Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 1-3 (Klassikkohaaste osa 6)

”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.”

väinö linna täällä pohjantähden alla kirja blogi arvostelu

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia on sekä yhden perheen sukukronikka että läpileikkaus Suomen historiasta 70 vuoden ajalta. Se kertoo Pentinkulman hämäläiskylän asukkaiden vaiheista ja erityisesti Koskelan perheen elosta 1880-luvulta 1950-luvulle läpi sortokausien, itsenäistymisen, sisällissodan, äärioikeiston nousun ja toisen maailmansodan.

Trilogia lähtee liikkeelle vuodesta 1884 – ja kuten moni sellainen, joka ei ikinä ole Linnaan koskenutkaan, tietää – suosta, kuokasta ja Jussista. Silloin Jussista, pappilan vuosimiehestä tulee torppari, kun hän saa rovastilta luvan pystyttää torpan ja ottaa suon ylös viljelysmaaksi. Trilogian ensimmäinen osa seuraa lähinnä Jussin taivalta torpparina. Se kertoo hänen suunnitelmistaan raivata torppa ja laajentaa sitä, raskaasta työnteosta ja raatamisesta, joka rikkoo selän muttei lannista hänen sitkeyttään tai ahkeruuttaan, sekä torpparin ainaisesta nöyryydestä herroja kohtaan. Jussi on malliesimerkki viimeiseksi mainitusta: hän ei sano vastaan, vaikka pappila ottaa omistusoikeutensa valtuuttama takaisin haltuunsa maan, jonka torppari on muokannut tuotteliaaksi ja turvaksi itselleen.

Toista maata on Jussin poika Akseli Koskela, jossa rehottaa torppareiden ja tilallisten välille kasvatetusta juovasta itänyt epäoikeudenmukaisuuden tunne. Ensimmäisen kirjan puolella viritelty rakkaustarina Akselin ja Elinan välillä sekä torpan sukupolvenvaihdos nostavat Akselin trilogian toisen osan päähenkilöksi, jonka kautta kuvataan kahtiajakautuneen kansan tulenaran tilanteen leimahtamista sisällissodaksi ja sisällissodan jälkeen kytemään jääneen vihan purkautumista vankileireinä ja jatkuvana epäluulona toisella tapaa ajattelevia kohtaan. Kolmannessa osassa Akselin pojat aikuistuvat ja näkökulma siirtyy erityisesti Vilhoon, Tuntemattomassa sotilaassakin vänrikki Koskelana tunnettuun Koskelan poikaan, jonka vuoro on kokea Lapuan liikkeen nousu sekä toisen maailmansodan sivussa käydyt talvisota sekä jatkosota.

Kuvaan tässä trilogian pääpiirteisiä tapahtumia helposti lähestyttävällä tavalla, jota moni muukin on hyödyntänyt ennen minua: kuvaamalla Koskelan suvun vaiheita ja sen kietoutumista Suomen historiaan. Täällä Pohjantähden alla ei kuitenkaan rajoitu kuvaamaan vain yhtä perhettä vaan muodostaa miljöönään toimivasta Pentinkulmasta ikään kuin pienoismaailman, jossa tavataan jos jonkinlaista ihmistä: on kieliriidasta ja suojeluskunta-aatteesta kiinnostuneet pappilan ja kartanon väki, työläisten oikeuksien puolesta jatkuvasti ääntä pitävä räätäli Halme, Koskelat hyvin tunteva Kivivuoren perhe, Leppäsen niin ja näin elämässä roikkuvat tapaukset, yksinäisyyteen pakeneva ja kylähullun mainetta osakseen saava Susi-Kustaa sekä Suur-Suomesta haaveileva kansakoulun opettaja Rautajärvi – esimerkiksi. Henkilöhahmojen kirjo onkin yksi trilogian parhaita puolia. Linnan tarkka ihmiskuvaus ja vuosikymmenet läpäisevä kertomus, joka mahdollistaa hahmojen seuraamisen lähes heidän koko elämänkaarensa ajan, saa kiintymään henkilöihin syvästi.

Vaikka trilogiassa on paljon myös naishahmoja, ja osa heistä ovat hyvin tunnettuja ja hyvinkin tärkeässä roolissa, minulle jäi tunne, että he jäivät loppujen lopuksi mieshahmojen jalkoihin ja yksiulotteisemmin kuvatuiksi. Tämä on varsin intuitiivinen päätelmä, joka ei perustu sen tarkempaan analyysiin, mutta seuraavalla lukukerralla (jos/kun sellainen tulee) olisi mielenkiintoista tarkastella naishahmojen kuvausta lähemmin ja esimerkiksi sitä, ottaako kertoja tai joku henkilöhahmoista jonkinlaista moralisoivaa roolia kuvatessaan Aunen varsin silmiinpistävää seksuaalista aktiivisuutta. Päällimmäisenä ajatuksena Linna tuntuu kovin perinteiseltä sukupuoliroolien kuvaajalta, joka vahvistaa lähes myyttistä käsitystä suomalaisesta miehestä, joka ei puhu eikä pussaa, mutta hyvin koskettava on esimerkiksi Akselin vankileiriltä hyvästiksi lähettämä kirje, jossa näkyy herkkyyttä, jota hän ei aivan kehtaa pukea sanoiksi:

”Sinulle minun ei tarvitte sanoo mitään, kun me tiemme toisemme. On turha puhua semmosesta mikä ei sanomisesta muutu. Kyllä kai niissä kymmenessä vuodessa minun puoleltani oli paljon pahaakin, mutta minä uskon sinun tietävän minun oikeen luontoni.”

Kuten Linnan toisessa kuuluisassa romaanissa Tuntemattomassa sotilaassa, Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa yhdistyy yleinen ja yksityinen näkökulma: toisaalla jylläävät Eurooppaa ja Suomea muuttaneet aatteet ja tapahtumaketjut, toisaalla torppari kuokkii maata ja haaveilee suopalstan muokkaamisesta viljelymaaksi. Täällä Pohjantähden alla on oiva esimerkki historiankirjoituksesta kaunokirjallisessa muodossa: siitä kuinka historia saa kasvot ja tunteet ja elämän asettuessaan romaanihenkilöiden maailmaan. Lukuhetkeni kuluivatkin varsin sopivalla ajoituksella joulukuussa 2017 ja tammikuussa 2018, kun itsenäisyyden juhlinta kääntyi sisällissodan satavuotismuisteluksi.

Täällä Pohjantähden alla on laaja niin sivumääränsä, henkilöhahmojensa, kattamansa aikavälin kuin tapahtumien määränsä puolesta ja se hakee vertaistaan niin suomalaisten historiallisten romaanien kuin klassikkoteosten joukossa. Trilogia on kerronnaltaan hyvin perinteinen ja konstailematon, mutta koskettaa lukijasukupolvea toisensa jälkeen kirjoittamalla auki Suomen historiaa hävinneiden näkökulmasta ja luomalla monia unohtumattomia henkilöhahmoja.

Vaikka pääsin jo sanomaan, että valitsin lukuhetkeni varsin sopivasti, otan sanojani sen verran takaisin, että lukemisen aikatauluttaminen ei onnistunut ollenkaan yhtä hyvin. Ensimmäisen osan luin Thaimaan auringon alla vailla huolta lukutahdistani ja nautin lukemisesta eniten, mutta toisen osan jälkimmäisen puoliskon ja viimeisen osan lukemisen jätin niin viime tinkaan, että lopulta hurjastelin niiden läpi harmittavan nopeaan tahtiin. Täällä Pohjantähden alla on massiivisuudessan kirja, joka olisi ansainnut ja tarvinnut hieman inhimillisemmän aikataulun: enemmän uppoutumista ja vähemmän jäljelläolevan sivumäärän laskemista. Ehkä siksi lukukokemukseni lopahti vaatimattomamman arvion puolelle huolimatta kaikista niistä kehuista, jotka innostivat minua lukemaan kirjan. Luin myös viime vuonna muutaman muun kuvauksen samoista ajoista kirjallisuushistorian kurssilla, joten olisin ehkä tehnyt viisaammin, jos olisin antanut torppari- ja sisällissotakertomuksille pienen hengähdystaon ennen seuraavaan tarttumista. Trilogian ansioita en silti kiistä: kirjana Täällä Pohjantähden alla on varmaan vähintään neljän tähden kirja, mutta koska arvostelulinjani on tähänkin asti ollut hyvin subjektiivinen ja lukukokemukseen pohjaava tunnearvio, tiputan tämänkertaista arviotani hieman.

Osallistuin Täällä Pohjantähden alla -trilogialla Klassikkohaasteen kuudenteen kierrokseen, josta voit lukea lisää täällä. Edellisellä kierroksella luin Victor Hugon Kurjat, joka oli lumoava lukukokemus.

Kirjasta on kirjoitettu myös ainakin näissä blogeissa: Kirsin Book Club, Sallan lukupäiväkirja, Kirjahamsterin lukuvinkit, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjaneidon tornihuone, Kirjakaapin kummitus, Jokken kirjanurkka

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Oletko lukenut Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa tai nähnyt siitä tehtyjä muita sovituksia? Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, mitä ajattelet Linnan naiskuvauksesta.

10 kommenttia artikkeliin ”Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 1-3 (Klassikkohaaste osa 6)

  1. Anna J. sanoo:

    Vau! Kunnioitettava saavutus! Kirjoitat upeasti teoksesta 🙂 Sinä et ole päästänyt itseäsi helpolla klassikkohaasteessa. Itse vaihdoin Dickensini Shakespearen näytelmään Miten haluatte, kun en ehtinyt paneutua pidempään kirjaan.

    Itse aloitin lukemaan Täällä Pohjantähden alla osaa 1 edelliskeväänä, mutta se jäi jossakin yli puolen välin jälkeen kesken. Harmi – se oli nimittäin niin hyvä! Elämäntilanne oli vain liian hektinen silloin sellaisen vanhan suurromaanin parissa tarpomiseen. Toivon, että jonakin päivänä voisin vielä lukea koko trilogian!

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Kiitos! Klassikot ovat minulle niin peruskauraa tällä hetkellä, ettei se ole haaste eikä mikään, jos ei valitse jotain ekstrapainavaa 😀

      Kannattaa ehdottomasti palata vielä TPA:n pariin, mutta se vaatii kyllä aikansa ja oikean hetkensä, että siitä saa mahdollisimman paljon irti.

      Tykkää

  2. Laura sanoo:

    Haha tämä kirjoituksesi sai minut jälleen kerran epäröimään uusintakierrosta tämän trilogian parissa.. 😀 Ei sillä, ettenkö sitä rakastaisi edelleen ihan kritiikittä, mutta toisaalta saatan haluta pitää sen myös niin!

    Luin TPA:n ensimmäisen (ja siis tähän asti toki myös ainoan) kerran noin kymmenen vuotta sitten, kun muutenkin luin vähemmän, ilman minkäänlaisia tavoitteita sekä olin ylipäätään innostunut näistä kotimaisista historiallisista romaaneista. Ja se oli silloin _täydellinen_. Ihan huumaavan hyvä ja upea. Olen suurinpiirtein sieltä asti halunnut lukea sen uudelleen, mutta nyt alkaa hieman pelottaa, että se saattaa menettää jotain, jos luen. Lähinnä siksi, että luen nykyään huomattavasti kriittisemmin (ja huomiosi ohuista naishahmoista on kyllä tosiaan osuva tämän seurassa!), mutta myös siksi, että olen varsin kyllästynyt sekä kotimaiseen että suomalaisia sotia käsitteleviin kirjoihin. 😀

    Mutta saa nähdä! Ikuisuus toiveena tämän kakkoskierros on, mutta voisihan sitä kokeilla osa kerrallaan, jos vaikka taika ei olisikaan vuosien varrella minnekään kadonnut!

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Vanhojen suosikkien lukeminen uudestaan on kyllä riskialtista puuhaa. Silloin pitää olla aika varma siitä, että kirja on edelleen yhtä hyvä, jos ei halua särkeä lumousta. Mutta toisaalta voihan siihen asennoitua vaikka näin: joko kirja on oikeasti niin tajuttoman hyvä, ettei se kulu uudelleenluvusta tai sitten kriittisempää suhtautumista ja lukukokemuksen latistumista voi pitää (tervetulleena) merkkinä oman lukumaun muuttumisesta ja miksei kehittymisestäkin.

      Minullekin TPA on varmaan sellainen teos, että tulen palaamaan siihen joskus, varsinkin kun luin loppupuolen niin kiireellä. Mutta ehkä osa kerrallaan ja ehdottomasti pitkällä aikavälillä eikä ihan heti. 😀

      Tykkää

  3. Saila sanoo:

    Täällä Pohjantähden alla on minulle yksi tärkeimmistä kotimaisista teoksista. Sen ihmis- ja historiankuvaus hakee vertaistaan, ja se kestää useampia lukukertoja. Siinä on onnistuttu hienosti kuvaamaan merkittäviä yhteiskunnallisia tapahtumia yksittäisten ihmisten kautta, ja se on samalla sekä sukuhistoriaa että koko kansan historiaa.

    Ainoa miinus on tosiaan tuo mainitsemasi naishahmojen sivuuttaminen. Minulle on erityisesti jäänyt mieleen kuvaus Alman synnytyksestä – Alma kun piti kunnia-asianaan synnyttää huutamatta. Naiset jäävät TPA-kirjoissa niin usein kodin piiriin, suorittamaan kodinhoitoon ja lapsiin liittyviä askareita moitteetta, kun taas miehet ovat paljon aktiivisempia toimijoita.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Muistan myös tuon kuvauksen Almasta synnyttämässä ja kuinka hymähtelin sille. Myös jotkut kuvaukset nuorten seurustelusta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä saivat osakseen kulmakarvojen kohottelua.

      Todella monet puhuvat TPA:sta niin ylistävään sävyyn, että lukukokemukseni tuntuu jääneen hieman vajavaiseksi. Annan sille varmaan paremmalla ajalla uuden mahdollisuuden. 🙂

      Tykkää

  4. KirsiMaarit sanoo:

    Mulla on komia jättikirjasarja Väinö Linnaa ollu kirjahyllyssäni yli kymmenen vuotta, enkä ole lukenut vasta kuin Tuntemattoman sotilaan. Noi WSOY:n viime vuoden klassikkokirjat haluaisin ihan kauniiden kansien takia omaan kirjahyllyyni -kaksi niistä mulla jo onkin Janssonin Kesäkirja ja Södergranin runot 🙂

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Nuo wsoy:n klassikkopainokset ovat hurjan hienoja! Kesäkirja ja Södergranin runot ovat niistä ehkäpä kauneimpia. Saatoin mennä ja ostaa ne kaikki hyllyynikin… 😀

      Tykkää

  5. Katri / Bookishteaparty sanoo:

    Ehkä mä saan luettua tän trilogian sillä, että tutkailen sitä naisnäkökulmasta? Kirja kun tuolla hyllyssä odottelee, mutta ei millään houkuta kaikkien muiden kiireiden keskellä tarttua siihen… Mutta jonain päivänä.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Mun mielestö ainakin tällä hetkellä kiinnostavin tapa lukea TPA:ta olisi juuri naishenkilöiden tarkkailu. Tämä vaatii kyllä aikaa, mutta eiköhän sopiva hetki osu vielä kohdalle 🙂

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s