Margaret Atwood – Orjattaresi

”Me olemme olemassa suvunjatkamista varten: emme ole jalkavaimoja, geishatyttöjä, kurtisaaneja. Päinvastoin: meidät pyritään kaikin mahdollisin keinoin pitämään erillään siitä ryhmästä. Emme saa olla vähääkään viihdyttäviä, salaisten intohimojen ei ole sallittua puhjeta kukkaan kanssamme; mitään suosionosoituksia ei pidä pyytää, ei heiltä sen paremmin kuin meiltäkään, rakkaudelle ei suoda pienintäkään jalansijaa. Olemme kaksijalkaisia kohtuja, siinä kaikki: pyhitettyjä astioita, käveleviä kalkkeja.”

margaret atwood orjattaresi the handmaid's tale

Margaret Atwoodin romaani Orjattaresi on dystopia, joka kertoo tulevaisuuden Yhdysvalloista, jossa vallan ovat ottaneet vanhatestamentilliset fundamentalistit. Ympäristötuhojen takia syntyvyys on laskenut vaarallisen matalalle, mihin valtaapitävät reagoivat poistamalla naisilta lähes kaikki ihmisoikeudet ja alistamalla heistä hedelmälliset synnystyskoneiksi, jotka ovat kulloisenkin isäntänsä omistamia. Järkyttäviä tulevaisuudenkuvia maalaava romaani on tiukka kannanotto naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa, tasa-arvon puolesta ja totalitarismia vastaan.

Orjattaresi sijoittuu lähitulevaisuuteen, entisten Yhdysvaltojen paikalla sijaitsevaan Gileadiin, jossa elävät muistavat vielä meidän kaltaisemme yhteiskunnan. Meissä paljon pelkoa ja keskustelua (mutta liian vähän toimintaa) aiheuttavat ilmastonmuutos ja ympäristökatastrofit ovat täyttä totta ja muun muassa säteilyn takia osa maapalloa on saastunut asumiskelvottomiksi – mikä ei kuitenkaan estä valtaapitäviä määräämästä ihmisiä töihin näille alueille. Sota raivoaa hahmottomana taustameluna jossain kaukana. Ehkä suurin, tai ainakin eniten huolta ja toimenpiteitä aiheuttava, uhka ihmisyhteisölle on se, että pieni osa ihmisistä on enää hedelmällisiä ja on äärettömän harvinaista synnyttää terve lapsi.

Ei steriilejä miehiä enää olekaan, virallisesti nimittäin. On vain naisia jotka ovat mahoja, niin on laki.

Niinpä vallassa olevat miehet ovat yhteisönsä ja valtansa säilyttääkseen päätyneet kerrassaan kätevään ratkaisuun: otetaan naisilta kaikki itsemääräämisoikeus pois ja tehdään heistä orjattaria. Hedelmälliset naiset on kerätty yhteen, uudelleenkoulutettu ja lähetetty merkkihenkilöiden perheisiin tekemään lapsia. He ovat kulloisenkin isäntänsä mukaan nimettyjä käveleviä kohtuja, joiden tehtävä on synnyttää terveitä lapsia komentajiensa perheisiin. Heidän elämäänsä säätelevät monet vaatimukset päästä varpaisiin verhoutumisesta ja sekä näkymästä että näkemästä estävän hilkan käyttämisestä siihen, että heidän on kuljettava kotinsa ulkopuolella aina kaksin voidakseen vakoilla toisiaan. Jos he epäonnistuvat tehtävässään, heidät leimataan epänaisiksi ja lähetetään töihin saastuneisiin siirtokuntiin. Miehiä ei tietenkään voi lapsettomuudesta syyttää, sillä ei ole olemassa sellaista asiaa kuin miehen steriiliys. Helppoa ja kivaa, eikö?

No ei. Ei kerrassaan yhtään. Romaanin kertoja on yksi orjattajista, joka on komentajansa mukaan nimetty Frediläiseksi. Uuden lainsäädännön muotoutumisesta on sen verran vähän aikaa, että Frediläisen muistot entisestä elämästä ovat vielä kipeinä pinnalla. Oli tytär, oli aviomies, oli ystäviä, oli työ. Nyt on jatkuva epäluottamus muihiin ihmisiin, huoli perheen kohtalosta, kielto lukea ja kuukausittaiset raiskaukset.

”Te olette välisukupolvi, sanoi Lydia-täti. Teidän osanne on kaikkein tuskallisin. Me tiedämme kyllä millaisia uhrauksia teiltä vaaditaan. Teillä tulee olemaan vaikeaa miesten solvatessa teitä. Mutta niillä jotka seuraavat jälkeenne on jo helpompaa. He hyväksyvät auliisti velvollisuutensa.”

Atwoodin kertomus orjattarien asemasta huutaa vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, mutta hänen kuvaamansa yhteiskunta ei juuri palvele muitakaan ihmisryhmiä. Komentajien vaimot, vaikka heillä onkin valtaa kotitalouksissaan, ovat täysin osattomia julkiseen elämään tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja joutuvat valvomaan kuukausittaista rituaalia miehiensä ja orjattarien välillä. Martat huolehtivat taloudenpidosta, eikä heillä ole toivoakaan saada lapsia tai elämänkumppania. Naiset on sitä paitsi varattu vain ansioituneille sotilaille ja komentajille, eikä sitä ylellisyyttä suoda läheskään kaikille miehille, jotka elävät samanlaisessa yksinäisyydessä kuin naisetkin. Aivan mielensä mukaan eivät komentajatkaan pääse rellestämään, sillä koti on vaimon valvonnassa eivätkä komentajien ja orjattarien keskinäiset tapaamiset ole sallittuja.

Gileadin laissa säädetyt loukkaukset ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia kohtaan ovat niin räikeitä, että ne tuntuvat utopistisilta. Eihän tällasta voi oikeasti tapahtua, tekee mieli hymähtää yliolkaisesti. Ja silti, kuten onnistuneimpien dystopioiden kohdalla aina, yhtymäkodat meidän nykyisyyteemme ovat niin kauhistuttavan tarkkoja ja loogisia, että alkaa ajatella entä jos. Orjattaresin kohdalla ei tarvitse edes arvuutella, koska Atwood on kertonut romaanin kirjoitusprosessista, ettei hän halunnut ottaa dystopian maailmaan mitään sellaista, mitä ei olisi jo olemassa. Kaikki tapahtuu siis jo nyt. Tai on jo tapahtunut.

Miksi lukea tällaista kirjaa, joka herättää niin paljon tunteita raivosta epätoivoon? Eihän näin hirveistä asioista kertova kirja voi olla millään tavalla hyvä tai nautittava lukukokemus. Vaikuttava se sen sijaan on, yksi vaikuttavimmista viime vuonna lukemistani kirjoista. Kaikkia lukukokemuksia ei voi mitata nautittavuuden mittarilla. Vaikka tuntuu hieman väärältä sanoa tykänneeni kirjasta ikään kuin sen maailma voisi olla tykättävä, lukukokemuksen vaikuttavuus on selvästi tunneasia eikä mikään tarkasta analyysistä johtuva järkipäätös. Orjattaresi on kaikkine kuvaamineen epäinhimillisyyksineen – sekä toivon ja lannistumattomuuden sävyineen – ravisteleva lukukokemus. Atwood on loistava tarinankertoja, sanankäyttäjänä taituri, hänen rakentamansa maailma hengittää – tai ehkä pikemminkin korisee.

Orjattaresi on ollut paljon esillä viime aikoina muun muassa HBO:n siitä filmaaman sarjan takia ja monelle varmaan jo nimi The Handmaid’s Tale on Orjattaresia tutumpi. Minäkin katsoin sen viimein tuossa joululomalla aika pian kirjan lukemisen jälkeen, jolloin romaanin tapahtumat olivat vielä hyvässä muistissa. Sarja ottaa tietysti joitain juonellisia vapauksia (joita voin sanoa jopa kaivanneeni koska juoni oli niin selvästi mielessäni ja se toi lisää jännitystä maratoonausoperaatioon), mutta pysyy mielestäni uskollisena kirjan henkilöille ja hengelle. Se myös laajentaa kirjassa kuvattua maailmaa ja lähestyy sitä useammasta näkökulmasta keskittyen enemmän myös muutaman muun henkilön tarinaan Frediläisen ohella. Voin siis suositella sarjaa kirjasta tai Atwoodista pitäville tai muuten vain sarjasta kiinnostuneille.

Kirja on herättänyt paljon keskustelua myös blogimaailmassa: Kirjaluotsi, Kirjapöllön huhuiluja, Täysien sivujen nautinto, Bibbidi Bobbidi BookHyllytontun höpinöitä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjanurkkaus, Yöpöydän kirjat, Taikakirjaimet, Mustelumo, Lukuhoukka, Sivutiellä, Todella vaiheessa, Kulttuuri kukoistaa

Varastaisinko?

××××× = turvatoimetkaan eivät pidättele rikokselta

Oletko lukenut Orjattaresin tai katsonut siitä tehdyn sarjan?

8 kommenttia artikkeliin ”Margaret Atwood – Orjattaresi

  1. Laura / Bibobook sanoo:

    Postauksesi lukeminen nosti ne samat tunteet pintaan, joita koin kirjaa kuunnellessani. On kammottavaa, miten näin järjettömät ja kaameat tulevaisuudennäkymät tuntuvat tavallaan ihan mahdollisilta. Totisetsi toivon, että mihinkään tätä muistuttavaan ei koskaan ajauduta, mutta esimerkiksi ympäristön eteen saisimme tehdä todella paljon enemmän jo nyt.

    Tykkää

  2. Minna Markkanen sanoo:

    The Handmaid’s Tale oli yksi parhaita tv-sarjoja, joita katsoin viime vuonna, enkä malttaisi millään odottaa toista tuotantokautta. Oot ihan oikeassa siinä, että tarina on hieno ja vaikuttava, vaikka siinä ei tietyssä mielessä mitään nautitavaa olekaan. Toisaalta, jos hyvä tarina olisi aina myös nautinnollinen ja miellyttävä, niin silloin elettäisiin kirjallisuuden saralla aikamoisessa pullamössössä. -Minna/bibobook.fi
    p.s. Kirjoitat hyvin! Pystyin samaistumaan sun fiiliksiin ihan täysin 🙂

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Mielenkiinnolla odotan tokaa kautta, kun juuri viime viikolla silmiini sattui tieto, että toinen kausi on tuloillaan. Jännää nähdä, mihin suuntaan tarinaa viedään. Tuo pullamössömääritelmä kirjallisuudesta oli muuten aivan loistava – onneksi emme elä sellaisessa tilanteessa!

      Voi kiitos! 🙂

      Liked by 1 henkilö

  3. Tuulevi sanoo:

    Tämä saattaa olla ensimmäinen lukemani dystopia. Tai ainakin ensimmäinen, jonka osasin nimetä niin. Atwood on suosikkikirjailijani. Koko hänen tuotantonsa on loistava! (Tv-sarjoja en ole nähnyt enkä tiedä, haluankokaan.)

    Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s