Kirjat joista halusin kirjoittaa

Eli miniarvioita alkuvuoden luetuista

Jos alkuvuoden bloggaustahdistani pitäisi vetää johtopäätöksiä, voisi luulla, etten ole tehnyt montaakaan tunnustamisen arvoista kirjavarkauttaa koko vuonna. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa ollenkaan – sen sain huomata, kun kävin läpi kuukausittaisia koottuja tunnustuksiani löytääkseni ne helmet, joista en ehtinyt kirjoittaa, mutta jotka ehdottomasti tarvitsevat enemmän huomiota kuin yhden ohimenevän maininnan. Tätä postausta varten raotan siis alkuvuoden lukupäiväkirjaani, joka monilta osin on kovin aukkoinen ja hatarien muistiinpanojen varassa, toisaalta osittain tallennettu tenttivastauksina ja luentopäiväkirjoina sinne sun tänne. Nyt on siis vihdoin aika päästä yli miniarvioita kohtaan kokemastani kammosta (olen niitä tyyppejä, joille tiivistäminen tuottaa toisinaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia) ja esitellä viisi alkuvuonna kolahtanutta teosta, joista haluan jättää jäljen myös digitaaliseen lukupäiväkirjaani.

miniarvioita: Sinisalo, Bourne, Rasi-Koskinen, Beard, Jahina

Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi

”Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.”

Luin romaanin realismin ja fantasian välistä suhdetta tarkastelevaa luentoa varten ja millaiseksi realismin ja fantasian väliseksi leikiksi se paljastuikaan! Ennen päivänlaskua ei voi on kertomus Mikaelista, joka löytää kaupunkiin eksyneen peikonpoikasen ja pakottavassa tarpeessaan omistaa tuo kiehtova, villi otus hän ottaa sen hoiviinsa ja vie kotiinsa. Mikaelin ja peikon välille kasvaa inhimillisyyden ja eläimellisyyden välisiä rajoja koetteleva suhde, jonka takia Mikaelin elämä ei ole ennallaan.

Romaanin maailmassa peikko on myöhäinen lajilöytö, yhtä tosi eläinlaji kuin karhu mytologisine asemineen kaikkineen. Peikon olemassaolo todistetaan kiehtovasti erilaisilla intertekstuaalisilla viitteillä, lainauksilla tunnetuista teoksista, tieteellisestä tutkimuksesta ja taruista, jotka jatkavat toden ja keksityn välistä leikkiä. Mikaelin ja peikon välisen suhteen kuvaus tekee loistavalla tavalla konkreettiseksi kahden olennon väliseen suhteeseen liittyvät valtakysymykset ja erityisesti rakkaussuhteisiin liittyvän omistushalun. Suhteiden valta- ja omistusulottuvuuksien kuvaus ei rajoitu pelkästään ihmisen ja eläimen välisen suhteen kuvaukseen vaan on kiinnostavasti läsnä myös romaanissa kuvatuissa ihmissuhteissa sekä ihmisen suhteessa luontoon. Erittäin iso suositus tälle!

Holly Bourne – Am I Normal Yet?

“Everyone’s on the cliff edge of normal. Everyone finds life an utter nightmare sometimes, and there’s no ’normal’ way of dealing with it… There is no normal, Evelyn.” 

Mitä tulee YA-kirjallisuuteen, Holly Bournen nimi on ollut pinnalla jo jonkin aikaa, ja hänen Normaali-trilogiansa on kerännyt hurjasti ylistyssanoja. Vaikka vähänlaisesti tulee luettua YA:ta nykyään, en minäkään voinut ohittaa tätä ilmiötä. Am I Normal Yet? (suomennettuna Oonko ihan normaali?) kertoo 16-vuotiaasta Eviestä, jonka hartain toive on olla normaali teini-ikäinen: saada kavereita, käydä bileissä ja tapailla poikia. Normaaliuden tiellä sattuu vain olemaan pakko-oireinen häiriö, terapia, pitkä parantumisprosessi ja häpeä, jota Evie tuntee mielenterveydestään ja joka estää häntä kertomasta asiasta edes läheisimmille ystävilleen. Mielenterveyden sijaan vanhojenpiikojen kerhon perustaneet tytöt puhuvat paljon feminismistä – ja vähän myös pojista, sillä ihmissuhteet ovat hankala juttu varsinkin teini-ikäisenä. Monet ovat ihastelleet Bournen ennakkoluulotonta ja raikasta tapaa käsitellä mielenterveysongelmia ja feminismiä osana nuorten elämää ja siihen joukkoon yhdyn minäkin. Pitäisikin jatkaa sarjan parissa!

Marisha Rasi-Koskinen – Eksymisen ja unohtamisen kirja

”Sillä jokaisessa ihmisessä on kaikki mitä hän on kantanut sisällään, joka ainoa keskustelu ja kosketus, jokaiset kasvot jotka on nähnyt, jokainen peili josta on heijastunut, jokainen sana, jokainen uni, jokainen kyynel, ne kaikki ovat siellä sisällä. Ne ovat kehossa, muistoina joista vain osalle on olemassa sanoja. Ei ihme jos joskus itketti ilman syytä.”

Tämä runollisen nimen omaava kirja on niitä, joista tekee mieli alleviivata joka toinen lause. Ihastuin Rasi-Koskisen kirjoitustapaan lukiessani hänen novellikokoelmaansa Vaaleanpunainen meri, josta kirjoitin esimerkiksi näin: ”Novellit ovat täynnä tummia sävyjä, säröisiä hetkiä ja hitaasti valkenevia totuuksia, joiden äärelle päästään vasta muutaman harhareitin kautta. Ja kaikki tämä tarjoillaan kauniilla, aistivoimaisella kielellä.” Aivan samaa voin sanoa myös tästä romaanin muotoon puetusta tarinasta: kauniita lauseita jotka paljastavat raakoja totuuksia, vietteleviä ja johdattelevia virkkeitä, petollisia sanoja.

Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo Juliasta, joka lähtee vanhempiensa kanssa retkelle, huviretkelle huolimatta siitä että matkaa on taitettava huomaamatta ja hämärässä, Martinasta, joka on tehnyt virheen, jota ei voi enää korjata ja Janista, joka viedään eräleirille hankkimaan ystäviä, vaikka hän välittää enemmän numeroista kuin ihmisistä. Kolme yhteenkietoutuvaa tarinaa koskevat muistamisen, unohtamisen ja keksimisen rajapintoja, kertovat ajasta ja sen hajoamisesta.

miniarvioita: Ennen päivänlaskua ei voi, Am I Normal Yet?, Eksymisen ja unohtamisen kirja, Women & Power, Suleika avaa silmänsä

Mary Beard – Women & Power. A Manifesto

“We have to be more reflective about what power is, what it is for, and how it is measured. To put it another way, if women are not perceived to be fully within the structures of power, surely it is power that we need to redefine rather than women?” 

Jos minun pitäisi sanoa, mihin tänä vuonna lukemistani teoksista viittaan kavereitteni kanssa jutellessa eniten, kärkipaikasta Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunteen kanssa kilpailisi Mary Beardin Women & Power, pieni, (minun kappaleeni tapauksessa) läpikotaisin post it -laputettu kirjanen naisten suhteesta valtaan ja siitä, miten miehisenä asiana valta on nähty läpi vuosisatojen ja miten se on konkretisoitunut sekä naisten vaientamisena kokonaan että osoittamalla vihamielisyyttä ääntään käyttäviä naisia kohtaan. Beard lähtee liikkeelle Homeroksen Odysseiasta, jossa Telemakhos osoittaakseen tulleensa miehen ikään vaientaa äitinsä, ja päätyy Twitterissä naisia trollaaviin misogynisteihin. Kokoaan isompi kirja tarjoaa monia ahaa-elämyksiä tutkiessaan syitä, joiden takia naisen julkista tilaa rajoitetaan yhä, ja suosittelen sitä erityisesti kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita feminismistä.

Guzel Jahina – Suleika avaa silmänsä

”Ympärillä olevat ihmiset olivat nääntyneitä, viettivät päivät päästään kuiskutellen ja hiljaa itkien, mitäpä muuta he olivat kuin vainajia? Tämä kylmä ja ahdas paikka, kosteutta tihkuvat kiviseinät, syvällä maan alla ilman ainuttakaan auringon sädettä – mikä muu tämä on kuin hautakammio? Vain silloin kun Suleika pujotteli sellin nurkkaan tarpeilleen, suuren ja kaikuvan peltiämpärin luo, ja tunsi miten häpeä polttaa poskia, silloin hän vakuuttui, että on yhä elossa. Kuolleet eivät tunne häpeää.”

Suleika avaa silmänsä kertoo neuvostovallan hirmuteosta, kansanvihollisiksi tuomitsemansa kansanosan pakkosiirroista Siperiaan, hyvin inhimillisin kasvoin keskittyen kotoaan irti repäistyyn, häpeän ja vaimon ahtaan roolin hallitsemaan Suleikaan, josta karaistuu itsenäinen nainen, ja sodasta ja kunniasta haaveilevaan aatteen mieheen Ignatoviin, josta vastenmielinen tehtävä siirtolaisten komendanttina tuo esiin niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviä piirteitä. Moniäänisyydessään ja tarkassa psykologisessa kuvauksessaan romaani on tummista sävyistä huolimatta ilmava ja valloittava, eikä se sorru puolueellisuuteen tai kiihkoiluun. Luin romaanin eräälle viime kevään kurssille varsin nopeaan tahtiin, mutta lukuaikataulun niukkuus ei estänyt minua nauttimasta tästä venäläisen nykykirjallisuuden helmestä.

Huh! Vielä kaksi rästibloggausta on tulossa, nimittäin laittoman pitkään luonnoksissa lojunut kokopitkä tunnustus Maryam Abdulkarimin ja Eveliina Talvitien Noin 10 myyttiä feminismistä -teoksesta sekä lisää Liv Strömquist -hehkutusta Kielletty hedelmä -sarjakuva-albumin kanssa. Sitten voin vihdoin jättää alkuvuoden lukemiset rauhaan ja kaavailla tunnustuksia tuoreemmista rikkeistä.

Tykkäätkö kirjoittaa miniarvioita?

18 kommenttia artikkeliin ”Kirjat joista halusin kirjoittaa

  1. Katriina sanoo:

    En ole koskaan tehnyt miniarvioita, sillä olen halunnut jokaisen luetun kirjan omaan paikkaansa. Joistain kirjoista on vähemmän sanottavaa kuin toisista niin miniarviot ovat siinä mielessä varmaan käteviä.

    En ole lukenut yhtään mainituista kirjoista, joten kiitos kirjavinkeistä!

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Minäkin suhtauduin ennen hieman nihkeästi miniarvioiden kirjoittamiseen, koska halusin jokaisen kirjapostauksen olevan ikään kuin oma kokonaisuutensa. Joskus teki mieli yhdistellä kirjoja, joista oli vähemmän sanottavaa, miniarvioiksi, mutta ne taisivat suurimmaksi osaksi jäädä kokonaan bloggaamatta. Mutta nyt nämä miniarviot kirjoitettuani voin sanoa, ettei tämä ole ollenkaan hullumpi tapa sanoa muutama sana lukemastaan.

      Ole hyvä!

      Tykkää

  2. Laura sanoo:

    Nämä miniarviot ovat hauskoja! Ja ainakin omassa blogissa olen huomannut sellaisen nurinkurisuuden, että niitä herkemmin ehkä kommentoidaankin kun yksittäisistä kirjoista tehtyjä, en tiedä täysin tosin miksi! Ehkä lyhytarviot on ylipäätään helpommin lähestyttäviä ihan noin lukijallekin?

    Näistä olen Sinisalon itsekin tänä vuonna lukenut, se oli kyllä todella hieno kirja. Rasi-Koskinen on kerran jos toisenkin käynyt kirjastosta pyörähtämässä minulla kotona, mutta vielä en ole ihan siihen lukemiseen asti päässyt, apua.. 😀 Ehkä seuraavalla kerralla sitten!

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Ehkä miniarvioista syntyvää kokonaisuutta on jotenki helpompi lähestyä kommentoimalla tai joukosta löytyy ainakin suuremmalla todennäköisyydellä joku itselle tuttu teos kuin yksittäisestä kirjabloggauksesta. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä! Varsinkin kun luulisi, että pitempään bloggaukseen mahtuisi suuremmalla todennäköisyydellä asiaa, johon tarttua kommentissa.

      Rasi-Koskiselle vielä isot suositukset, kannattaa kotiuttaa se vielä kerran 🙂

      Tykkää

  3. Maija sanoo:

    Sun miniarviot on yhtä pitkiä kuin mun normaalimittaiset blogitekstit! 😀

    Sinisalon kirjan luin joskus kauan kauan sitten, enkä pitänyt siitä yhtään. Ehkä pitäisi lukea se uudestaan ja katsoa, kuinka eri tavalla näkisin sen nyt.

    Holly Bournen pari kirjaa minulla on ollut jo kirjastosta lainassa, mutta en ole ehtinyt lukea. Ne kuitenkin vaikuttavat muiden puheiden perusteella todella hyviltä.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Pituus ja lyhyys on nähtävästi kovin suhteellisia 😀 Mulla on tapana olla aina aika perinpohjainen ja jaaritella menemään.

      Jos päädyt lukemaan Sinisalon kirjan uudestaan, odotan mielenkiinnolla, onko mielipiteesi muuttunut. Bourne on tosiaan saanut paljon hyviä arvioita, eikä syyttä joten suosittelen lämpimästi!

      Tykkää

  4. Tuulevi sanoo:

    Minä pidän lyhyistä arvioista. Arvostan tiivistämisen taitoa. (Melkein kaikki minun postaukseni ovat tosin sinun mittapuullasi miniarvioita.) Ennen päivänlaskua ei voi on upea kirja. Muita esittelemiäsi teoksia en ole lukenut, mutta Suleika avaa silmänsä kyllä kiinnostaa.

    Tykkää

  5. Amma sanoo:

    Kiinnostavia teoksia kaikki! Pitäisikin tutustua noihin Bournen kirjoihin, monta kertaa ne ovat tulleet vastaan, joskus taisin kirjastossa pyöritellä jo kädessäkin.

    En erikseen juurikaan kirjoittele miniarvioita, mitä nyt Instagramiin joskus. Pyrin muutenkin kirjoittamaan blogissa aika tiiviisti, niin siitä ei ole enää paljon vara lyhentää 😄
    Mutta on kiva lukea toisten miniarvioita!

    Edit. Nyt muistinkin, että elokuvista tulee kirjoitettua miniarvioita aina silloin tällöin!

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Mä otin juuri lukuun Bournelta seuraavan kirjan, joten ekstrasuositukset vielä sille!

      Instagramiin mäkin kirjoitan miniarvioita joskus, englanniksi tosin. Hauskaa kyllä näiden kommenttien perusteella huomata se, kuinka erilaisia käsityksiä eri ihmisillä on bloggauksen ”normi”pituudesta ja miniarvioista. Sekä tiiviissä että pitkissä postauksissa on omat hyvät puolensa 🙂

      Tykkää

  6. kirsiranin sanoo:

    Olen joskus lukenut muiden miniarvioita, jotka oikeasti ovat olleet minejä. Nämä sinun ovat sen verran perusteellisia ja paneutuvia, että kutsuisin niitä mideiksi vai mikähän se termi voisi olla. Aivan riittävästi tietoa kirjoista herättämään kiinnostus! Tämän pidempää esittelyä ei mielestäni tarvitse ja note to self: muistapa Kirsi tämä omissakin blogijutuissasi.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Midiarviot voisi olla ihan osuva nimi! On tainnut tuo kymmenen sivun esseiden kirjoittaminen kursseille hieman hämärtää käsitystä siitä, millainen on täysimittainen kirjaan paneutuva teksti… Ja kiva että meitä pitkien arvioiden kirjoittajia löytyy tiivistämisen jalosta taidosta huolimatta 😀

      Tykkää

  7. vuocho sanoo:

    Kyllä on maailmassa paljon kirjoja, joita voisi lukea. Näistäkään en ollut lukenut ensimmäistäkään. Vain Ennen päivänlaskua ei voi – löytyy sentään… apua, nyt en muistakaan mistä se löytyy… joko hyllystä tai Kobosta.

    Tykkää

  8. Jane / Kirjan jos toisenkin sanoo:

    Perusteellisia miniarvioita 🙂 Itselleni on joskus käynyt niin, että olen suunnitellut parin kolmen kirjan niputtamista samaan arvioon ja sitten on vaan teksti lähtenyt lentämään ja lyhytarvio-sanan olen pyyhkinyt pois 😀

    En ole lukenut yhtään näistä kirjoista, suurinta osaa en edes tuntenut. Aika erityyppisiä kirjoja kyllä.

    Tykkää

  9. Linnea sanoo:

    Voisin ottaa tästä sinun postauksestasi itselleni vähän ryhtiä ja tuutata loput rästiinjääneet miniarvioiksi. Harmittaa, kun en ole saanut oikein kirjoitettua ja en osaa jättää merkitsemättä, minäkään.

    Nämä sinun olivat kaiken lisäksi ihan huippuja miniarvioita! Sinisalon olen itse lukenut vuosia sitten, se on mahtava. Strömquistiin olen tutustunut nyt tässä syksyllä, Prinssi Charlesin tunne oli minulle aika raskas mutta Kiellettyä hedelmää odotan. Holly Bourne on super, minunkin pitäisi lukea jatko-osat. Beardin pistän siihen loppumattomaan korvan taakse -listaan.

    Lukuiloa syksyyn!

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Kiitos ja tsemppiä rästibloggausten selättämiseen! Juuri itse asiassa lukaisin Bournen Normaali-trilogian seuraavan osan ja sekin oli hyvä.

      Hyviä lukuhetkiä sinunkin syksyysi!

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s