Oscar Wilde – Dorian Grayn muotokuva

”Kuinka surullista! Minusta tulee vanha, kammottava ja vastenmielinen. Mutta tämä kuva on aina nuori. Se ei ole koskaan vanhempi kuin tänä nimeomaisena kesäkuun päivänä… Kunpa asia olisi toisinpäin! Kunpa minun olisi määrä olla aina nuori ja tämän kuvan määrä vanheta! Siitä hyvästä – siitä hyvästä – antaisin kaiken! Aivan, tässä maailmassa ei ole mitään mitä en antaisi! Antaisin sieluni siitä hyvästä!”

oscar wilde dorian grayn muotokuva blogi arvostelu

Oscar Wilden kulttiklassikko Dorian Grayn muotokuva on kuuluisa kertomus kauniista nuoresta miehestä Dorian Graystä, joka toimii ystävänsä taiteen innoittajana ja mallina häkellyttävän sielukkaalle muotokuvalle. Nuori ja hyväuskoinen Dorian myy sielunsa säilyttääkseen kauneutensa ja heittäytyy viettelevien paheiden maailmaan. Kuluva aika tai moraalittomat teot eivät jätä jälkiään ikinuoren Dorianin kasvoille, mutta hänen muotokuvansa muuttuu jokaisen pahan teon aina vain vastenmielisemmäksi.

Romaani on vuoropuhelua taiteen ja todellisuuden, sielun ja ruumiin sekä paheen ja katumuksen välillä. Paljon tästä tematiikasta tiivistyy kohtalokkaaseen muotokuvaan. Sen irvokkuus heijastaa Dorianin paheessa kylpevää sielua, joka todellisessa maailmassa heijastuu vain seurapiirien silmistä ylenkatseen ja välttelyn kera. Dorian ei anna moiselle nenännyrpistelylle paljon arvoa vaan hänen on kohdattava muotokuvansa silmästä silmään nähdäkseen elämäntapojensa aiheuttama tuho. Voisi melkein sanoa, että taiteesta tulee todellisuutta todempaa, kun todellisuus on pysäytetty hetkeen ja taideteos jatkaa elämistä, muuttumista ja vuorovaikutusta ympäristön kanssa.

”Taide on aina sekä pintaa että vertauskuvaa. Ne jotka menevät pinnan alle, menevät omalla vastuulla.”

Dorian Gray on yksi ihmisen ja taiteen historian monista ikuisen nuoruuden tavoittelijoista. Nuoruus, kauneus ja turmeltumattomuus kulkevat yleensä käsi kädessä, niin myös siinä Dorianissa, joka ensin esitellään lukijalle – ja lordi Henrylle, joka kuuluisasti toteaa, ettei maailmassa ole muuta kuin nuoruus, ja saa Dorianin pelkäämään päivää, jolloin hänellä ei ole enää jäljellä tätä maailman ainoaa arvokasta asiaa. Lordi Henry johdattaa Dorianin kontrolloimattomien intohimojen, itsekkään nautinnon ja turmion maailmaan, jossa nuoruuden, kauneuden ja viattomuuden yhtälö kääntyy päälaelleen. Nuoresta tulee vanha vaikka aika ei kirjaakaan vaatimuksiaan iholle, ulkoinen kauneus peittää sisäisen rumuuden ja hyveellinen ulkonäkö saa lankeamaan paheeseen.

”Toisinaan hän piti pahuutta pelkkänä keinona, jonka avulla hän saattoi toteuttaa kauneuskäsityksensä.”

Mutta kuinka kauan ikuisen nuoruuden houkutus päihittää omaa sielua kohtaan tunnetun inhon?

Dorian Grayn muotokuva on kirja, jota uskaltaisin suositella niillekin, jotka eivät klassikoista muuten välitä. Se ei ole kamalan pitkä, sen tapahtumat etenevät hyvällä tahdilla ja uskon sen teemojen puhuttavan jokaista. Tykkäsin kovasti Wilden tavasta kirjoittaa, mitä en osaa muotoilla paremmin kuin että hänen sanoissaan oli hyvä flow. Oli se sitten pintaa, vertauskuvaa tai jotain muuta, Wilden kerronnassa oli ehdottomasti jotain.

Viihdyin romaania lukiessani hyvin, mutta siitä kirjoittaminen on vaikeampaa. Vaikeus ei johdu pelkästään siitä, että kirjasta on kirjoitettu niin paljon vaan myös siitä, että luulen ensimmäisellä lukukerralla jättäneeni paljon huomionarvoista huomiotta.  Kiinnostuin Wilden muotokuva-peili-taide-todellisuus-akselista sen verran, että pelkään, etten voi sanoa siitä mitään pätevää yhden lukukerran perusteella. Mietin jopa jättäväni kirjan kokonaan bloggaamatta tältä lukukerralta, mutta koska tämän pariin palaaminen tapahtuu tuskin kuitenkaan ihan lähitulevaisuudessa, otin itseäni niskasta kiinni ja yrittäessäni jäsennellä lukukokemustani syntyi tämä bloggaus. Minkään kokonaisen, lopullisen tai ehdottoman sanominen on kuitenkin mahdotonta, joten olkoon tämä yritys pyristellä niistä eroon.

Helmet-lukuhaaste: 39. Ikääntymisestä kertova kirja

Varastaisinko?

×××× = vaatii ryöstöä

Mistä kirjasta sinun on ollut vaikeaa kirjoittaa?

39 thoughts on “Oscar Wilde – Dorian Grayn muotokuva

  1. Katri / Bookishteaparty sanoo:

    Tosi hienon tekstin olet kirjoittanut, ei uskoisi että se on ollut vaikeaa! Sanojen taito on sinullakin 🙂 Ja tämä kirja pitäisi ehdottomasti lukea munkin.

    Mulle vaikeinta on kirjoittaa kirjasarjojen jatko-osista (niin vaikea, etten ole oikeastaan juurikaan niistä kirjoittanut) ja sellaisista keskivertokirjoista, jotka kyllä luki mutta jotka eivät sen kummemmin tunteita tai ajatuksia herättäneet. Mutta aina kannattaa yrittää, tämä sun teksti on todiste siitä 🙂

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Oi kiitos! 🙂

      Nuo ovat kinkkisiä tapauksia kumpikin. Suuntaan tai toiseen liikauttamattomista keskivertokirjoista on hankala keksiä sanottavaa, koska ne ovat, noh, mitäänsanomattomia. Yhä useammin sellaiset jäävät bloggaamatta. Dorian Grayn muotokuva ei kuulunut tähän kategoriaan, mutta aiheutti kyllä päänvaivaa 😀

      Tykkää

  2. Omppu/Readerwhydidimarryhim sanoo:

    Oletko Kirjavaras lukenut Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsia? Siinä Wildella on keskeinen osa. Itse luin tuon Kristallipalatsin viime syksynä ja harmittelin silloin, kun tämä Dorain Gray ei ole niin hyvin muistissa, että olisin voinut tehdä enempiä päätelmiä sen ja Hakkaraisen romaanin vuorovaikutuksesta.

    Kuten toteat niin tämä on alati kiinnostava teos ja oikeastaan voisi sanoa, että tämä ei pelkästään ole aina ajankohtainen, vaan myös näyttäytyy/heijastuu hieman eri tavalla aikojen muuttuessa, vaikka perustematiikka tietysti ennallaan pysyykin. Todellinen klassikko.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Kristallipalatsi on varauksessa kirjastossa, mutta en ole vielä päässyt lukemaan sitä. Oikeastaan syy siihen, miksi otin Dorian Grayn luettavakseni juuri nyt oli se, että saan sen luetuksi ennen Hakkaraisen kirjaa 😀

      Totta! Klassikot elävät myös paljolti ajassa, jona niitä tulkitaan.

      Liked by 1 henkilö

  3. kirjaluotsi sanoo:

    No hyvinhän olit saanut ajatuksesi kirjattua! Dorian Gray on ollut minulla pitkään kiinnostavien klassikkojen listalla, mutta eipä ole tullut vielä luettua. En tiedä miksi olen ollut siinä käsityksessä, että se on joku tiiliskiviopus, mutta hyvä että sekin väärinkäsitys korjaantui.

    Minun on vaikea kirjoittaa toisaalta niistä kirjoista, jotka eivät liikauta itsessäni mitään, mutta toisaalta myös niistä, jotka tulevat liian liki. Joskus harmittaa, kun ei osaa pukea sanoiksi jotain järisyttävää lukukokemusta.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Haha kiitos!

      Hyvä huomio, usein vaikuttavimmat teokset iskevät johonkin, minkä olemassaolosta ei ole aiemmin tiennytkään ja silloin kynnys sanallistaa se on aika iso.

      Tykkää

  4. Hande sanoo:

    Tekstisi on todellakin hieno – ei se tunnu lainkaan keskeneräiseltä tai vajaalta. Minusta kirjoituksessasi on todella hienoa pohdintaa! 🙂

    En ole itse lukenut kirjaa, mutta ostin sen muutama vuosi takaperin divarista, kun sen löysin. Se on kärkkynytkin lukulistallani kauan, ja päätin vihdoinkin tarttua siihen tämän vuoden aikana – valitsin sen nimittäin yhdeksi #hyllynlämmittäjä-haasteen kirjaksi.

    Tykkää

  5. Elina / Luettua elämää sanoo:

    Hieno arvio ”kaiken nähneestä klassikosta”! Dorian Gray on ilman muuta suositeltava klassikko, sillä se ei näännytä varmaan ketään. Luin sen itse kirjallisuudenopintoihin joskus vuonna nolla ja yllätyin sen helppolukuisuudesta.

    Tykkää

  6. Elegia sanoo:

    Hieno kirjoitus eikä kirjoitusvaikeutesi tekstissä näy. Olen lukenut tämän joskus tosi kauan sitten ja katsonut myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Haaveissa siintää uusintaluku, sillä haluan kokea tarinan uudelleen näin vanhempana. Miten se nyt minua koskettelisi. Toisaalta pakko sanoa, etten muista ensimmäisestä lukukerrasta juuri mitään eli kirja on muistissani vain sen takia, että sen juoni on tuttu. Minulla on tämä enkuksi hyllyssäni: voisin kaivaa sen esille muistuttamaan, että lue lue! 🙂

    Minulla oli vaikeuksia kirjoittaa klassikkohaasteeseen Orwellin Animal Farmista, koska se on niin käsitelty ja koluttu teos kaikin puolin.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Kiitos! Minullakin on uusintalukulistalla joitakin klassikoita, joita tuli luettua sen verran nuorena, ettei niistä tahtonut saadas irti sitä, mitä olisi voinut. Uusintalukuprojekteissa on aina kiva huomata, miten oma ajattelu on muuttunut ja mitkä asiat kiinnittävät vielä huomiota samalla tavalla 🙂

      Animal Farmista on kirjoitettu valtavasti, ei mikään ihme, että siitä bloggaaminen tuntui hankalalta!

      Tykkää

  7. Marika Oksa sanoo:

    Tämä odottelee minullakin hyllyssä lukemista. Olen jotenkin mieltänyt kirjan ehkä hieman ”vaikeaksi” luettavaksi, ja se on jäänyt sivuun lukupinosta. Mutta taidanpa viimeistään kesällä uskaltautua kokeilemaan tätä.

    Tykkää

  8. Amma sanoo:

    Dorian Grayn muotokuva on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Siinä on sekoitettu hienosti sivistynyttä syvällisyyttä ja paheellista dekadenssia.
    Tasoja on niin paljon, että yhdellä kertaa ei tosiaan varmasti saa vielä kaikkea irti. Luulen myös, että kun kirjan lukee eri ikävaiheissa, merkitsee se aivan eri asioita.

    Tykkää

  9. Airi/Kirsinbookclub sanoo:

    Luin Dorian Grayn muotokuvan Klassikkohaaste 1:een toissa kesänä. Kirjan lukeminen oli ollut pitkään suunnitelmissa ja olin tyytyväinen että sen luin. Hieno kirja, myös muodoltaan. Olet oikeassa, että kestäisi hyvin useammankin lukukerran. Kristallipalatsi täytyy nyt laittaa listalle.
    Minusta vaikeinta on blogata kirjoista, jotka tekevät suurimman vaikutuksen. Esim. Stonerista en pystynyt bloggaamaan vuonna 2015. Kirja oli niin hyvä, että tunsin etteivät sanani siitä tekisi kirjalle oikeutta. Siirsin ja siirsin bloggaamista, ja myöhemmin on harmittanut etten kirjoittanut kirjasta.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Totta, rakkauskirjoista kirjoittaessa iskee usein rimakauhu ja kirjoittamista tulee lykättyä ajatusten järjestelyn ja kaikenlaisten muiden tekosyiden nojalla. Olen itse yrittänyt pitää kiinni linjasta, että kirjoitan edes jotain kaikista suosittelemisen arvoisista kirjoista, ettei myöhemmin kaduta.

      Tykkää

  10. Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi sanoo:

    Joskus on kyllä vaikea saada ajatuksiaan blogattua. Minulle käy niin silloin jos kirja on ollut keskinkertainen, sellainen josta ei jäänyt minkäänlaista suurta muistijälkeä mutta se ei kuitenkaan ollut huonokaan. Sitten joskus kirja on niin suuria tunteita herättävä että on vaikea saada ne suuret tunteet blogiin asti. 🙂 Tämä oli kuitenkin hieno bloggaus!

    Tykkää

  11. Veera sanoo:

    Mä olen lukenut tämän joskus teininä ja epäilen, että tästä olisi tosiaan ollut vaikea kirjoittaa. Noin muuten hankalinta on kirjoittaa niistä ”ihan ok” kirjoista, jotka ei ole joko hyviä tai huonoja ja sitten niistä pidempien sarjojen jatko-osista.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Aika moni tuntuu lukeneen tämän teini-ikäisenä tai muuten vaan nuorena, mielenkiintoista! Ehkä tämä on laajemminkin helposti lähestyttävän klassikon maineessa tai vetoaa muuten nuoriin.

      Tykkää

  12. Margit/Tarukirja sanoo:

    Dorian Gray on hieno klassikko ja, kuten toteat, sujuvaa luettavaa.

    Samoin kuin muiden kommentoijien minun on vaikeinta kirjoittaa keskivertokirjasta, josta ei keksi mitään omaperäistä sanottavaa.

    Tykkää

  13. Maija sanoo:

    Tämäkin klassikko on minulla edelleen lukematta. Saat sen kyllä kuulostamaan houkuttelevalta, joten ehkä vielä jonain päivänä rohkaistun sitä lukemaankin. 🙂

    Minä muuten luulin vielä muutama vuosi sitten, että päähenkilö on nainen…

    Tykkää

  14. Tuulevi sanoo:

    Olen lukenut tämän vuosikymmeniä sitten, varmaan melkein lapsena, jaluultavasti tajunnut symboliikan vasta myöhemmin – ottanut muotokuvan muuttumisen konkreettisesti ja tutkaillut mummolassa ukin maalaamia muotokuvia miettien, voisivatko nekin muuttua. Aikuisena olen ainakin aloittanut tämän alkukielisenä – roikkunee aloitettujen ekirjojen loputtomalla listalla.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Pitää itsekin tutustua alkukieliseen versioon joskus. Viime aikoina olen alkanut huomata, kuinka eri asia on lukea alkukielistä teosta kuin käännettyä, vaikka ansiokkaat käännökset ovat nekin hyviä 🙂

      Liked by 1 henkilö

  15. Niina Tolonen sanoo:

    Tämä klassikko pitäisi joskus lukea. etenkin kun yksi vuosikurssilaiseni yliopistolla, joka ei muutoin lue paljoakaan kehui tätä muutama vuosi sitten runsaasti. Olen nähnyt tästä elokuvaversion ja se oli hieman hämärä, ehkä kirjan lukeminen auttaisi ymmärtämään näkemäänikin paremmin.

    Joskus on myös vaikeaa kirjoittaa teoksesta, joka on tehnyt vahvan vaikutuksen, etenkin jos se avautuu hitaasti, sillä vaikutuksen tehneistä kohdista ei halua puhua, jotta ne jäisivät yllätykseksi muillekin lukijoille. Tällainen oli mm. Margaret Atwoodin Orjattaresi. Tosin siitä ei voi osoittaa helposti, missä tietyissä kohdissa oli saavutettu jotain mieleenjäävää, se oli enemminkin kasaantuva ominaisuus kiitos hienon kielen ja ennalta-arvaamattomuuden.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Juonipaljastusten kanssa tasapainoileminen on oma taiteenlajinsa, varsinkin jos teoksen vaikuttavuus perustuu juuri avainkohtauksiin, jotka haluaa jättää mainitsematta ja antaa vaikuttumisen ilon jokaisen omaan lukuprosessiin. Huomaan usein klassikoista kirjoittaessani miettiväni, mikä niiden kohdalla lasketaan juonipaljastukseksi (joita yritän aina vältellä), koska monet tuntevat niiden tapahtumat, vaikkeivät olisi itse kirjaa lukeneet.

      Ainakin kirjoitit hienosti Orjattaresta, siinä ei ollut jälkeäkään vaikeuksista 🙂 Ja suosittelen lämpimästi Dorian Grayn lukemista!

      Tykkää

  16. Pihi nainen sanoo:

    Olen aloittanut tämän klassikon lukemisen mutta jättänyt leikin kesken. Fiilis ei ollut teokselle oikea. Postauksesi innoittamana taidan kokeilla kirjaa uudemman kerran. Aihe on surullisesti ja hämmästyttävästi myös klassikko, joten teoksesta saa varmasti paljon pureskeltavaa (juuri ryppyvoiteella naamani hinkanneena). 😀

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Fiilis on kyllä avainasemassa kirjaa lukiessa. Onnea uuteen yritykseen, se herättää varmasti paljon ajatuksia vaikka sitten suhteutettuna siihen ryppyvoiteeseen 😀

      Tykkää

  17. Minna Vuo-Cho sanoo:

    Minä luin tämän jo hamassa nuoruudessa ja silloin kuvio tuntui mielenkiintoiselta. Nyt vanhempana tietysti on ajatteluun tullut ihan uusia tasoja ja joutuu oikeasti miettimään, mihin olisi valmis nuoruuden säilyttämiseksi?

    Tykkää

  18. Reta Anna Maria sanoo:

    Kirjoitit kirjasta tosi hyvin. Dorian Grayn muotokuva on loistava kirja, joka pitäisi piakoin lukea uudestaan – edellisestä kerrasta on jo vuosia. Kirjassa minua viehetti ainakin edellisillä lukukerroilla sen kaunis kieli, symboliikka ja hienovaraiset homoeroottiset viittaukset. Myös aihe on kiintoisa. Olen viime aikoina paljon pohtinut nuoruutta ja sen ihannointia ja sitä, minkälainen suhtautuminen ihmisillä on nuoruuteen. Sitä ihannoidaan, mutta samalla nuoria väheksytään. Onko se kateutta sileästi ihoasta ja voimakkaasta kehosta? Vai onko se turhautumista siihen, että elämänkokemukseltaan vähemmän rikkaat nuoret ihmiset voivat tehdä typeriä päätöksiä, joilla on kauaskantoiset seuraukset? Toisaalta kypsemmätkin ihmiset tekevät huonoja päätöksiä…

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Kiitos! Dorian Grayssä riittää varmasti pohdittavaa toisellekin lukukerralle. Aika mielenkiintoinen ristiriita tuo että nuoruutta ihannoidaan mutta nuoria halveksitaan. Halutaan olla nuoria mutta ei kestetä niitä jotka ovat. Kateutta? Sitä mietit sinäkin. Tämä on nyt vain yleistystä, mutta jotain tällaista taustalta ehkä löytyy.

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s