Kirjat jotka kiinnostavat tällä hetkellä eniten

Niina Mero - Englantilainen romanssi

Vuoden lukutavoitteita pohtiessani tulin siihen tulokseen, etten kokoa tälle vuodelle samanlaista superlistaa kuin aikaisempina vuosina, mutta mietin tekeväni välillä pienempiä katsauksia kirjoihin, jotka innostavat minua sillä hetkellä eniten ja jotka haluaisin saada käsiini mieluiten heti juuri nyt. Yliopistolla lukutahti on aivan hirveä, mutta nyt kun kerran minulla alkoi reading week, jonka tarkoituksena on lukea kaikki rästit ja ehkä jopa jotain ennakkoon, eikä minun siis tarvitse aikatauluttaa kolmea pakollista romaania tälle viikolle (paitsi siis ne rästit… voi tätä logiikkaa), ehdin hieman haaveilla kirjoista, jotka lukisin, jos minulla olisi aikaa. Tai jotka luen niiden kirjojen sijasta, jotka minun pitäisi lukea.

Silvia Hosseini – Pölyn ylistys

Olen viime viikkoina ollut hurjan innostunut esseistä, sekä niiden lukemisesta että omien esseeideoiden hahmottelusta ja lajityyppiä ajatellessani mieleeni tulee joka kerta Silvia Hosseinin Pölyn ylistys. Harkitsin ostavani sen jo viime syksynä, mutta jätin asian hautumaan ja nyt joka kerta kun Pölyn ylistys vilahtaa blogeissa tai sosiaalisessa mediassa, harmittelen, etten hankkinut sitä silloin, kun pyörittelin sitä käsissäni kirjakaupassa. Mutta kyllä minä sen vielä käsiini saan!

Ali Smith – Autumn

Ali Smithin Autumnin bongasin englanninkielisestä kirjatubesta, enkä oikein osaa sanoa, mikä siinä tarkalleen viehätti, mutta se on jäänyt vahvasti mieleeni kirjana, joka pitäisi lukea. Tätäkin pyörittelin jo käsissäni, tällä kertaa lähikirjastossa, mutta huomattavasti pienemmät lainarajat ja kurssien pitkät lukulistat saivat jättämään sen vielä hyllyyn. Mutta kunhan toukokuu tulee ja minulla on aikaa lukea muutakin kuin määrättyjä kirjoja…

George Orwell – 1984

Orwellin klassikko on keikkunut lukulistalla jo vuosia, ja koska sitä on täällä ollessani ehditty suosittelemaan minulle jo useampaan kertaan, se kipuaa taas korkeammalle tärkeysjärjestyksessä. Luen aika harvoin dystopia- tai scifikirjallisuutta, mutta kaikkien aikojen suosikkikirjoihini kuuluu useampikin dystopiaklassikko, joten odotukset ovat korkealla tämän suhteen.

Niina Mero – Englantilainen romanssi

Niina Meron juuri julkaistu esikoisteos olisi ehkä mennyt minulta aivan ohi, jos sen arvostelukappale ei olisi kulkeutunut minulle asti. Täällä myöhäisviktoriaanisen arkkitehtuurin keskellä ei tunnu ollenkaan hassummalta ajatukselta lukea Oxfordiin sijoittuvaa romaania, eikä romanssin lupaavat assosiaatiot Jane Austeniin kuulosta yhtään pahalta. Paljon mitään en kirjasta tiedä, mutta tekee kovasti mieli lukea välillä jotain suomeksi.

Henriikka Rönkkönen – Bikinirajatapaus

Luin Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän juuri ennen vuodenvaihdetta ja se kohosi täydeksi yllätyksekseni vuoden lempikirjojeni joukkoon. Nyt suomen kieltä ja vähän kevyempää lukemista ikävöiden ja paikalliseen deittailukulttuuriin sotkeutuneena tekee hirveästi mieli uusia BookBeatin tilaus vain tämän takia, mutta ihan vielä tilanne ei ole vaatinut niin akuutteja toimenpiteitä.

Varmaan yksikään näistä (paitsi ehkä Englantilainen romanssi joka keikkuu fyysisessä muodossa tuossa ihan vieressäni pöydällä) ei ole sellainen, johon saan tartuttua seuraavan kuukauden sisään tai kenties koko keväänä, mutta ainahan sitä voi intoilla kirjoista ja haaveilla lukemattomista, vai mitä? 

Mitä kirjoja sinulla on tällä hetkellä lukulistan kärkipäässä?

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s