempiensa Rose ja Stanley Fergusonin ainoaksi lapseksi vuonna 1947. Tästä pisteestä lähtee liikkeelle neljä erilaista elämäntarinaa, jotka spekuloivat mahdollisilla maailmoilla, sillä, mitä Archibald Fergusonista voisi tulla.

Saman henkilön neljä rinnakkaista kasvukertomusta sisältävät paljon samanlaisia piirteitä, onhan Archibald ”Archie” Fergusonin geneettinen perimä ja lähtökohdat aina samat. Jokaisella Archiella on samat vanhemmat, jokaisen elämässä Amy on tärkeä henkilö, jokainen tuntee paloa urheiluun ja kirjoittamiseen. Sen jälkeen tilanne onkin auki jossittelulle: entä jos vanhemmat eroaisivat, entä jos ihastuksesta tulisi siskopuoli, entä jos kiinnostus urheiluun toimisi alkusysäyksenä lehtimiehen uralle, entä jos elämä katkeaisi odottamatta auto-onnettomuuteen.

4 3 2 1 on massiivinen tutkielma sattuman vaikutuksesta persoonallisuuteen ja kohtaloon. Pienemmät ja isommat sattumukset vievät poikien kasvukertomuksia etäämmälle toisistaan, mutta aivan eri puolille maailmaa tai maailmankatsomusta Fergusonit eivät päädy. Neljä eri elämänpolkua ovatkin sen verran samankaltaisia, että välillä on vaikea erottaa, kuka Fergusoneista teki mitäkin ja millainen suhde hänellä oli kehenkin.

Romaani on ennen kaikkea kasvutarina, joka sattuman kanssa spekuloinnin ohessa pyörittelee kysymyksiä perhe-, ystävyys- ja rakkaussuhteista, amerikkalaisesta urheilukulttuurista ja yliopistomaailmasta sekä taide-elämyksistä, erityisesti elokuvista ja kirjallisuudesta. Pojasta mieheksi kasvava Archibald Ferguson pohtii myös käsityksiään Jumalasta, rahasta, yhteiskunnallisesta asemasta ja politiikasta. Tärkeän kiintopisteen Archien kasvulle muodostaa myös Yhdysvaltojen historia 50-luvulta 70-luvulle, eivätkä J. F. Kennedyn tai Martin Luther Kingin murhat, rotumellakat, Vietnamin sota tai levottomuudet yliopistolla jää kommentoimatta. Yhdysvaltojen lähihistorian kuvaaminen oli mielenkiintoista ja silloin kun Archien elämän kertautuvuus pitkästytti, keskityin mielummin taustalla räiskyvään historian kuvaukseen.

Kuten jo heinäkuun tunnustusten kohdalla totesin, tiiliskiven lukeminen oli tunnelmaltaan varsinainen vuoristorata. Karkeasti arvioituna ja mahdollisesti väärin muistettuna: ensimmäiset sata sivua odottelin tarinan tempaisevan mukaansa, neljännellesadalle sivulle asti pohdin, jättäisinkö kirjan kesken mutta jatkoin itsepäisyyttäni, kuudennellesadalle sivulle päästyäni kallistuin kitkuttamaan sen loppuun koska olin jo kerran yli puolivälin, seuraavilla parillasadalla sivulla meinasi alkaa kaduttamaan, mutta sitten alkoi näkyä merkkejä paremmasta ja kahdeksansadan sivun paremmalle puolelle päästyäni en olisi malttanut enää jättää kesken. Viimeisille sivuille säästetty metakerronnallinen kikka päätti mammuttiromaanin mieleenjäävästi, muttei jälkeenpäin ajateltuna ollutkaan niin kummoinen. Yleensä tiiliskivet eivät ole pituutensa puolesta ongelmallisia minulle, mutta nyt oli minun makuuni muutama sivu liikaa.

Helmet-lukuhaaste: 49. vuoden 2017 uutuuskirja

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Oletko tutustunut Austerin tuotantoon?

Hanya Yanagihara – Pieni elämä

”Aina kun Harold kysyi häneltä henkilökohtaisia kysymyksiä, hän tunsi kylmän pyyhkäisyn, ikään kuin häntä olisi jäädytetty sisältäpäin, aivan kuin elimet ja hermot olisi suojattu ohuella huurrekerroksella. Sillä hetkellä hänestä tosin tuntui, että hän voisi murtua, että jos hän sanoisi jotain, jääkerros pirstotuisi ja hän halkeaisi ja murtuisi.”

hanya yanagihara pieni elämä kirjablogi arvostelu

Tämä on bloggaus, jota minun ei pitänyt kirjoittaa. Tai piti, silloin kun pääsiäislomalla kahlasin Pientä elämää läpi, mutta sitten kun kului kuukausi jos toinenkin, enkä ehtinyt blogata, kirjavarkaus jäi tunnustamatta. Jääköön, ajattelin. Eilen rästibloggauspinoa organisoidessani törmäsin kuitenkin Pienestä elämästä talteen ottamiini lainauksiin ja huomasin, etten sittenkään pysty niin vain ohittamaan kirjaa.

Totuus on, ettei Hanya Yanagiharan palkintoehdokkuuksia kahmineessa Pienessä elämässä ei ole mitään pientä: kirja on pahimman luokan tiiliskivi, joka kätkee sisälleen luvuittain kärsimystä, hahmokaupalla syväluotaavia ihmis- erityisesti ystävyyssuhteita ja sylin täydeltä painavia teemoja. Siinä ei liioin ole paljoa sellaista, minkä pystyisi ohittamaan vaan lukija imaistaan hyvin keskelle kertomusta, katsomaan silmästä silmään masennusta, hyväksikäyttöä, väkivaltaakin. Kaltoinkohtelu tai pahoinvointi eivät ole etäistä kuiskuttelua tai kielikuvin pehmennettyjä vihjauksia vaan ne esitetään suoraan vasten lukijan kasvoja. Pieni elämä on rankka, raskas kirja.

Romaanin alku on klassinen New York -asetelma. Neljä rahatonta mutta lahjakasta opiskelukaveria muuttaa New Yorkiin tavoittelemaan unelmiaan. Maatilalla kasvanut Willem työskentelee ravintolassa tarjoilijana ja haaveilee näyttelijän urasta, varakkaasta perheestä tuleva Malcolm haluaa arkkitehdiksi, juuriltaan haitilainen J-B tavoittelee taiteilijan uraa ja Jude pyrkii asianajajaksi.

Neljä ystävystä, neljä elämää, joista kolme muuta alkavat kiertää neljännen ympärillä. Tarinan keskus on pikemminkin musta aukko kuin aurinko, tuntematon, tutkimaton Jude, joka imee elämää ympäriltään antamatta – voimatta antaa – paljoakaan takaisin. Synkän menneisyyden kokenutta Judea määrittävät kipu, itseinho ja kykenemättömyys antaa itselleen anteeksi tai edes armoa. Judea hallitsee trauma, josta hän ei kykene puhumaan, ja kolme muuta joutuvat hyväksymään sen, ettei Judea voi auttaa, hänen kanssaan on vain elettävä ja annettava olla rikkinäinen.

”Useimmat ihmiset ovat helppoja: heidän onnettomuutensa on meidän onnettomuuttamme, heidän murheensa ovat ymmärrettäviä, heidän itseinhon puuskansa ovat ohimeneviä, ja niiden kanssa voi tulla toimeen. Mutta hänellä ne eivät olleet sitä. Me emme tienneet, miten olisimme auttaneet häntä, koska meiltä puuttui mielikuvitus, jota ongelmien diagnosointi edellytti. Mutta tämä on tekosyiden keksimistä.”

Juden läheiset ovat jatkuvasti vastakkain tilanteen kanssa, jossa he tietävät hänen voivan pahoin, mutta eivät voi tehdä asialle mitään. Kuinka hyväksyä se, ettei toinen halua kertoa itsestään juuri mitään? Miten olla sellaisen ihmisen lähellä, jota painavat synkät ajatukset ja käsittelemättömät, traumaattiset asiat menneisyydestä? Miten toimia, kun läheinen on itsetuhoinen? Ovatko jotkut ihmiset avun ulottumattomissa?

Neljän kuukauden haalistamissa muistoissa synkät värit dominoivat mielikuvaani Pienestä elämästä. Juden loputonta kärsimysnäytelmää vasten ja trauman tahdittamaa tunnelmaa vasten nousee kuitenkin esiin myös toisenlaisia sävyjä. Vaikka ystävyyttä hallitsevat romaanissa monet vaikeat kysymykset, tiiliskivi on ensisijaisesti kertomus ystävyydestä voimavarana. Ystävyys ja ahdistuneisuus eivät sulje toisiaan pois, ne eivät pyri tai pysty kumoamaan toisiaan vaan elävät romaanin maailmassa rinnakkain. Kun aloin kirjoittamaan tätä bloggausta, mietin, mahtuiko Pieneen elämään mitään kaunista, mutta nyt havahdun huomioon, että vaikuttavimmat kohtaukset eivät olleet niitä, jotka kertoivat Juden kujanjuoksusta vaan niitä, jotka kertoivat toiveikkaammista sävyistä.

”Ystävinä kaksi ihmistä pysyi yhdessä päivästä toiseen, vaikka heitä ei sitonut yhteen seksi tai fyysinen viehätys tai raha tai lapset tai omaisuus, vaan ainoastaan se, että yhteisestä sopimuksesta jatkettiin, omistauduttiin molemminpuolisesti liitolle, jota ei voinut koskaan virallistaa. Ystävyys oli sitä, että seurasi toisen elämän kurjuuden hidasta tipottelua ja pitkiä tylsiä jaksoja ja ajoittaisia voittoja. Se oli sitä, että sai kunnian olla läsnä toisen kurjimmalla hetkellä ja samalla tietää, että sai vastavuoroisesti olla kurjana toisen lähellä.”

Helmet-lukuhaaste: 23. Käännöskirja

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

Lukumaratonin koonti

15 yhteen soittoon luettua tuntia, 3 kirjaa ja 923 sivua, olipa maraton! Juuri tällaista piristysruisketta laahaava lukutahtini tarvitsi niin pian alkavia opintoja kuin ikävöimääni rakasta harrastusta ajatellen. Yli yhdeksänsataa päivässä luettua sivua palauttaa kummasti uskon lukijaindentiteettiinsä, sanonpahan vain. Kiitos siis Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa maratonin emännöimisestä ja kaikki maratoonaajat ja muuten hengessä mukana olleet vertaistuesta ja tsempistä!

En voi muuta sanoa kuin että maraton oli omalla kohdallani mitä onnistunein. Maltoin pitää tarpeeksi taukoja lukemisen mielekkyyden säilyttämiseksi, eikä urakka lipsahtanut hampaat irveessä yrittämiseksi missään vaiheessa. Suurin osuus hyvässä tunnelmassa oli varmasti huipuilla kirjavalinnoilla, jotka siivittivät aikamoiseen tulokseen. Erityisesti Laurent Binet’n Kuka murhasi Roland Barthesin? osoittautui nappivalinnaksi, enkä millään malttanut laskea sitä käsistäni, vaikka kello oli jo pitkälti yli puolenyön. Saavutin myös kummatkin tavoitteeni helposti: kahdesta tavoitekirjasta tulikin kolme ja rikoin henkilökohtaisen ennätykseni useammalla sadalla sivulla. Tästä on hyvä jatkaa niin seuraaville maratoneille kuin maratonittomaan lukemiseen!

Tunnelmista ennen maratonia voit lukea täältä.

Maratonin edistyminen vaikutti tältä.

elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

Maratonilla luettua

Benjamin Alire Sáenz – Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe (309 sivua)

Chinua Achebe – Kaikki hajoaa (236 sivua)

Laurent BinetKuka murhasi Roland Barthesin? (378 sivua)

Yhteensä 923 sivua

Miten sinun maratonisi sujui?

elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

Elokuun lukumaraton (päivittyvä postaus)

Valmistautumistunnelmia voit lukea täältä. Maratonini edistymistä voi seurata myös Twitterissä @kirjavarkaan !

9.53

Heräsin yhdeksän pintaan ja paistelin aamupalaksi pannukakkuja lukujuhlan kunniaksi, nam! Lukemisen aloittaminen vierähti melkein tunnilla eteenpäin, mutta mitäpä se haittaa herkkujen rinnalla. Ensimmäiseksi kirjakseni valikoitui Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe, johon otin viidenkymmenen sivun varaslähdön eilen illalla. Nyt lukemaan!

11.49

Kaksi tuntia maratonia takana ja sadan sivun raja meni juuri rikki. Alan päästä lukurytmiin kiinni ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Tekisi kauheasti mieli pysähtyä kirjoittamaan muistiinpanoja ja analyysinpoikasta lukemastani, mutta toisaalta haluan keskittyä vain lukemiseen ja sivumäärän kartuttamiseen. Ehkä päädyn jonkinlaiseen kompromissiin.

Sivuja luettu 101

14.52

En sittenkään toteuttanut eilistä suunnitelmaani tehdä ruokaa valmiiksi tälle päivälle, jotta lukeminen sujuisi mahdollisimman mutkitta, mutta kokkailutauko teki ihan hyvää. Samalla lueskelin hieman muiden maratontaipaleista, hyvältä näyttää!

Ensimmäinen kirja luettu, hurraa! Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe oli hyvä valinta ensimmäiseksi maratonkirjaksi: ei liian painava tai vaikea lämmittelyksi eikä pitkäveteisen heppoinenkaan, mikä saa ajatukset karkaamaan kauas muualle. Nyt vain seuraavan kirjan valintaan! Kaikki hajoaa tai Tuulen varjo voisi lähteä lukuun seuraavaksi.

Sivuja luettu 309

18.35

Tunteja on vierähtänyt ja toinen kirja saatu juuri päätökseen. Lähdin lukemaan Acheben Kaikki hajoaa pitkälti siksi, että se on pinoni lyhin kirja. Siinähän se meni, aika lailla yhdeltä istumalta. Toinen tavoitteistani on saavutettu: kaksi luettua kirjaa. Nyt taas kaipaan aivan erilaista tunnelmaa (ja ehkä pientä taukoa) ja taidankin aloittaa Binet’n Kuka murhasi Roland Barthesin? seuraavaksi.

Sivuja luettu 545

21.24

Väsymys meinasi jo iskeä, mutta Kuka murhasi Roland Barthesin? pelasti kuin pelastikin tilanteen. Vaikka luulisi että lingvistiikan ja politiikan koukerot pikemminkin jarruttaisivat lukemista kuin lisäisivät vauhtia, on Binet’llä sen verran pilkettä silmäkulmassa, että kielen funktioista ja vasemmistolaisuudesta jauhaminen on piristänyt enemmän kuin väsyttänyt. Binet’tä lukiessani en mieti sivumääriä tai kellonaikoja (mikä osoittautui hienoiseksi ongelmaksi Kaikki hajoaan kohdalla) vaan keskityn täysin irvailemaan ranskalaisille älymystöpiireille, jotka ovat juuri sen verran tuttuja viime vuoden luennoilta että pystyn niin tekemään. Niin hyvä valinta tälle lukumaratonille!

Sivuja luettu 677 (kaksi sivua vielä ja rikon ennätykseni)

0.57

Minun piti käydä nukkumaan puolenyön maissa, mutta Binet pitää yhä otteessaan, enkä malta lopettaa. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeeksi lukenut yömyöhään asti.

Sivuja luettu 847

2.06

Huhhuh, nyt on Kuka murhasi Roland Barthesin? saatu päätökseensä ja tuntuu hyvältä hetkeltä päättää maraton tähän. Olipa aikamoinen vuorokausi! Palaan vielä huomenna (tai oikeastaan myöhemmin tänään) maratontunnelmiin koosteen kanssa, mutta tältä erää hyvää yötä kaikille ja tsemppiä niille, jotka jatkavat vielä maratoonaamista!

Sivuja luettu 923

elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

Valmistautuminen lukumaratoniin

Lukumaraton on täällä taas! Blogistanian perinteinen kesälukumaraton pyörähtää käyntiin huomenna (hätäisimmät voivat toki ottaa varaslähdön jo tänään) ja himolukijat ovat asettautumassa lähtökuoppiin valitsemalla mieleistään luettavaa seuraavien 24 tunnin ajalle. Jos et ole vielä ehtinyt ilmottautua, mutta maratoonaaminen kiinnostaa, ota suunnaksi tämänkertaisen emäntämme MarikaOksan Oksan hyllyltä -blogi, josta löytyy niin ilmoittautuminen kuin ohjeet maratonilla onnistumiseksi.

Olen usein tänä kesänä voivotellut sitä, kuinka ihana ja antoisa kesä minulla muuten on ollut, mutta kuinka harmittavan vähän lukemista siihen on mahtunut. Goodreadsin lukutavoitekin oli ehtinyt livahtaa kymmenen kirjan takaa-ajoasemaan, kun viimeeksi uskalsin sitä katsoa ja jouduin jättämään kesän aiemmat maratonit välistä. Viimeistä maratonlauantaita olen varannut kalenterissani huolella lukemiselle ja toivonut, että pääsisin edes jollain lailla takaisin lukemisen makuun.

Minulla on takanani kaksi lukumaratonia, joista ensimmäisellä sain muiden menojen sivussa rykäistyä 678 sivun henkilökohtaisen ennätyksen ja joista toisella huolehdin maratoneväistä niin huolella, että jäin lukusaldossa kymmenisen sivua jälkeen. Maratonpäivissä on aina omanlaistansa juhlan tunnelmaa ja kumpikin maratonpäivä on antanut intoa kartuttaa sivumääriä myös itse tapahtuman jälkeen. En malttaisi odottaa!

elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

Pitkältä keväästä asti aikomuksenani oli lukea kirjaston kirjat omasta hyllystäni pois ja keskittyä kesällä oman hyllyn lukemattomiin, mutta nyt muutama viikko ennen yliopistoon palaamista alan vasta olla siinä tilanteessa, että kirjastosta on lainassa enää muutama hassu kirja. Kesälukusuunnitelmistani tulikin maratonsuunnitelmia, sillä maratonia varten pinosin hyllynlämmittäjiä lukusuunnitelmakseni. Huominen tulee oletettavasti vietettyä näiden parissa:

Laurent Binet – Kuka murhasi Roland Barthesin? (ainut kirjastolaina!)

Anne Brontë – Agnes kotiopettajatar

Carlos Ruiz Zafón – Tuulen varjo

Chinua Achebe – Kaikki hajoaa

Benjamin Alire Sáenz – Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe (yritin vältellä englanninkielisiä mutta niin vain tämä hyppäsi huomaamattani pinon jatkoksi)

Pasi Pekkola – Lohikäärmeen värit

Tälle maratonille lähden aiempia kunnianhimoisempana ja vaikka ensimmäisenä tavoitteena on nauttia kirjoihin uppotumisesta, haluaisin saada luettua kaksi kirjaa ja tehdä sivumäärällisesti uuden ennätyksen. Luulen, että se voisi onnistua hyvin: huomisen ohjelma on tyhjä kaikista muista menoista ja ajattelin tehdä tänään eväitä valmiiksi huomiselle, jotta ruoanlaittoon tuhlautuisi mahdollisimman vähän aikaa. Tarkasta aloitusajasta en vielä tiedä, mutta aloitan varmaankin heti herättyäni. Katsotaan kuinka tavoitteideni käy!

LUKUINTOA KAIKILLE MARATONILLE OSALLISTUVILLE!

Joko tiedät mitä aiot lukea maratonilla?

Laurent Binet – HHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä

”Juuri kuvaamani kohtaus on täydellisen uskottava ja täysin fiktiivinen, kuten sitä edeltänytkin. Aivan hävytöntä leikkiä aikaa sitten kuolleella, puolustuskyvyttömällä ihmisellä kuin nukella! Panna hänet juomaan teetä vaikka saattaa hyvin olla, että hän piti vain kahvista. Panna hänet pukemaan kaksi päällystakkia, vaikkei hänellä ehkä ollut edes kuin yksi. Panna hänet nousemaan linja-autoon, vaikka hän saattoi matkustaa junalla. Päättää, että hän lähti eräänä iltana eikä aamuna. Minua hävettää.”

laurent binet heydrichin salamurhan jäljillä

Laurent Binet’n HHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä on romaani, jolla on kerrottavanaan dramaattinen tarina. Tositarina, tosin lajityypiltään fiktiota oleva tositarina. Romaani on huikean kaamea kertomus natsipomo Reinhard Heydrichista, häneen kohdistuneesta salamurhayrityksestä sekä attentaatin takana olevista vastarintamiehistä, mutta kiinnostavampaa kuin se, mitä historialliset henkilöt aikanaan tekivät, on se, mitä heistä jätetään kertomatta ja miten heistä kerrottu kerrotaan.

HHhH:n nimikkohenkilö (ei välttämättä päähenkilö mutta hänen mukaansa kirja on nimetty) on pahamaineinen Reinhard Heydrich, jolle lempinimiensä vaalea peto ja Prahan teurastaja lisäksi on soviteltu kolmannen valtakunnan tunteettomimman miehen tietteliä. Heydrich oli SS:n ja Gestapon päällikön Heinrich Himmlerin oikea käsi, jolla oli sormensa (vai pitäisikö sanoa aivonsa) tiukasti pelissä esimerkiksi lopullisen ratkaisun suunnittelussa. Heydrichin ja Himmlerin nimistä johtuvasta sanaleikistä juontuu kirjan nimikin: Himmlers Hirn heisst Heydrich. Himmlerin aivojen nimi on Heydrich. Romaani kertoo natsien noususta, Heydrichin nopeasta kohoamisesta sen valtakoneistossa Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaksi sekä operaatio Anthropoidina tunnetusta salamurhayrityksestä.

Kuulin kirjasta ensimmäistä kertaa Reader, why did I marry him -blogista (Ompun hienon bloggauksen voi lukea täältä) ja se, miten kirja vaikutti kommentoivan syntyään ja kerrontatapaansa, sai minut heti kiinnostumaan. Historiallinen romaani, joka kyseenalaistaa historialliselle romaanille tyypilliset konventiot? Kyllä kiitos. HHhH tuli minua yllättäen vastaan myös toisen romaanin kohdalla. Terhi Rannelan Frau kertoo myös salamurhasta, sen kostamisesta ja kostosta kärsineistä, mutta valokeila kohdistuu Heydrichin vaimoon Linaan, joka eli huomattavasti miestään kauemmin. Fraun ohessa julkaistussa työpäiväkirjassaan Rannela kertoo, kuinka HHhH:n lukeminen kirjoitusprojektin keskellä oli tehdä lopun koko romaanista. Siinä kohtaa viimeistään päätin hankkia HHhH:n luettavakseni. Niin vaikuttavaa kirjaa ei voi ohittaa.

HHhH:n tekee erikoiseksi se, kuinka se leikittelee proosallisemmilla ja neutraalimmeilla, asiapitoisimmilla jaksoilla. Välillä Binet tekee tiukan asiallista selkoa historiallisista seikoista, väliin kommentoi omaa taustatyötään, lähteitään, muita kirjailijoita ja yksityiselämäänsä. Romaanin sisällä ikään kuin kulkee työpäiväkirja, jossa kirjoittamisen prosessi on jätetty näkyville.

”Tämä kohtaus ei ole kovin hyödyllinen, sitä paitsi keksin käytännössä koko jutun päästäni. En usko, että jätän tätä kirjaan.”

Lisäksi juonen etenemisen keskeyttävät vähän väliä kerrontaa koskevat huomautukset, jotka kommentoivat sitä, kuinka luotettavasti historiallisista henkilöistä voidaan kertoa ja miten vähän vaaditaan oletusten ja arvailujen puolelle suistumiseksi. Binet ei ollenkaan arvostaa tapaa kertoa historiallisista henkilöistä kuin tietäisi, mitä he ajattelevat tai millaisia keskusteluja he käyvät. Jos ei edes voida tietää, oliko auto, jossa Heydrich salamurhayrityksen hetkellä istui, musta vai tummanvihreä, olisi pöyristyttävää väittää, että tämä tai tuo henkilö joi aamulla kahvia tai sanoi näin tai noin – mikäli siitä ei ole minkäänlaisia todisteita. Historiallisen romaanin (tai itse historian) kirjoittaminen on aina valintaa, jossa jotain jätetään kertomatta tahallisesti tai tahattomasti, ja kirjoitettu vaikuttaa meihin eri tavalla riippuen siitä, miten se on ilmaistu. Tällaisiin seikkoihin Binet haluaa lukijan kiinnittävän huomiota.

Vaikka Binet’llä on vahvoja mielipiteitä siitä, miten historiaa pitäisi tai ei pitäisi kertoa, hän ei aina noudata tai pysty noudattamaan omia ohjeitaan. Hän moittii välillä itseään, paljastaen kerrotun virheitä ja historiallisia tai kerronnallisia epätarkkuuksia. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin romaani, ja fiktiiviseltä romaanilta voi odottaa anakronismeja ja asiavirheitä. Keksiminen on se, mikä tekee romaanista fiktiota, mutta Binet suhtautuu keksimiseen vastenmielisenä asiana. Ja lukija, kuten Binet’kin, odottaa historialliselta romaanilta realistisuutta, ja tositapahtumiin perustuvalta romaanilta historiallista tarkkuutta. Kuinka paljon tositapahtumiin perustuva romaani voi siis ottaa vapauksia? Historiallisesta romaanilta oletetaan fiktion väriä, mutta vaaditaan silti todenmukaisuutta, vaikka väritys johtaa aina arvailuun ja tositapahtumien tuolle puolen karkaamiseen. HHhH tematisoi omalta osaltaan tätä jännitettä.

HHhH:ta lukiessani luulin lukevani historiallista romaania, mutta mitä enemmän pohdin lukemaani, sitä epävarmempi olen lajin määrittelystä. Tietokirjaksikaan en arvaa teosta laskea, mutta ehkä joksikin puolilajiksi. Romaanissa on mukana niin paljon meta-ainesta, että klassinen historiallinen romaani se ei ole vaan enemmänkin tutkielma historian kirjoittamisesta ja sen suodenkuopista. Herkullinen hybridi, sanoisin.

Helmet-lukuhaaste: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Varastaisinko?

×××× = vaatii ryöstöä

Olitko paikalla, kun Laurent Binet vieraili Suomessa Helsinki Lit:issä?

Heinäkuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

heinäkuun tunnustukset

Kesä, jätski ja Lintsi ❤

Heinäkuu on muiden kesäkuukausien tapaan ollut hektinen työkuukausi, jossa vapaapäivätkin täyttyivät jos jonkinlaisista suunnitelmista. Kuukauden puolivälissä täyttä kalenteriani sattui hämmentämään vielä kesäflunssa, jolta kukaan ei tunnu säästyneen ja joka kaatoi minutkin sänkyyn viikoksi. Jouduin sanomaan ei monelle kivalle suunnitelmalle, mutta salaa nautin saadessani käpertyä peiton alle klassikkohaasteprojektini Kurjien kanssa. Ilman flunssaa en varmaan olisi saanut sitä luettua, joten jotain iloa oli sentään piinaavasta yskästä ja nuhaisuudestakin.

LUETTUA

Katselin juuri lukusaldoani Goodreadsin puolelta ja järkytyin, kun huomasin olevani 6 books behind schedule. Tiedän, että olen lukenut vähemmän kuin normaalisti, mutta missä välissä jäin kuusi kirjaa jälkeen? Luulin vielä olevani positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon lukuaikaa varsin täyteen ahdettulle heinäkuulle jäi. Ehkä hämmästymistäni selittää se, että sivumäärällisesti olen kuitenkin lukenut aika paljon, mutta koska lyhyen ajan sisään on osunut kaksi varsinaista tiiliskiveä, se näkyy jälkeen jäämisenä kirjamäärässä. Kuukauden luettuja on vain neljä kappaletta, mutta sivuja on kertynyt yhteensä jopa 2709.

heinäkuun tunnustukset2

Vihdoinkin: yksi ainokainen kirjakuva mutta sekin on jo jotain

Paul Auster – 4 3 2 1 (tunnustus tulossa)

Austerin uutukaisen luin pääasiassa kesäkuun puolella ja kylläpä se tuntui ikuisuusprojektilta. Ensimmäiset neljäsataa sivua mietin, jättäisinkö kirjan kesken, kuudennellesadalle sivulle päästyäni kallistuin kitkuttamaan sen loppuun koska olin jo kerran yli puolivälin, seuraavilla parillasadalla sivulla meinasi alkaa kaduttamaan mutta sitten alkoi näkyä merkkejä paremmasta ja kahdeksansadan sivun paremmalle puolelle päästyäni en olisi malttanut enää jättää kesken. Varsin vaihtelevia hetkiä koin siis Archie Fergusonin neljän vaihtoehtoisen elämän kanssa, enkä vieläkään oikein osaa päättää, pidinkö kirjasta vai en. Katsotaan, josko kirjasta bloggaaminen valaisisi asiaa.

Laurent Binet – HHhH (tunnustus)

HHhH on kirja, joka on roikkunut lukulistallani laittoman pitkään ja joka on ollut useampaan kertaan ja ikuisuuden lainassa kirjatosta ja nyt viimein pääsin Reinhard Heydrichin salamurhan jäljille. HHhH oli odotusteni mukaisesti mielenkiintoisen erilainen historiallinen romaani.

Becky Albertalli – Minä, Simon, Homo Sapiens

Albertallin nuortenromaani kaapista ulos tulevasta ja ensimmäistä kertaa ihastuvasta Simonista on sen verran hypetetty, että minäkin päätin lukaista sen välipalakirjaksi. Romaani on kyllä suloinen ja sillä on tärkeä sanoma, mutta jostain syystä tämä ei ollut minun kirjani.

Victor Hugo – Kurjat (tunnustus)

Valitsin Kurjat luettavakseni klassikkohaasteeseen, eikä päätöstä tarvinnut katua missään vaiheessa. Romaanilla on reilusti mittaa, mutta sivut hupenivat yllättävää tahtia Jean Valjeanin ja muiden henkilöiden kohtaloita jännittäessä (sikäli kun niitä voi jännittää musikaalielokuvan nähtyään). Eeppinen tarina, mieleenpainuvat henkilöhahmot, vahva yhteiskuntakritiikki; hieno klassikko!

ENSI KUUSSA

Minulla on enää viisi (!) työpäivää jäljellä ja sitten pääsen viettämään pari viikkoa lomaa ennen takaisin yliopistojuttujen pariin orientoitumista. Ainakin pari kesäteatterireissua on suunnitteilla ja toiveissa aurinkoisia päivä, kesäisiä seikkailuja ja paljon aikaa lukea. En ihan uskalla luvata blogin aktivoitumista, mutta siihenkin on mahdollisuus.

Oletko sinä eksynyt tiiliskivien pariin vai valinnut jotain kevyempää luettavaa kesälle?