Asioita joita odotan syksyltä

kirjabloggaajan syksy

Olen ollut hyvin tiukka sen suhteen, että pidän blogini sisällön yksinomaan kirjajutuissa, mutta viime viikkoina olen ehtinyt innostumaan lähestyvästä syksystä enemmän kuin tekemään selvää kirjastolainapinostani. Siispä ajattelin kirjoitella tällä kertaa jotain vähän erilaista, nimittäin koota listaksi se asiat, joita odotan tulevilta kuukausilta. Sen verran olen vielä kiinni kesässä, että en ole vielä ottanut selvää syksyn kirjauutuuksista, joita alkaa jo putkahdella kirjakauppoihin varmana merkkinä kesän loppumisesta. Ja kuitenkin niin pitkälle olen mennyt syksyfiilistelyissäni, ettei aamu ala ilman teekupillista – eikä tämäkään postaus valmistu ilman sellaista. Teekupillinen ja kutkuttava kirjauutuus, siinäpä vielä yksi tuokiokuva jonka perään haikailla näin loppukesästä, jolloin odotan muun muassa näitä asioita:

paluuta yliopistoon

Opiskelurutiinista hyvin poikkeva kesätyörytmi on nyt tehnyt tehtävänsä ja kaipaan takaisin luentosaleihin, akateemisten tekstien pariin ja esseekirjoittamisen maailmaan. On ollut virkistävää vaihtelua (tai uuvuttavan läkähdyttävää lämpömittariin katsoessa) viettää suurin osa kesästä ulkona, mutta työpäivien ihmisvilinässä kirjaston syrjäinen (ja ilmastoitu!) nurkka vanhojen kirjojen keskellä kuulostaa houkuttelevalta lomakohteelta. Aloitan syksyllä myös sukupuolentutkimuksen opinnot, mistä olen superinnoissani!

aikaa laittaa ruokaa

Olen ollut hirveän laiska laittamaan ruokaa kesällä, mikä näkyy sekä ruokaan käytetyssä rahassa että repsahtaneissa syömistottumuksissa. Yhdentoista tunnin työpäiviin on varsin hankala mahduttaa aikaa ruoanlaitolle mikäli haluaa nukkua kunnon yöunet, ja varsin usein vapaapäiviäkään ei ole tehnyt mieli viettää keittiössä… En malta odottaa sitä, että kokkaamiselle jää enemmän aikaa, eikä ruoanlaitto tarkoita eväiden pakkaamista ja sen pohtimista, mitä ehtii syödä sen ja sen mittaisilla tauoilla ja miten saa pidettyä itsensä kylläisenä iltaan asti. Olen miettinyt myös vegaanihaasteeseen osallistumista, sillä yhä kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen ja vegaanireseptien kokeilu tuntuvat tällä hetkellä erityisen houkuttelevilta vaihtoehdoilta sekä todella tärkeiltä toimenpiteiltä.

kirjabloggaajan syksy

viileneviä säitä, sateen ääntä ja koti-iltoja

Pahimmat helteet ovat vihdoin ohi, mutta silti joka viikko luvataan uusia lämpöaaltoja. Kylmänkirpeän ilman raikkaus ja sateen tuoksu, niitä on tänä kesänä kaivattu, joten tervetuloa syksyiset kelit! Harmaat ja sateiset illat on niin mukava viettää kotona vaihtoehtoisen kuuman juotavan ja kirjan kanssa, ai että odotan niitä kovasti. (Ja sitä saa mitä tilaa: juuri kun kirjoitin tätä taivas aukeni ja nyt tulee vettä kuin saavista kaatamalla. Vihdoin.)

kaivatun harrastuksen pariin palaamista

Uskottelen itselleni aina, että kunhan tentit ovat ohi/luennot loppuvat keväältä/teen pelkästään töitä/koulu alkaa syksyllä minulla on enemmän aikaa lukemiselle ja bloggaamiselle. Joka kerta yliarvioin luppoajan määrän sitten kun, eikä vuorokauteen ilmesty lisää tunteja. Mitä pidemmälle kesä on edennyt, sitä enemmän olen kaivannut kirjoista kirjottamista ja netin kirjayhteisöä sekä intoillut säännöllisen bloggaamisen pariin palaamisesta ja bookstagramissa aktivoitumisesta. Koska aikaa ei noin vain ilmesty lisää vaan sen jakamisesta tärkeille asioille pitää itse huolehtia, olen päättänyt sopia itseni kanssa viikottaiset kirjoitustreffit, jolloin pääsen kirjoittamaan blogijuttuja ja kuvailemaan kirjakuvia. Olen innoissani kerännyt listaa postausideoista sekä viettänyt hurjasti aikaa Instagramissa muihin bookstagrammaajiin tutustuessa ja toivon niin kovasti, että säännöllisen ajan järjestäminen tälle harrastukselle estää sen hukkumisen kaiken muun tekemisen alle.

kirjamessuja

Enää kaksi kuukautta kirjamessuihin! Nyt voi siis jo loistavasti aloittaa messuintoilun: kaikki ne ihmiset, kaikki ne kirjat ja kirjakeskustelut, kaikki se ruoka! Juuri ennen kirjamessuja lopetan myös ”kesä”työni, joten messut ovat myös kauan kaivatun loman kohokohta sekä täysipainoiseen opiskeluun siirtymisen merkki. Mietin myös varaslähdön ottamista kirjatapahtumiin ja Hel-YA!-lippujen ostoa, koska kirjakeskustelulle ei ikinä voi altistua liikaa.

Ihan vielä en ole valmis hyvästelmään kesää, mutta hiljaa intoilen jo kaikesta kivasta, mitä vuodenajan vaihtuminen tuo mukanaan. Nyt on kuitenkin vielä aikaa nauttia viimeisistä kesäpäivistä, ohuella takilla pärjäämisestä, auringonpaisteessa istuskelusta ja luettavien valitsemisesta kurssilukemisen puuttuessa.

Mitä sinä odotat syksyltä?

4 kommenttia artikkeliin ”Asioita joita odotan syksyltä

  1. Pearl Clover sanoo:

    Minäkin odotan sadetta, aamuista sumua ja viileyttä, auringonpaistetta, metsäkävelyitä, villatakkeja ja kirjoja. ❤ Tänä syksynä voisin keskittyä enemmän käpertymään johonkin nurkkaan kirja ja kuppi kuumaa kädessä.

    Tykkää

  2. Katriina sanoo:

    Mukava kirjoitus. Syksy on ihanaa aikaa. Silloin alkaa kaikki uusi. Olen innoissani etenkin uudesta teatterikaudesta. Rakastan myös viileneviä kelejä, teen juomista, syksyn värejä ja kirjamessuja.

    Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s