Kirjaostoksia

Kirjaostoksia

Kirjavarkaiden ammattitauteihin kuuluu yletön mielenkiinto toisten kirjahyllyjen sisältöä kohtaan ja siksi luen mielelläni muiden postauksia siitä, minkälaisilla kirjoilla he hyllyään täyttävät. Ennen Helsinkiin muuttamista ostin kirjoja harvoin ja tarkkaan harkiten, eikä satunnaisissa löydöissäni oikein ollut esiteltävää postaukseksi asti. Helsinki sen sijaan on tuonut houkutukset vaarallisen lähelle ja etenkin kierrätyskeskuksissa on tullut kierreltyä helppojen saaliiden edullisten löytöjen perässä. Ei siis ihme, että kirjahyllyyn on alkanut kertyä lukuvuoroaan odottavia kirjoja. Aika ei nyt tunnu opiskelu- ja työkiireiden vuoksi millään riittävän kunnollisen tunnustuksen kirjoittamiseen, joten tässäpä välipalapostauksena alkuvuoden kirjaostoksia.

kirjaostoksia2

Uskokaa tai älkää, mutta tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoja Adlibrikselta. Tilaukseen päätyi tarkkaan harkittu kirjakolmikko, joista olen kuullut paljon hyvää mutta joihin ei helposti törmää kirjakaupoissa. Benjamin Alire Sáenzin romaanilla Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on kutsuvan runollinen nimi, liuta palkintoja ja lukuisia hyviä arvosteluja. Tästä kolmikosta se on ainoa, jota en ole vielä lukenut. Rupi Kaurin milk and honeya kehuin jo runokoostebloggauksessani, mutta kehutaan vielä toisen kerran: se on helposti lähestyttävä mutta koskettava ja vavahduttava runokokoelma kaksikymppistä koskettavista aiheista. Toinen yhtä vaikuttava lukukokemus oli Laura Batesin Everyday Sexism, joka pureutuu arkipäiväiseen ja sosiaalisesti hyväksyttyyn seksismiin ja sen ongelmiin.

kirjaostoksia3

Heittämällä alkuvuoden kauneimpia kirjaostoksiani ovat WSOY:n juhlapainokset 12 suomalaisesta klassikosta, joista tammikuussa ilmestyi Juhani Ahon Rautatie ja helmikuussa Tove Janssonin Kesäkirja. Ostan harvoin normaalihintaisia kirjoja, mutta näiden kohdalla on pakko venyttää budjettia, ne ovat niin kauniita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisinä vaan ei vähäisimpinä muita matkaan pomittuja eli alelöydöt Suomalaisesta: Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit minun piti lukea viime vuonna Kurjen siivellä -haasteeseen, mutta en ehtinyt ja John Boynen Kuudes mies, jota kaverini kehui yhdeksi lempikirjoistaan. Punainen väri on selvästi omiaan kiinnittämään huomioni kierrätyskeskuksessa, josta neljä muuta ovat kotoisin. Väriharmonian rikkova Mikko Rimmisen Nenäpäivä oli puhdas heräteostos, Anne Brontën Agnes kotiopettajataren ostin täydentämään klassikkohyllyäni kauniilla selkämyksellään, Chinua Acheben Kaikki hajoaa löytyy tämän(kin) vuoden lukusuunnitelmista ja Toni Morrison vetosi kirjallaan Rakkaus, koska aloitin hänen tuotantoonsa tutustumisen viime vuonna.

Yritän kovasti olla lainaamatta kirjoja kirjastosta järjestääkseni lukuaikaa näille (ja muille) oman hyllyn lukemattomille. Toivottavasti sitä järjestyy pian, ainakin silloin, kun saan viimeisetkin koulujutut hoidettua pois alta.

Oletko tehnyt hyviä kirjalöytöjä viime aikoina?

8 kommenttia artikkeliin ”Kirjaostoksia

  1. Hande sanoo:

    Olen tainnut ostaa tänä vuonna jo useamman kymmentä kirjaa, en ole edes uskaltanut pitää kirjaa niistä. 😀 Minulla on kaikki tähän mennessä ilmestyneet WSOY:n klassikot – minun ei pitänyt alunperin kerätä niistä kaikkia, mutten sitten voinutkaan vastustaa kiusausta… 😛

    Hankkimisistasi kirjoista olen lukenut Lohikäärmeen värit sekä Kuudennen miehen. Lohikäärmeen värit oli ihan jees, joskaan ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, kun taas Kuudes mies vei jalat alta.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Haha, minulle tämäkin määrä tuntuu jo paljolta, mutta kun vertaa ahkerampiin kirjahamstraajiin tulee huomattua, ettei tämä ole vielä paljon mitään 😀 Minunkin suunnitelmana on hankkia kaikki WSOY:n klassikot, mutta en ole vielä ehtinyt sinne asti. Odotan nyt entistä enemmän innolla Kuudennen miehen lukemista!

      Tykkää

  2. Jassu sanoo:

    Adlibrikseen on vaarallista retkahtaa… Minäkään en sitä kauhean kauan ole käyttänyt, mutta nyt pitää käyttää kaikki tahdonvoima, ettei tulisi tilattua muita kuin tarkoin harkittuja ostoksia.

    Peukutan Agneksen puolesta:)

    Tykkää

  3. Lukumato sanoo:

    Adlibrikseen en ole osannut koskaan retkahtaa. Sieltä on niin vaikea löytää yhtään mitään, jos ei ole yhtä tiettyä kirjaa vaan ennemmin aihepiiri, josta haluaa etsiä kirjoja. Omiin hyllyihini on päätynyt Saden De 120 dagarna i sodom, Agnar Myklen Laulu punaisesta rubiinista ja Peter Gelderloosin Anarchy Works (se on ihan ihan pakko saada lukea, vaikka sitten sanakirjan ja tuskan kera). Muutama muukin haave on, katsoo sitten missä tahdissa niitä hankkii.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Minulla taas on ollut aina jotain tiettyä mielessä, kun olen Adlibriksen sivuille päätynyt ja silloin se on ollut petollisen helppo. Mielenkiintoisia löytöjä sinulla! 🙂

      Tykkää

  4. Katri / Bookishteaparty sanoo:

    Musta tuntuu, että mun hyllyyn vaan ilmestyy uusia kirjoja harva se viikko, mullahan ei ole mitään tekemistä asian kanssa… 😀 Just tänään hain Adlibris-paketin postista haha! Paras viime aikojen löytö oli Good Night Stories for Rebel Girls Akateemisesta kirjakaupasta, se on ihana! ❤

    Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s