Helmikuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Kaavailin itselleni tammikuusta kevyttä ja leppoisaa kuukautta, jollaiseksi se ei ollenkaan osoittautunut, mutta helmikuu oli jo lähellä kaipaamani kategoriaa. Koulutyöt, kesätyön hakeminen, ainejärjestötoimintaan mukaan lähteminen ja illanvietot kavereiden kanssa pitivät kyllä huolen siitä, että kalenteri täyttyi kiitettävää tahtia, mutta viimeiset neljä viikkoa ovat olleet varsin antoisaa aikaa. Se pitää paikkansa myös lukemisen kohdalla. Koulutöiden pysyessä hyvin maltillisissa mitoissa aikaa lukemiselle, nimenomaan vapaa-ajan lukemiselle on jäänyt mukavasti, jopa yllättävän paljon nyt kun laskeskelen kuukauden sivumääriä. Muun muassa ystävänpäivän lukumaraton siivitti minut sellaiseen lukuvauhtiin, että tuli luettua yhdeksän kirjaa ja 3032 sivua.

helmikuun tunnustukset

LUETTUA

Gustave Flaubert – Rouva Bovary

Rouva Bovary oli pakollista lukemistoa kirjallisuushistorian kurssille – ja kirja jonka lukemista olen suunnitellut jo pitkään. Kertomus maalaislääkärin haaveissa riutuvasta vaimosta avasi realismin ja romantiikan käsitteitä uudesta näkökulmasta, muttei kohonnut henkilökohtaiseksi suosikikseni.

Pauliina Susi – Takaikkuna (tunnustus)

Luen vähän dekkareita, mutta se ei ole ainakaan Takaikkunan syy. Muun muassa nettivainoamista, rasismia ja vihapuhetta käsittelevä Takaikkuna on vauhdikas, hyvin rakennettu, hyytävän ajankohtainen ja aiheiltaan mielenkiintoinen ja jopa provosoiva pyskologinen trilleri, jota lukiessa sivut kääntyivät kuin itsestään.

Yuval Noah Harari – Homo Deus. A Brief History of Tomorrow (tunnustus)

Hararin ihmiskunnan historiaan ja ihmiskunnan voittokulun kääntöpuoliin sukeltava Sapiens jätti haluamaan lisää, ja historian professorin toinen teos Homo Deus jatkaa tarinaa siitä, mihin edeltäjä jäi vieden lukijan arvaamattomaan tulevaan. Tämä oli edellisen lailla herkullisen provosoiva, hienosti kirjoitettu ja suosittelemisen arvoinen.

Albert Camus – Sivullinen

Toinen kirjallisuushistorian kurssille lukemani teos oli Albert Camus’n Sivullinen, lukumaratonin aikana hotkaistu klassikkoteos algerianranskalaisesta miehestä, joka tulee tappaneeksi toisen miehen. Luettava oli tämäkin, vaikkei tehnyt sen suurempaa vaikutusta.

Jessie Burton – Nukkekaappi (tunnustus)

Nukkekaapi on tuore käännöskirja, joka sijoittuu 1600-luvun Amsterdamiin ja kertoo varakkaan kauppiaan vaimoksi saapuvasta Nellasta, joka varsin tylyn vastaanoton jälkeen saa häälahjaksi nukkekaapin, johon tehtailtavat miniatyyrit tuntuvat ennustavan uhkaavan tulevaisuuden. Miljöön kuvaus kirjassa oli varsin ansiokasta, mutta muuten se jäi kovin keskinkertaiseksi lukukokemukseksi.

Laura Bates – Everyday Sexism (tunnustus tulossa)

Tämän kuukauden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Laura Batesin Everyday Sexism, joka nimensä mukaisesti pureutuu nykypäivänä rehottavaan mutta useimmiten normalisoituun ja olakohautuksella ohitettavan seksismiin. Lukekaa.

Joel Haahtela – Mistä maailmat alkavat (tunnustus tulossa)

Ensimmäinen lukemani romaani tämän vuoden kotimaisista uutuuksista sai kunnian olla Haahtelan taiteilijaromaani Mistä maailmat alkavat, joka navigoi läpi 50-70-lukujen taidepiirien Suomessa ja ulkomailla. Tunnustus on vielä tulossa, mutta sanotaan jo nyt sen verran, että pidin paljon Haahtelan tavasta kirjoittaa.

Chimamanda Ngozi Adichie – We Should All Be Feminists

Tuntuu hieman huijaukselta laskea tämä 49-sivuinen essee kirjaksi, mutta se on julkaistu itsenäisenä teoksena, joten menköön. Essee on kirjoitettu Adichien loistavan puheen pohjalta, ja sen voi katsoa täältä.

Tuula Karjalainen – Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta (tunnustus tulossa)

Tove Jansson on minulle tuttu oikeastaan vain muumien kautta, ja Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta onkin hieno läpileikkaus sekä Toven elämään että taiteeseen. Suosittelen sekä muumien ystäville että niille, jotka haluavat nähdä Tovesta myös toisen puolen.

 

ENSI KUUSSA

Maaliskuun vakaana aikomuksena on saada kaksi pitkään kesken roikkunutta runokokoelmaa luettua ja löytyypä lukulistalta myös novelleja sekä kauan odottamani Laurent Binet’n HHhH. Opintojeni puolesta pysyn ensi kuussa tiukasti modernismissa, mutta jos teen tällä viikolla ahkerasti koulutöitä, saatan jopa voida pitää taukoviikolla oikeasti lomaa, jes!

Mitä sinä luit helmikuussa?

6 thoughts on “Helmikuun tunnustukset

    • Kirjavaras sanoo:

      Olin itsekin aika yllättynyt siitä, kuinka paljon ehdin lukea, vaikka tuntui että kaikenlaiset menot ja yöhön venyvät Netflix-maratonit söivät kamalasti aikaa lukemiselta.

      Toivottavasti maaliskuusi on rauhallisempi ja aikaa riittää myös lukemiseen 🙂

      Tykkää

  1. mirzu sanoo:

    Itse sain myös Haahtelan uusimman luettua juuri ja oli aivan ihana! Olen lukenut kaikki aiemmatkin, tämä tuntui hieman eroavan niistä mutta upposin taiteilijamaailmaan todella helposti ja vahvasti! 🙂

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Minulle tuo oli puolestaan ensimmäinen Haahtelalta lukemani kirja, joten en voi vertailla – vielä. Se jää tuskin viimeiseksi, sen verran paljon hyvää olen hänestä kuullut. 🙂

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s